Blogit

Uusi valinnanvapauslakiluonnos lausunnoilla - onko syytä olla huolissaan?

Maanantai 6.11.2017 - Silja Hiironniemi

Paljon puhuttu valinnanvapauslakiehdotus on vihdoin korjattu perustuslakivaliokunnan ohjeiden mukaisesti ja lähetetty lausunnoille. Systeemi ei ole ihan yksinkertainen, ja monenlaiset pelot ja uumoilut versovat, kun järjestelmän toteutus tuntuu epäselvältä. Selvittelin lakiehdotuksen pohjalta muutamaa itseäni askarruttavaa kysymystä valinnanvapauden toteuttamisesta.

Kärsiikö julkinen palvelujärjestelmä yksityisen palvelutuotannon laajentumisesta?

Julkisessa keskustelussa on arveltu, että valinnanvapauden toteuttaminen vaarantaisi kriittiset julkiset palvelut, mm. ympärivuorokautisen päivystyksen toteuttamisen. Huolta on esitetty erityisesti siitä, että kriittisiin päivystyspalveluihin syntyisi henkilöstöpulaa yksityisten palvelujen laajentuessa.

Lakiluonnokseen on kirjattu maakunnille toimivalta huolehtia siitä, että julkisten palvelujen toimivuus turvataan. Lausunnolla olevan ehdotuksen 24 §:n 2 momentin mukaan maakunta voi rajata asiakassetelin käyttöönoton laajuutta kussakin  palvelussa, jos se on välttämätöntä palvelukokonaisuuksien toimivuuden tai palvelujen kustannustehokkaan järjestämisen perusteella. Saman pykälän 3 momentissa todetaan suorastaan, että maakunta ei voi ottaa asiakasseteliä käyttöön kiireettömässä leikkaustoiminnassa tai kiireettömän hoidon sairaanhoidollisia käyntejä koskevissa palveluissa, joissa asiakassetelin käyttöönottaminen voi vaarantaa maakunnan liikelaitoksen lakisääteisistä tehtävistä suoriutumisen.  

Miksi maakunnat eivät käyttäisi näitä  valtuuksia oman toimintansa turvaamiseksi? En oikein jaksa pelätä, että yksityiset palveluntuottajat jotenkin onnistuisivat kävelemään julkisten palvelujen yli. Toki maakuntien täytyy olla hereillä ja pitää huolta henkilöstöstään, mutta sehän on tarpeen joka tapauksessa.

Entä jos ei halua käyttää valinnanvapautta tai se tuntuu vaikealta?

Palveluntuottajien valinnanvapaus tulee olemaan todella laaja. Jos ja sitten kun se toteutetaan täysimittaisena ehdotuksen mukaisessa laajuudessa, asiakas voi valita palveluja tuottavan maakunnan liikelaitoksen ja sen palveluyksikön, sosiaali- ja terveyskeskuksen sekä suunhoidon palveluntuottajan ja yksikön. Jos hänelle on myönnetty asiakasseteli, hän voi valita asiakassetelipalveluntuottajan, ja jos hänelle annetaan henkilökohtainen budjetti, hän voi valita sillä saatavan palvelun tuottajan.

Toisaalta, mitään pakkoa ei ole valita. On turha joutua paniikkiin, kun voi aivan hyvin mennä edelleenkin lähimpään sote-keskukseen ja erikoissairaanhoidon yksikköön niin kuin ennenkin. Uudistuksen tarkoitus on, että palvelut ovat saatavilla ja hyviä joka puolella maata ja kaikissa palvelupisteissä. Tähän on Suomessa totuttu ja luotettu, ja uudistuksen jälkeen sen tarkoitus on olla entistä paremmin turvattu. Miksi siis saada stressiä valinnanvapaudesta, jos ei asia tunnu itselle tärkeältä.

Entä jos haluan käyttää valinnanvapautta? Mistä saan tietoa?

Omat kokemukseni sote-palveluista perustuvat pitkälti sukulaisten ja tuttavien kokemuksiin, joissa parissa tapauksessa erityisesti erikoissairaanhoidossa on ollut valittamista. Kyse on ollut aika vakavissa sairaustapauksissa huonosta paneutumisesta asiakkaan oireisiin, välinpitämättömästä ja mekaanisesta toiminnasta, ja jopa asiantuntemuksen puutteesta. Toisessa tapauksessa asiakkaan pelasti perusterveydenhuolto ja toisessa toisen sairaanhoitopiirin erilainen  hoito-ote. Valinnanvapaudella oli käyttöä.

Jos asiakas nyt haluaa hyödyntää tätä valinnanvapautta, mistä hän saa tiedot, joiden perusteella hän voi valinnan tehdä? Kun ostan vaikkapa pakastinta, voin vertailla pakastinten hintoja ja ominaisuuksia kauppojen omien sovellusten ja eri nettisivujen avulla. Mutta jos haluan valita hammashoidon yksikön tai lonkkaleikkaukseni tekevän sairaalan ja/tai sen lääkärin, ei vertailutietoja ainakaan nyt löydy mistään. Uskon, että suurena syynä siihen, että jo nykyisen aika laajan valinnanvapauden käyttö on vähäistä, johtuu suureksi osaksi siitä, ettei kunnollista vertailukelpoista tietoa ole ollut saatavissa.

Julkisten terveyskeskusten ja sairaanhoitopiirien sivuilla pitää olla hoitotakuun edellyttämät tiedot odotusajoista. Muutamalla pistokokeella totesin, että kyllä ne löytyvät, mutta ovat osittain kokeilujen ja vaikeasti tunnistettavien klikkausten takana, ja koskevat vain sitä yhtä organisaatiota. Asiakaslähtöisyys ja valinnanvapauden tukeminen ovat vielä kaukana.

Tilanne ei ole juuri parempi yksityisten lääkäriasemien kohdalla. On itse asiassa aika kummallista, että nekään eivät ole huomanneet asiallista tietoa tärkeäksi markkinointikeinoksi. Niiden nettisivuilla on kyllä lääkäreiden nimiä ja titteleitä, on neuvontaa ja perustietoa erilaisista sairauksista ja vaivoista, mutta en löytänyt esimerkiksi jonotusaikoja ja tehtyjen leikkausten tai toimenpiteiden lukumääriä.

Lakiehdotuksen mukaan maakunnan tulee ylläpitää julkisessa tietoverkossa olevaa luetteloa suoran valinnan palveluntuottajista sekä asiakassetelipalveluntuottajista. Tiedot on annettava asiakkaalle pyydettäessä myös suullisesti tai kirjallisesti. Henkilöstölle on valinnanvapauslakiehdotuksessa säädetty neuvontavelvoite. Lakiehdotuksen mukaan lääkärin on annettava tietoa vaihtoehdoista, ja asiakkaalle on annettava listaus käytettävissä olevista palveluntuottajista. Mutta tällöin asiakas on edelleen hoitavan lääkärin antamien tietojen varassa, tai mainonnan varassa, tai tuttujen antamien suositusten varassa. Verkossa pitäisi olla helposti saatavilla yhdestä paikasta todellista faktatietoa jonotusajoista, yksiköiden suorittamien toimenpiteiden määrästä, korjaavista toimenpiteistä ja uusintaleikkauksista, valituksista jne.

Lakiluonnoksen mukaan asiakkaan valinnanvapauden toteuttamiseksi järjestetään valtakunnalliset tiedonhallintapalvelut. Niiden kautta asiakas voi muun muassa ilmoittautua haluamansa tuottajan asiakkaaksi ja niihin tulisi sisältymään tietopalvelu, jossa on tiedot kaikista tämän lain mukaisista valinnanvapauspalvelujen tuottajista ja niiden palveluista. Lisäksi STM:n asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä valinnanvapauden tiedonhallintapalvelujen tietosisällöstä ja toiminnallisuudesta.

Säädöstasolla asia siis on tulossa järjestykseen, mutta onko tietoja todella saatavissa silloin kun niitä tarvitaan? Kun tietojen levittäminen nyt on suunnilleen nollatasolla, pitäisi lainsäädännön lisäksi tiedon keräämisen ja asiakaslähtöisen tarjoamisen kanssa tehdä vielä valtavasti töitä, että asia tulisi kuntoon. Pallo tässä asiassa on käytännössä THL:llä ja sitä ohjaavalla STM:llä.

Mistä pitäisi olla huolissaan?

On yksi eikä ihan pieni asia, josta olen huolissani. Se on ihmisten odotusten toteutuminen ja kustannusten kasvu. Sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitaan paljon, ja niiden käyttöä on osittain rajoittanut julkisten palvelujen saatavuuden rajallisuus. Valtava prosessi ja keskustelu vapaudesta valita palvelut samalla asiakasmaksulla luo suuria odotuksia palvelutarjonnalle. Olisi ihme, jos palvelujen kysyntä ei kasvaisi uuden lainsäädännön myötä. Pidemmän päälle voisi ajatella, että varhainen hoitoonpääsy vähentäisi palvelutarvetta, mutta tällaiset vaikutukset ovat nähtävissä vasta pitkien prosessien jälkeen, ja silloinkin epävarmoina. Ei ole hyvä, jos ihmiset joutuvat pettymään palvelujen saatavuuteen, eikä ole hyvä jos kustannukset ryöpsähtävät kasvuun.

Lakiehdotukseen luonnollisesti sisältyy vaikutusten arviointi. Siinä pohditaan uudistuksen vaikutuksia palvelujen kysyntään ja julkiseen talouteen. Aika paljon luotetaan siihen, että yksityisiin palveluihin listautumismenettely ja suun terveydenhuollon valinnanvapauden voimaantulon vaiheistus hidastavat kysynnän kasvua ja antavat sopeutumisaikaa maakunnille ja niiden taloudelle. Arvioinnissa kuitenkin todetaan, että asiakkaiden määrää tulevassa valinnanvapausjärjestelmässä on erittäin vaikea arvioida ennalta luotettavasti. Itselleni jäi edelleen arvoitukseksi, miten kustannusten hallinta onnistuu, vaikka siihen on kehitetty mekanismeja.

Kannattaako valinnanvapaus?

Valinnanvapauden toteuttamisessa on paljon epävarmuustekijöitä. Sen paras puoli kuitenkin on se, että sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajien, tähän saakka aika pitkälti itseriittoisten organisaatioiden ja niiden toimintamallien ja henkilöstön tulee aivan uudella tavalla ottaa huomioon asiakkaat, heidän tarpeensa ja tahtonsa. Jos he kokevat tulleensa huonosti hoidetuiksi tai kohdelluiksi, he lähtevät, ja vievät rahat mennessään. Raha sinänsä ei luo aitoa asiakaslähtöisyyttä, vaan inhimillinen ote ja osaaminen, mutta voi se toimia herättelijänä uusiin toimintamalleihin. Valinnanvapaus, samoin kuin koko sote-uudistus on lupaus siitä, että tulevaisuudessakin saamme hyvät ja ehkä nykyistä paremmatkin sosiaali- ja terveyspalvelut, mutta toteutus ratkaisee.

Kaupungistumisesta - osa 2

Keskiviikko 4.10.2017 - Silja Hiironniemi

Suomi kaupungistuu ja keskustelu lainehtii

Keskustelu kaupungistumisesta on ryöpsähdellyt eteenpäin viimeisimmän blogikirjoitukseni jälkeen.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on kutsunut koolle 21 suurimman kaupungin kokouksen, tähtäimessä kaupunkien edunvalvonnan tehostaminen. Kuntaliiton edunvalvonta ei Vapaavuorelle nyt riitä, eikä edes kuuden suurimman kaupungin yhteistyö, joka on vuosien kuluessa jo vakiintunut. Saattaa olla Vapaavuoren kannalta taktisesti viisasta, että koolle kutsuttu kaupunkijoukko on aika suuri ja kattaa alueellisesti laajasti Suomen. Näin kaupunkien viesti saa tarvittavaa kaikupohjaa. Joukko on toisaalta jo melko heterogeeninen, kun asukaslukuhaitari on 50.000 – 640.000 henkeä.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina on myötäillyt, että kaupunkien verkostoituminen tottakai on tarpeellista ja suotavaa. Kuntaliitto joutuu silti pohtimaan, miten se asemoi omat kannanottonsa tämän koolle kutsutun ryhmittymän suhteen.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on useissa yhteyksissä vedonnut siihen, että maata tulisi kehittää tasapainoisesti. Kaikkonen katsoo, että maakuntauudistus luo edellytyksiä myös elinvoimaisille kaupungeille.

Vapaavuori ja Tampereen pormestari Lauri Lyly julkaisivat Helsingin Sanomissa 30.9. kirjoituksen, jossa he katsovat, että sote-uudistusta tarvitaan, maakuntauudistusta ei. Heidän mukaansa sote-uudistus olisi luontevaa tehdä ”pienten kuntien ehdoilla” ja maakuntamallilla. Samalla tulisi luopua maakuntauudistuksesta. Heidän mielestään keskuskaupunkien alistaminen maakunnallisen keskivertoajattelun liekaan olisi hyvin vahingollista. Maakuntauudistuksen myönteisin puoli on Vapaavuoren ja Lylyn mukaan valtion elinkeino- ja työllisyyspoliittisten tehtävien osittainen siirtäminen alemmalle tasolle. Se voidaan heidän mielestään toteuttaa kuntavetoisesti ilman maakuntauudistustakin.

Alueellistamisepisodi

Yksi episodi tässä keskustelussa liittyy alueellistamiseen. Keskisuomalainen julkaisi lauantaina 30.9. sarkastisen pääkirjoituksen Euroopan lääkeviraston sijoittamisesta Keski-Eurooppaan. Lehden ja sen päätoimittajan Pekka Mervolan mukaan Helsinki olisi lääkevirastolle syrjäinen paikka samaan tapaan kuin Kuopion on väitetty olevan syrjäinen Suomen Fimean sijoituspaikkana. ”Ollaksemme kansallisesti linjakkaita, nyt on syytä olla sitä mieltä, että Euroopan lääkevirastolle paras paikka on Keski-Euroopassa eikä alueellistaminen ole perusteltua”, pääkirjoituksessa todetaan.

Helsingin Sanomat lainasi Keskisuomalaisen pääkirjoitusta ja haastatteli Mervolaa heti 1.10.  otsikoiden, että Keskisuomalainen vaatii Helsingin hakeman Euroopan lääkeviraston sijoittamista muualla kuin Suomeen.  Haastattelussa Mervola sanoo alueellistamisesta: ”Samaa ajatteluahan on myös alueiden Euroopassa, että sijoitetaan virastoja eri maihin ja kaupunkeihin. Sama ydinajatus siinä on, ettei keskitetä virastoja yhteen paikkaan.”

Tietopaketteja Timo Arolta

Timo Aro on jatkanut valaisevien tietopakettien julkaisemista. Hänen Twitterissä 1.10 julkaisemassaan kuvassa näkyivät C21-kaupunkien osuudet maakuntiensa väestöstä ja työpaikoista. Aro kommentoi kuvaa Twitterissä yhdellä sanalla: ”Mykistävää”. Suuriahan ne osuudet olivatkin useissa maakunnissa, erityisesti Uudellamaalla, jossa Helsingin, Espoon ja Vantaan osuus työpaikoista oli 81,1 % ja Kymenlaaksossa, jossa Kouvolan ja Kotkan osuus oli 82 % työpaikoista. Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen osuudet oli kaikkein pienimpiä. Seinäjoen osuus maakunnan työpaikoista oli 38,5 % ja väestöstä 32,3 %. Jäin miettimään, minkälaista osuutta olisi pidettävä ihanteellisena.

Kysyin Arolta twiitillä, mikä on hänen johtopäätöksensä, riittääkö tämä kaupungistuminen jo vai pitäisikö sitä vielä saada lisää. Hän vastasi: ”Se, että alueuudistus pitäisi tehdä kaupunkiseutulähtöisesti, toiminnallisuuden eikä hallinnollisuuden tai poliittisen sopivuuden ehdoilla.” Tämä ei siis ollut oikeastaan vastaus kysymykseeni, mutta mielenkiintoinen silti. Siitä voi lukea, mitä tässä kaupungistumisen korostamisessa tavoitellaan. 

Viimeisimmät vaiheet keskustelussa tätä kirjoittaessani oli, että Kuntalehti julkaisi  2.10. Vapaavuoren haastattelun, jossa hän sanoi, että puhe kaupunkien puolesta ei ole maakuntia vastaan. Vapaavuori puhui samasta asiasta myös Ylen aamutv:ssä jopa paheksuen vastakkainasettelua. Se kuulostaa hiukan oudolta, kun juuri hänen ja Lylyn allekirjoittamassa HS:n jutussa he kirjoittavat keskuskaupunkien alistamisesta maakuntauudistuksen liekaan. 

Timo Reina perää blogissaan 3.10.  ei vastakkainasettelua, vaan vastuunasettelua. Hänen mielestään samassa hengessä on hyvä käydä myös laajempaa keskustelua pitkään puuttuneesta kaupunkipolitiikasta osana koko maan aluekehittämistä.

Mikä on ongelman ydin

Mistä tässä keskustelussa kaupungistumisesta ja sen yhdistämisessä sote- ja maakuntauudistukseen oikeastaan on kysymys?

On esitetty huolta siitä, että kaupunkiseutujen kehittäminen maakuntauudistuksessa jotenkin kärsisi. Seudullista kehittämistä on tehty kuntien ja maakunnan liittojen toimesta seudullisesti jo nyt, ja lisänä on ollut vielä ELY-keskukset. Maakuntauudistuksella maakunnat saisivat nyt myös ELY-keskusten ja tehtäviä hoitaakseen. Kunnat voivat erittäin hyvin jatkaa elinvoimansa kehittämistä kaupunkiseutupohjalta ja saada siihen myös tukea maakunnilta uudistuksen jälkeen. On jotenkin outo ajatus, että suuret kaupungit ja keskuskaupungit tästä kärsisivät, kun heiltä on tulee maakuntiin valtaosa päätöksentekijöistä.

Juuri kun luulin ymmärtäväni, että kyse on aika puhtaasti valtataistelusta kaupunkiseudut vastaan tulevat maakunnat ja/tai muut seudut, ryhdytään selittämään, ettei vastakkainasettelusta ole kyse. Vapaavuori suorastaan paheksui vastakkainasettelua 3.10. aamutv:ssä  ja puhui korostetusti siitä, että on etu, että kaikki alueet pärjäävät ja eri puolilla on vireitä kaupunkeja.

Tärkeä sisällöllinen kysymys

Oli miten oli, mutta oikeasti tärkeä sisällöllinen asia, jota ei keskustelussa ole kovin selvästi näkynyt, on se, voidaanko esitetyillä ratkaisuilla kasvupalveluja ja erityisesti työllisyyttä hoitaa riittävän integroidusti kunnissa. Timo Reina blogissaan nostaa tämän esiin, mutta pyörittelee tätä asiaa varsin varovasti toisaalta – toisaalta – tyyppisellä argumentoinnilla. Työllisyyden hoidon integraatiota kunnan muuhun palvelutoimintaan ja kehittämistyöhön ovat erityisesti suuret kaupungit mutta myös pienemmät kunnat esittäneet jo ennen kuin maakuntauudistuksesta tiedettiin. 

Kyse on uudistuksesta, jota koskevat lakiesitykset ovat jo eduskunnan käsiteltävänä. En jaksa uskoa, etä koko sote-maakuntauudistusta voitaisiin vaarantaa luopumalla maakuntauudistuksesta tai ryhtymällä  karsimaan siitä oleellisia asioita. Voisi olla hyvä edetä tässäkin kokeilujen kautta siten. että lakiesitykset saatettaisiin voimaan, mutta kunnille, lähinnä suurille kaupungeille, joilla halua on, annettaisiin mahdollisuus kokeilla integroitua mallia, jossa vastuuta siirtyy kuntatasolle,  ja tuloksista tehtäisiin sitten tarvittavat johtopäätökset myöhemmin erillisin lainsäädäntömuutoksin. Itse asiassahan kokeilut ovat tältä osin jo meneillään.

Kovin pirstaleiseksi ei hallintoa tälläkään tavalla kuitenkaan pitäisi tehdä. Jos kasvupalvelujen ja elinvoiman kehittäminen eriytyisi toisaalta kaupunkikeskusten tehtäväksi ja muilta osin maakuntien tehtäväksi, tällainen hallinnollinen rakenne väistämättä ruokkisi vastakkainasettelua ja nostaisi uuden esteen yhteistyölle ja maan kaikkien voimavarojen hyödyntämiselle. Nykyisessä maakuntauudistusta koskevassa esityksessä kunnille on jo ajateltu kunnan elinvoiman kehittäminen kaikkien kuntien tärkeäksi tehtäväksi.

Seuraava oleellinen vaihe keskustelussa nähdään torstaina 5.10., jolloin C21-kaupungit vihdoin kokoontuvat.

Ovatko keskittyminen ja autioituminen kaupungistumisen väistämättömiä seurauksia?

Keskiviikko 30.8.2017 klo 21.07 - Silja Hiironniemi

Kansanedustaja Mauri Pekkarinen otti Joutsassa pitämässään puheessa Suomen keskittymiskehityksen. Hän sanoi, että Suomen hallituksen on nyt huolehdittava tulevassa budjettiriihessä, että valtion omilla ja tukemilla investoinneilla tasapainotetaan markkinavoimien synnyttämää keskittymistä.

Tähän Helsingin pormestari Vapaavuori tarttui välittömästi, ja twiittasi, että voittajia ovat harvoin ne, jotka taistelevat väistämättömiä megatrendejä, kuten kaupungistumista vastaan.

Näin on jälleen vahvistettu perinteistä vastakkainasettelua kaupungit vastaan maaseutu.

Faktaakin asiasta on saatavissa. Porin kaupungin kehittämispäällikkö Timo Aro on syöttänyt Twitteriin useita vakuuttavia tilastoihin perustuvia kuvioita Suomen alueellisesta kehityksestä. Keskittyminen näkyy sekä työpaikkamuutosten että väestömäärän kehityksessä.

Työpaikat keskittyvät

Yksityisen sektorin työpaikkojen lisäys on keskittynyt pääosin kaupunkiseuduille (kuvio: Timo Aro). Kehitys ei ole kuitenkaan aivan yksiselitteinen. Ahvenanmaa ja Lappi kehittyvät työpaikkalukujen valossa voimakkaasti. Vakka-Suomi porskuttaa. Helsingin seutu on tällä mittarilla vasta kahdestoista Kuopion, Joensuun, Tampereen ja Joensuun seutujen jälkeen. Toisessa ääripäässä on laajoja alueita, joiden yksityiset työpaikat ovat samana ajanjaksona vähentyneet.

Sitten ovat valtion ja kuntien työpaikat. Niiden keskittymistä pääkaupunkiseudulle on vuosien kuluessa jonkin verran pyritty tasapainottamaan alueellistamispäätöksillä. Niitä on kritisoitu syystä ja syyttä. Moni alueellistamistoimenpide on onnistunut, usein silloin, kun uusi virasto tai uusia yksiköitä on perustettu muualle kuin pääkaupunkiseudulle. Muutaman viraston siirtyminen on takkuillut pahasti. Fimea on siitä esimerkki.

Helsingin on sanottu kilpailevan eri sarjassa kuin maakuntakeskukset, lähinnä kansainvälisesti ja muiden pääkaupunkien kanssa. Tarvitseeko Helsinki siihen valtion tukea? Vapaavuori on syytellyt valtiota ja/tai hallitusta siitä, ettei se ripeästi tehnyt päätöstä peruuttaa Fimean monta vuotta sitten tehtyä alueellistamista. Samaan aikaan hän on ollut laatimassa hakemusta EU:n lääkeviraston sijoittamiseksi Helsinkiin. Tarvitseeko ja haluaako siis Helsinki sellaista valtion tukea, jota se ei hyväksy annettavaksi muille kaupungeille? Kun Helsinki on Brysselistä ja muista EU:n keskuspaikoista kauempana kuin Kuopio Helsingistä, luulisi johdonmukaisuuden vaativan, että joko kannatetaan molempien alueellistamista tai vastustetaan niitä.

Väestökehitys eriytyy

Kuntien väestökehityksen eriytyminen tapahtuu selvästi sekä kuntien välisen nettomuuton että luonnollisen väestönlisäyksen kautta (kuvio: Timo Aro). Maakuntakeskusten muuttovoitto on pitkälti oman maakunnan kunnista tulevan muuttoliikkeen varassa.

Mikäli väestömuutokset jatkuvat pitkään, osa maasta autioituu. Autioituminen on edennyt vuodesta 2005 lähtien kymmenenä vuotena erityisesti keskisessä ja itäisessä Suomessa, mutta myös etelässä maakuntien rajaseuduilla (kuvio: Timo Aro).

Keskittymisellä on seurauksia

Asun itse nykyään käytännöllisesti katsoen kahdella paikkakunnalla. Olen kirjoilla Helsingissä ja vietän paljon aikaa Alavudella, Etelä-Pohjanmaalla. Helsinkiläisenä veronmaksajana pitäisi kai olla mielissään siitä, että Helsinki on saanut pormestari Vapaavuoresta voimallisen edunvalvojan kaupungistumisen ”väistämättömän” megatrendin pohjalta. En voi kuitenkaan sulkea silmiäni trendin nurjilta puolilta, jotka vaikuttavat molemmilla paikkakunnilla. 

Asuntojen hintaerot Suomen eri osissa ovat päätähuimaavat ja ne ovat edelleen kasvussa. Se aiheuttaa ihmisille taloudellisia tappioita taantuvilla alueilla ja nostaa vuokria ja velkaannuttaa omistusasunnon ostajia kasvavilla alueilla. Paria esimerkkiä asuntojen hintatasosta olen käsitellyt 16.1.2017 julkaisemassani blogissa.

Asuntoja täytyy rakentaa yhä enemmän kasvuseuduilla, erityisesti Helsingissä, samalla kun asuntoinvestoinnit menettävät arvoaan muualla maassa. Talouskasvu alkoi asuntorakentamisbuumilla. Onko ihan tervettä, että pitkään odottamamme kasvu pohjautuu pitkälti käyttämättä jäävien investointien korvausinvestointeihin? Eikä kyse ole pelkästään asunnoista, vaan koko infrastruktuurista, teistä, yksityisistä ja julkisista palveluista. Niiden verkosto on vielä maanlaajuisestikin olemassa ja kohtalaisen toimiva, mutta rapautuva.

Alueellisen eriytymisen kriittinen piste lähenee

Maakunnat ja niiden keskuskaupungit tulevat olemaan avainasemassa siinä, miten kehitystä voidaan tasapainottaa ja kasvua tukea jo olemassa olevaa infraa hyödyntäen. Kasvavilla maakuntakeskuskaupungeilla on tässä oma vastuunsa ja myös oma etunsa vaalittavana. Kun väki maaseudulta edelleen vähenee, ei niistä riitä kasvuvoimaa enää maakuntakeskuksiin.

Helsingin Sanomat on puolensa valinnut. Sen pääkirjoitussivun kolumnin (HS 30.8.2017) ymmärtämätön yliolkaisuus on ihan omaa luokkaansa: ”Suomen kahtiajako syvenee, mutta tyhjeneviä seutuja on turha yrittää elvyttää.”  Sen sijaan Uuden Suomen päätoimittaja näkee ongelman sisälle: asuntojen kalleuteen, ihmisten haluttomuuteen muuttaa työn perässä ja syntyneeseen työvoiman kohtaanto-ongelmaan. Tästä kärsii myös kaupunkien ja koko kansantalouden kehitys.  

Olisiko tosiaan niin, että kaupungistuminen, keskittyminen ja autioituminen ovat ainoa oikea trendi ja kansantalouden pelastus? Sellutehtaat ja kaivokset eri puolilla Suomea eivät alun perin ole sijainneet suurissa kaupungeissa, vaikka niiden varassa kaupunkeja on kasvanut.  Lapin kasvava matkailu ammentaa kansainvälisen kaupungistumisen vastavirrasta. Uudentyyppisessä palvelu- ja muussakin tuotannosa fyysisellä työn suorittamispaikalla on nykyisin entistä vähemmän merkitystä. Pirstaloituminenkin on megatrendi. Tarvitaan avaraa ja kokonaisvaltaista näkemystä, jonka varassa trendeistä voi löytää kullekin alueelle soveltuvia erilaisia kehityspolkuja. Yksisilmäinen edunvalvonta tai  ei edistä kehitystä.

YLEn A-studio on haastanut kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen ja pormestari Jan Vapaavuoren keskusteluun kaupungistumisesta. Odotan mielenkiinnolla. Olisi tärkeää päästä alueellisesta  vastakkainasettelusta ja löytää mieluummin Suomen kehityksen kokonaishallintaa edistäviä tekijöitä.

Sote-rysköissä tapahtuu

Torstai 6.7.2017 - Silja Hiironniemi

Viime viikolla perustuslakivaliokunta edellytti useita muutoksia sote-valinnanvapauslakiesitykseen, ja hallitus joutui sen vuoksi pohtimaan, miten edetään. Asiasta syntyi aika suuri haloo ja uusi vaihe sote-valmisteluprosessissa. Sisäministeri Paula Risikko kuvasi tilannetta viime lauantaina puhuessaan Alavuden Ryskööt kesätapahtumassa sanomalla, että hän oli tullut viikonvaihteessa Helsingistä sote-rysköiltä Alavuden Rysköille.

Tällä viikolla hallitus teki johtopäätökset. Valinnanvapauslaki valmistellaan uudelleen ja aikatauluja lykätään tuntuvasti. Merkittävää on, että uusi järjestelmä tulisi voimaan vasta 1.1.2020,  eli seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Perustuslakivaliokunta on kukkulan kuningas

Perustuslakivaliokunnan mietintöä on laajasti kiitelty hyvin tehdyksi. Olen samaa mieltä. On hyvää tekevää lukea pitkästä aikaa tasapainoista, analyyttistä juridista tekstiä, jossa asiat on pantu paikalleen. Kaiken asiantuntija- ja mediahälinän keskellä luottamus suomalaisen perustuslakien tulkintajärjestelmän toimivuuteen kasvoi.

On myös oikein, että hallitus ottaa perustuslakivaliokunnan kannanotot vakavasti, ja valmistelee uuden esityksen perusteellisesti.

Median hellittelemä kysymys on, että jos tiedettiin, mitkä kysymykset ovat ongelmallisia perustuslain kannalta, miksi asiantuntijoita ei uskottu ja kirjoitettu lakiesitystä toisin jo alun perin.

Valinnanvapaus on suuri ja radikaali uudistus, eivätkä perustuslakikysymykset ole yksinkertaisia ratkaista. Asiantuntijoidenkin näkemykset eroavat toisistaan, ja heillä voi myös olla aika suppea näkökulma, josta he katsovat esityksiä. Hallituksen tehtävänä on tiivistää poliittinen uudistamistahto lakiesitykseen, ja luonnollisesti tehtävä esityksestä perustuslain mukainen siltä osin kuin asia on selvä. Siltä osin kuin on kyse tulkinnanvaraisista asioista, on nimenomaan oikein, että ongelmakohtiin saadaan perustuslakivaliokunnan kannanotto, jossa yhdistyvät korkein mahdollinen perustuslakiasiantuntemus että poliittinen tahto uudistusten tekemiseen. Perustuslakivaliokunnassa asia myös käsitellään parlamentaarisesti, eli oppositionkin näkökulmat ovat mukana vaikuttamassa lopputulokseen.

Jos hallitus tai hallitukset yleensä pidättäytyisivät tekemästä sellaisia ehdotuksia, joiden vain epäillään olevan joltakin osin perustuslain vastaisia, se jäykistäisi hallinnon uudistamistyötä ja asettaisi sille ehkä turhiakin oletettuja esteitä. Perustuslakivaliokunnalla ja vain sillä on muuttuvassa maailmassa toimivalta tehdä uusia tilanteita vastaavia tulkintoja, jotta yhteiskunta voi kehittyä eteenpäin.

On myös muita näkökulmia

Asiantuntijoiden roolista on oltu montaa mieltä. On puhuttu perusoikeusfundamentalisteista ja DDR-koulukunnasta. Kolumnin asiasta on kirjoittanut muun muassa Lasse Laatunen (http://www.iltalehti.fi//politiikka/201707032200243702_pi.shtml). Hän on sitä mieltä, että asiantuntijat tulkitsevat perustuslain mukaisuutta tiedetaustansa pohjalta. Perustuslain tulkinnoissa vaikuttavat varmaan muutkin tekijät kuin puhdas juridiikka. Tahalliseen hallituksen esitysten kaatamiseen Laatunen ei kuitenkaan usko, eikä hänen mukaansa perusoikeusfundamentalisteista pidä valittaa eikä DDR-koulukuntaa Suomessa ole.

STM:n kansliapäällikkö Sillanaukee avasi blogissaan (http://stm.fi/ajankohtaista) valmistelun näkökulmaa. Hän viittaa professori Martti Koskenniemeen, joka on todennut perustuslakikeskustelussa olevan vaarana, että asiantuntijat oikeudellistavat poliittisia asioita. Sote-lakivalmistelun lähtökohdaksi on otettu perusoikeustulkinnan malli, joka kannattaa väljempää sääntelyä. Se pitää tärkeänä säännellä nimenomaan palvelun tarvitsijan turvallisuuden ja hoidon onnistumisen kannalta merkityksellisiä asioita. Se antaa tuottajille vapaammat kädet kehittää palvelujaan ja velvoittaa löytämään ratkaisut sujuvasti ja vaikuttavasti. 

Oma kokemukseni muun muassa kuntien tehtävien vähentämisen valmistelun pohjalta on ollut se, että perustuslain yhdenvertaisuusvaatimuksen mahdollinen loukkaaminen tulee virkamiestasolta vastaan jo lainsäädännön valmistelun alkuvaiheessa korostuneesti. Sillä on helppo torjua epämieluisat lainsäädännön muutosesitykset, asiaan kovin syvällisesti paneutumatta. Entisenä virkamiehenä toivon nykyisiltä valmistelijoilta kaikesta hälinästä huolimatta rohkeutta tehdä sellaisiakin esityksiä, joissa kolkutellaan perustuslainmukaisuuden nykytulkintojen rajoja. Vain siten saadaan hallintoon uutta ajattelua. Suomalaista hyvinvointimallia on voitava uudistaa, tähdäten sen kestävyyteen tulevinakin aikoina.

Juridiikan ylikorostuminen toiminnan kehittämisen kustannuksella

Martti Kekomäki yritti parhaansa mukaan tuoda esiin keskiviikon A-studiossa , ettei perustuslakijuridiikka loppujen lopuksi ole kovin kiinnostavaa, ja että nyt pitäisi huolehtia sote-palvelujen integraatiosta, joka on uudistuksen tärkein asia.

Tästä olen samaa mieltä. Uskon, että perustuslakivaliokunnan viitoittamalla tiellä päästään iso askel eteenpäin, kun maakuntien palvelujen järjestämisvastuun toteuttamisen työkalut esityksestä vielä paranevat.

Helsinki - hienoja tapahtumia ja välinpitämätöntä byrokratiaa

Tiistai 13.6.2017 klo 11.16 - Silja Hiironniemi

Helsinki-päivänä kaupunki esittäytyy hienojen ja hauskojen kansalaisille
suunnattujen tapahtumien järjestäjänä. Tämä on ollut monien vuosien pitkä linja. Helsinki haluaa olla vetovoimainen, kansainvälinen, moderni kaupunki.

Arjessa kaupungin viihtyisyys ja toimivuus kuitenkin
punnitaan. En nyt puhu terveyspalveluista, asuntojen hinnoista tai muista
suurista ja hintavista asioista, vaan pienistä asioista, siitä, miten
kaupunkilaisia kohdellaan, ja miten tehokkaasti toimitaan.

Esimerkkini on omakohtainen. Kahden hengen taloutemme oli
maaliskuussa kolmisen viikkoa Espanjassa. Auto jäi kotikadun varteen
asukaspysäköintipaikalle. Tullessamme mies rupesi aprikoimaan, ettei vain autoa
ole siirretty sinä aikana jonnekin katusiivouksen vuoksi. Ja niin oli käynyt.
Auto ei ollut siinä, mihin sen jätimme.

Kotiin tulleessa postissa oli ilmoitus siirrosta, ja lasku
siirtokustannuksista, 118 €. Autoa ei kuitenkaan löytynyt siirtopäätöksessä
ilmoitetusta osoitteesta, vaan toisesta paikasta lähikadun varrelta,
asukaspysäköintipaikalta. Ja yllätys yllätys, auton ikkunassa oli sakkolappu,
80 €, maksamattomasta pysäköinnistä osoitteessa, joka ei ollut siirtopäätöksessä
mainittu eikä se osoite, josta auton löysimme. Kuulimme naapurilta, että hän
oli nähnyt kun autoa hinattiin maksulliselle pysäköintialueelle, ja oli
sanonut, ettei kannata siihen laittaa, koska auton omistajat ovat matkoilla,
eivätkä nyt ole autoa siirtämässä. Hän oli saanut vastaukseksi, että ”voivathan
he sitten valittaa siirrosta”. Jossakin vaiheessa sitten oli ilmeisesti tultu
toisiin ajatuksiin, ja autoni oli siirretty toisen kerran uuteen paikkaan.

Helsingin kaupunki on järjestänyt katujen kevätsiivoukset ja
muut tarvittavat kadunvarsien tyhjennykset siten, että kadun päähän tulee
muutama päivä ennen tyhjäämisvelvoitetta lappu, jossa kerrotaan aika, jona
kadun vierustan pitää olla tyhjänä. Kun kyltti asennetaan, merkitään ylös ne
autot, jotka silloin ovat pysäköityinä ao. kadun varteen. Tarkoitus on, ja tämä
lukee myös kaupungin verkkosivuilla, ettei sellaisilta autoilta veloiteta
siirtomaksua, jotka ovat olleet kadun varressa jo kylttiä asetettaessa. Tämä on
luonnollista ja oikein, koska pysäköijä ei voi tietää siirtokehotuksesta, jos
hän ei ole sitä nähnyt pysäköintiä tehdessään, ja jos hän ei tällä välillä käytä
autoa. Prosessi vaikuttaa ihan hyvin suunnitellulta.

Matkalle lähtiessämme ei siirtokehotuskylttiä kadullamme
vielä ollut. Vastoin kaupungin omaa ohjetta tässä meidän tapauksessamme
siirtomaksupäätös oli kuitenkin tehty, ja lisäksi olin saanut parkkisakon siitä
pysäköinnistä, jonka kaupungin työntekijä oli tietämättämme tehnyt. Ei muuta
kuin valittamaan. Tein siis kaksi valitusta, yhden siirtomaksusta ja yhden
parkkisakosta. Aikaa meni puoli päivää, kun piti hakea matkapäivämääriä ja
opetella käyttämään kaupungin sähköistä asiointipalvelua parkkisakkovalitusta
tehdessä.

Aikanaan tulivat myös päätökset. Ensin tuli päätös
siirtomaksusta. Oikaisuvaatimus hyväksyttiin. Siirtokustannusten korvauspäätös
kumottiin. Perustelut: Ajoneuvojen siirtokehotuksesta kertovan
informaatiotaulun pystytyspöytäkirjan mukaan kyseessä oleva ajoneuvo on
sijainnut siirtopaikalla jo ennen informaatiotaulun pystyttämistä. Näin ollen
ajoneuvon omistajaa tai haltijaa ei voida pitää velvollisena korvaamaan siirrosta
aiheutuneita kustannuksia.

Sitten tuli sähköpostissa Helsingin kaupungilta ilmoitus,
että asiointikansioni on päivittynyt. Samalla pyydettiin huomioimaan, että asian
käsittely saattaa vaatia minulta toimenpiteitä. Kirjauduin siis
asiointikansiooni, ja sain tietää, että valitukseni parkkisakosta on otettu
käsiteltäväksi. Ei muuta.

Muutaman päivän kuluttua tuli jälleen sähköpostissa
ilmoitus, että asiointikansioni on päivittynyt. Kirjauduin palveluun, ja
kansiossa luki asiani käsittelyn tila 31.5.2017: Ratkaistu. Ei mitään muuta.
Kansiosta ei löytynyt ratkaisua. Siellä oli vain yksilöity valitukseni
perusteluineen, jonka olin tehnyt suoraan asiointipalvelun sivulle sähköisesti.
Etsin sivulta eri paikoista, mutta kun en ratkaisua löytänyt, soitin
asiakaspalvelunumeroon. Sain sieltä kuulla, että ratkaisu tulisi minulle
postitse lähipäivinä.

Päätös tuli sitten noin viikon kuluttua. Oikaisuvaatimus
hyväksyttiin. Pysäköintivirhemaksupäätös kumottiin. Pysäköintivirhemaksu
poistettiin. Perustelut: Pysäköintivirhe on jäänyt ajoneuvon omistajan osalta
näyttämättä.

Kaikki tämä toiminta tapahtui aivan tyhjän vuoksi.

Minä etsin autoani ensin ilmoitetusta paikasta, sitten löydän
sen muualta, teen kaksi valitusta, yhden sähköpostitse, yhden suoraan
sähköisenä asiointina, käyn kaksi kertaa turhaan asiointipalvelussa, soitan
turhan puhelun asiakaspalveluun, ja lopputulemana olen samassa tilanteessa kuin
jos näitä turhia päätöksiä ei olisi tehty. Hyvä edes niin, olisipa ollut
todella kummallista, jos olisin joutunut ao. maksut maksamaan.

Kaupungin työntekijät ja viranhaltijat ovat tehneet ainakin yhden
turhan ajoneuvosiirron ja ohjeiden vastaisen siirtomaksupäätöksen sekä käsitelleet
siitä johtuvan valituksen. Toiset viranhaltijat ovat tehneet
pysäköintivirhemaksupäätöksen kaupungin työntekijän parkkeerattua autoni
maksulliselle paikalle, käsitelleet valituksen, ja lähettäneet päätöksen
paperipostina kotiini, vaikka sen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt voida
kirjata asiointipalveluun sähköisesti.

Sähköisissä asiointipalveluissa usein vedotaan tietosuojaan,
jonka vuoksi jotakin tietoja ei voida sähköiseen asiointiprosessiin liittää, ja
ne toimitetaan perinteisesti postin kautta. Siitä ei tässä voi olla kyse, koska
minun yksilöity valitukseni perusteluineen suorastaan edellytettiin tehtäväksi
sähköisesti asiointipalveluun. Palautteeksi asiointisivulle kirjasin
vaatimattomasti, että edes ilmoittaisivat sivuilla sen, että ratkaisu tulee
postitse, ettei päätöstä turhaan tarvitse sivuilta etsiä.

Turhaa työtä tekivät siis tunteja kaikkia prosessiin osalliset,
johtuen huolimattomuudesta, välinpitämättömyydestä ja sähköisen
asiointiprosessin viimeistelemättömyydestä.

Haloo Helsinki ja sen uusi johto, en nyt ehtinyt kaupungin juhliin, mutta
voisitteko kiinnittää enemmän huomiota suunniteltujen palveluprosessien
noudattamiseen, asiakkaan huomioon ottamiseen ja sähköisen asioinnin
todelliseen hyödyntämiseen asiakkaan ja kaupungin henkilöstön ajankäytön kannalta.

Jos homma toimii, kaupunki antaa itsestään oikeasti edistyksellisen ja modernin
kuvan.

- See more at: https://kotisivukone.fi/app/www/haloohallinto.ajatukset.fi/hallinto-ja-kansalaiset#sthash.kddO8ynX.dpuf

Julkisen hallinnon digitalisaatio - leveällä rintamalla kohti liikkuvaa maalia

Perjantai 12.5.2017 - Silja Hiironniemi

Suomi on digitaalisuuden edelläkävijämaita Euroopassa. Viimeksi EU:n komission teettämän DESI 2017 indeksin mukaan Suomi on toisena Tanskan jälkeen EU-maissa. Suomi menestyy erityisesti digitaalisissa perustaidoissa ja osaamisessa sekä julkisten palvelujen digitalisaatiossa.

On toki hienoa olla kultapossukerhon jäsen tässäkin asiassa. Mutta kaikki ei suju kuin tanssi, vaikka Euroopan kärkeä ollaankin. Julkisten palvelujen digitalisaatio ei ole läheskään niin pitkällä kuin se voisi olla, eikä olemassa olevia palveluja hyödynnetä niin paljon kuin niitä voitaisiin hyödyntää. Digitalisaatioon on liitetty säästöodotuksia sekä edellisten että nykyisen hallituksen suunnitelmissa, mutta säästöt ovat vielä paljolti antaneet odottaa itseään.  

Olen tässä blogissa yrittänyt päivittää digitalisaation kehittämistilannetta itselleni ja muille, mutta puutteita ja virheitä tähän varmaan on jäänyt. Blogista tuli laaja ja monipolvinen, mutta niin on aihekin.

Digitalisaation kehittämisen vaikeaselkoinen kokonaisuus - perusinfran kehittämistä ja konkreettisia palveluja

Jotta yksinkertaisen näköinen sähköinen palvelu on tavallisen ihmisen saatavilla toimivana, tarvitaan monenlaista digi-infraa ja eri tasoilla ja tahoilla tehtyjä yleisempiä digiratkaisuja. Perusratkaisujen kehittämisessä on se ongelma, että joudutaan tähtäämään liikkuvaan maaliin. Kun ratkaisun kehittämiseen menee aina muutama vuosi, voi teknologia olla jo uudistunut niin, että ratkaisu ei olekaan riittävä täyttämään muuttuneen toimintaympäristön vaatimuksia.

Yksi sähköisen palvelun saamisen välttämätön edellytys on turvallinen palveluun tunnistautuminen. Sen kanssa Suomessa on edetty yrityksen ja erehdysten kautta 1990-luvulta lähtien, jolloin kehitettiin ns. Vetuma-tunnistautuminen julkisen sektorin toimintana, sitten nykyisin laajalti käytetty pankkitunnistus pankkien toimintana ja nyt uudehko mobiilitunnistautuminen matkapuhelinoperaattoreiden tarjoamana palveluna.  Meneillään on jälleen jo seuraavan vaiheen julkisen hallinnon sähköisen tunnistautumisen palvelujen kehitystyö väestörekisterikeskuksen johtamassa hankkeessa.

Ehkä parhaiten ovat sähköisessä asioinnissa edenneet suuret yhtenäiset virastot, kuten Kansaneläkelaitos ja verohallinto, jotka ovat saaneet kehittää sähköistä asiointia pitkäjänteisesti ja omilla ehdoillaan. Pienempien volyymien valtion palvelujen ja kuntien kehitystyötä on haitannut yhteistyön puute ja erimielisyydet kehittämisen painopisteistä ja yhteisestä infrasta.

Ensimmäinen laaja-alaisempi valtion ja kuntien palveluja käsittävä sähköisten asiakaspalvelujen hankeohjelma käynnistettiin Vanhasen ja Kiviniemen hallituskaudella, alkaen vuodesta 2009, jolloin VM-vetoinen Sähköisen asioinnin ja demokratian kehittämisohjelma (SaDe-ohjelma) perustettiin. Se päättyi vuonna 2014, ja sen aikana on kehitetty monet niistä sähköisistä palveluista, joita nyt on otettu käyttöön. Ohjelmaan kuuluivat muun muassa rakennetun ympäristön sähköinen asiointi (mm. lupapiste.fi), oppijan palvelukokonaisuus ja otakantaa.fi.

Kunnallisten sähköisten palvelujen käyttöönoton pirstaleisuus ja hitaus

Kunnat ottavat uusia, keskitetysti kehitettyjä palvelukokonaisuuksia käyttöön varsin vaihtelevasti. Osa kunnista kehittää omia ratkaisujaan, osa ottaa tehdyistä kokonaisuuksista vain osia käyttöön.

Esimerkkinä voisi mainita SaDe-ohjelman puitteissa kehitetyn rakennetun ympäristön sähköisen asioinnin ratkaisut, jotka valmistuivat käyttöön otettaviksi vuonna 2014.  Vuonna 2017 varsinainen sähköinen hakemuspalvelu on käytettävissä 135 kunnassa ja 22 kuntaa on avaamassa palvelun.  Palveluun liittyen 300 kuntaa tarjoaa neuvontapalvelua sähköisesti. Miksi useat kunnat eivät ota käyttöön koko kokonaisuutta, jää minulle arvoitukseksi.

Valtiovarainministeriö on käynnistänyt digikuntakokeilun, jonka tavoitteena ovat nopeat ja pienimuotoiset case-kokeilut ilman raskasta hankehallinnointia. Kokeiluun osallistuu 34 kuntaa sekä yksi maakunta. Tarkoituksena on aikaansaada säästöä tai hillitä kuntien kustannusten kasvua samalla kun asiakaskokemus parantuu. Kokeilujen tuloksia levitetään aikanaan kuntiin.

Kokeilujen tueksi tehdyssä kuntien digitalisaation säästö- ja tuottavuusselvityksessä on jaettu kuntien digitalisaation keinot nopeisiin ja hitaisiin keinoihin. Lopputulemana oli, että jäljellä olisi lueteltujen keinojen osalta vielä 500-700 milj euron säästöpotentiaalit. En todellakaan tiedä asiasta enempää kuin selvittäjät, mutta mutu-tuntumalla arvio näyttää tehdyn varsin varovasti, ja esitetyt keinot ovat aika rajattuja. Jatkuvasti kehittyvät uudet keinot voivat jatkossa tuoda lisää säästöpotentiaalia.

Periaatteita ja ohjausta

Hallitusohjelmaan nojautuen on perustettu muiden kärkihankkeiden ohessa digitalisaation kehittäminen-kärkihanke. Se jakautuu useisiin toimenpiteisiin. Myös hallituksen puoliväliriihessä tehtiin päätöksiä digitalisaatioon liittyen.  Meneillään on runsaasti sekä pitkäjänteistä tulevaisuuteen suuntaavaa perustyötä että konkreettisia palveluhankkeita. Kokonaiskuvaa ei niistä hevin pysty kokoamaan. Sen tarve kuitenkin on ilmeisesti tiedostettu, kun sille on Suomidigi-sivulle on jo paikkakin tehtynä. Paikka on kuitenkin toistaiseksi tyhjä.

Meneillään oleva laaja perushanke on Kansallinen palveluarkkitehtuuri eli KaPa-hanke.  Sen tarkoituksena on luoda yhteentoimivien digitaalisten palvelujen infrastruktuuri, jonka avulla tiedon siirto organisaatioiden ja palvelujen välillä on helppoa. Ohjelmassa luodaan kansallinen palveluväylä (tiedon välityskerros), kansalaisten, yritysten ja viranomaisten tarvitsemat yhteiset palvelunäkymät, uusi kansallinen sähköinen tunnistusratkaisu sekä kansalliset ratkaisut organisaatioiden ja luonnollisten henkilöiden roolien ja valtuutusten hallintaan. Se on jo osittain käytössä ja käyttö laajenee. Muun muassa syksyn aikana KaPassa otetaan käyttöön uudistettu Suomi.fi-palvelu.

Hallituskauden aikana on kehitetty digitalisaation yhteiset periaatteet, joihin kuuluvat muun muassa asiakaslähtöinen digipalvelujen kehittäminen, turhan asioinnin poistaminen, helppokäyttöisten ja turvallisten palvelujen rakentaminen, asiakkaalla hyödyn tuottaminen, uuden tiedon pyytäminen vain kerran, jo olemassaolevien palvelujen hyödyntäminen ja palveluille omistajan nimeäminen. Hyviä periaatteita, mutta niillä ei vielä asiointi konkreettisesti etene.

Puoliväliriihen päätöksellä käyttöön otetaan uusi toimintamalli, jolla vauhditetaan kansalaisten ja yritysten tarpeita palvelevien digiekosysteemien syntymistä ja kehittymistä. Yhteistyön tiivistämisen väliaikaiseksi rakenteeksi perustetaan ekosysteemifoorumi, joka raportoi hallituksen strategiaistunnolle. Kyseessä on kaksivuotinen ohjelma, joka tukee sekä julkisten että yksityisten palvelujen digitalisaatiota.

Ekosysteemi näyttää olevan jälleen uusi maaginen malli, johon ratkaisuja istutetaan. Määritelmän mukaan sillä tarkoitetaan toimijoiden verkostoa, jossa yhteistyöllä ja kyvykkyyksiä yhdistämällä luodaan asiakkaille lisäarvoa. Digitalisoituvassa yhteiskunnassa julkisten palveluiden asiakkuudet ja asiakkuuksiin liittyvät tiedot muodostavat kokonaisuuksia yli hallinnon rajojen. Tässä ei sinänsä ole mitään varsinaisesti uutta. Hallinnonalojen välisen yhteistyön puute asiakaslähtöisten palvelujen ja prosessien kehittämisessä on tiedostettu ongelmaksi jo vuosia sitten. Hyvä kuitenkin, että jälleen tehdään uusi yritys sen taklaamiseksi.

Lisäksi otetaan käyttöön valtion digihankkeiden koordinoimisen ja investointien ohjaamisen uusi malli.  Siinäkin on nähtävissä pyrkimys hallita valtion digitalisaation kokonaisuutta.

Sähköiset palvelukokonaisuudet

Digitalisaation etenemiseksi ruohonjuuritasolle tarvitaan konkreettisia sähköisiä palvelukokonaisuuksia. Muun muassa SaDe-ohjelman tuottamat palvelukokonaisuudet ovat jo käytettävissä.  Hallituksen digitalisaatiokärkihankkeelle varatulla 100 M€:n määrärahalla on rahoitettu 15 merkittävää digihanketta. Kehitteillä ovat mm. tulorekisteri, sähköinen asunto-osakerekisteri ja perusterveydenhuollon digitaaliset omahoitopalvelut.

Digitaalisuuden ensisijaisuus ja sen tiekartta

Mielenkiintoinen on myös kesäkuussa 2017 valmistuva digitaalisuuden ensisijaisuuden tiekartta: 100 palvelua, jotka ensisijaisesti tarjottaisiin sähköisessä muodossa, kuitenkin niin, että palvelut turvataan muilla keinoilla heille, jotka eivät voi käyttää sähköisiä palveluja. Tämä on suuri periaatteellinen linjaus, joka varmasti edistää sähköisten palvelujen käyttöä, mutta johon liittyy myös kansalaisten yhdenvertaisuuden näkökulman huomioon ottamisen tarve.

Mitä palveluja se tulee pitämään sisällään? Tiekartan yhtenä osana siirrytään käyttämään ensisijaisesti sähköistä postilaatikkoa vuoden 2018 aikana. Ennakkotietoa muista palveluista annettiin toukokuun alussa pidetyssä seminaarissa. Ehdokkaita tiekartalle ovat sen mukaan useat jo käytössä olevat palvelut, kuten verohallinnon palvelut veroilmoitus verkossa, verokortti verkossa, kiinteistöveroilmoitus ja palkka.fi. Opiskelijoita koskee opintopolku.fi, joka sisältää useita palveluja. Terveyteen liittyvät omakanta.fi, joka hoitaa sähköiset reseptimme, ja Kansaneläkelaitoksen lukuisat sähköiset palvelut. Kiinteistöihin liittyy kiinteistövaihdannan palvelu. Maa- ja metsätalouden harjoittamiseen liittyvät metsään.fi palvelu sekä kehitteillä oleva viljelijöiden verkkoasiointi. Yrityselämää palvelevat kaupparekisterin asiointipalvelu ja tilinpäätösten asiointipalvelu. Demokratiaan ja osallistumiseen on kehitetty kansalaisaloite.fi , lausuntopalvelu.fi ja nuortenideat.fi. TE-toimistojen palveluissa on sähköisiä osia, ja niitä ollaan kehittämässä.

Näitä palveluja tulisi siis tulevaisuudessa käyttää ensisijaisesti, ja jättää henkilökohtainen asiointi niille, jotka eivät sähköisiä palveluja pysty syystä tai toisesta käyttämään. Heidän tuekseen on meneillään AUTA-hanke. Hankkeen tarkoituksena on etsiä toimintamalleja ja kokeiluja siitä, miten autetaan niitä, jotka eivät itse pysty käyttämään digitaalisia palveluja.

Myös sote-uudistus on pitkälti digitalisaatiohanke

Sote-uudistuksessa tavoiteltu palvelujen integraatio vaatii tietojen saumatonta kulkua potilaan mukana organisaatiosta toiseen, ja myös palvelujen saatavuutta ja tasoa koskevien tietojen avointa nähtävillä oloa. Nämä vaatimukset asettavat uusia vaatimuksia tietojärjestelmille ja niiden yhteensopivuudelle. Sote-palveluihin liittyen on suuri tarve kehittää maakuntien ICT sellaiselle tasolle, että uudistus voidaan toimeenpanna. Tähän liittyy useita toimenpiteitä.

Hallitus päätti puoliväliriihessä 90 milj euron rahoituksesta perustettavaa ICT-yhtiötä varten, yhteisen tietojärjestelmäalustan luomiseksi maakunnille sote-käyttöön. Tämäntyyppistä kaikkia kuntia, ja nyt siis maakuntia palvelevaa yhteistä järjestelmäpohjaa mahdollistavaa yhtiötä on yritetty aiemminkin perustaa, mutta se on pysähtynyt rahan ja uskon puutteeseen. On hyvä, että se nyt sote-uudistuksen myötä vihdoin näyttää onnistuvan.  

Maakuntien omaan ICT-valmisteluun myönnetään ICT-valmistelun tukea ennalta hyväksyttyihin ja määriteltyihin kustannuksiin.

Varsinaisen tietosisällönkin tuottaminen maakunnissa on ongelmallista, koska uusi sote-palvelujärjestelmä vaatii tuekseen kattavasti tietoa sote-palveluita tuottavista organisaatioista, niiden tarjoamista palveluista sekä palveluiden laadusta ja kustannuksista. Sosiaali- ja terveysministeriön johdolla on käynnissä selvitys, jossa tarkennetaan uuden toiminta- ja organisaatiorakenteen mukainen tietojärjestelmien ja tietovarantojen tavoitetila. Palvelujen vaikuttavuus- ja laatuindikaattoreiden kehittäminen on vuosien kuluessa osoittautunut vaikeaksi rastiksi.

Kansalaiset palvelujen käyttäjinä

Sähköisten palvelujen tarjontaa on jo nyt paljon. Mutta onko näillä palveluilla käyttäjiä?

Tutkimusten mukaan kansalaiset ja erityisesti yritykset Suomessa käyttävät runsaasti digipalveluja. Jatkossakin on silti muistettava, että kaikki eivät siihen pysty iän, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi.

Monet tuntevat tervettä epäluuloa sähköisiin palveluihin. Ne saattavat mennä jumiin, tiedot voivat hävitä ja kaikki pitää aloittaa alusta. Monille ne sitä vastoin ovat jo osa jokapäiväistä elämää. Kotoa käsin voi helposti hoitaa veroilmoituksen, erilaiset hakemukset ja ilmoitukset. Verkkokauppa alkaa olla kaikille tuttu, VR:n liput ja erilaiset tapahtumaliput voi kätevästi ostaa verkosta. Pankkipalvelut ovat Suomessa erittäin laajasti kansalaisten käytössä. Yksityisten palvelujen käyttö tuntuu jo pitkälti vakiintuneen.

Itse kuulun niihin, jotka periaatteessa mielellään ottavat uusia palveluja käyttöön. Silti joudun aika usein kiroilemaan palvelun käsittämisen vaikeutta ja omaa kömpelyyttäni sen käyttämisessä, joskus myös itse palvelun turhia kommervenkkejä. Mutta on myös myönteisiä uusia kokemuksia.

Viime aikoina olen tutustunut mobiilivarmenteen käyttöön ja metsään.fi- palveluun.

Mobiilivarmenteen käyttöönotto ja käyttö osoittautui helpoksi. Pankin numerolistaa ei tarvita, mutta puhelimen pitää olla käsillä. Palvelun salasana pitää kuitenkin edelleenkin muistaa.

Metsäkeskuksen metsään.fi-palvelusta löysin tiedot ja kartat omistamastani metsäpalasta ja ehdotetut hakkuu- ja hoitotoimenpiteet. Asiointimahdollisuudet ovat moninaiset rahoitushakemusten tekemisestä toimenpiteiden ilmoittamiseen. Lisäksi on kehitetty  mobiilisovellus, jonka voi asentaa kännykkään. Kun olet metsässä, näet tasan tarkkaan, minkä kuvion reunalla seisot, ja mitä sille on suunniteltu tehtäväksi. Vau. Asiantuntematon kaupunkilaismetsänomistaja saa tällaisesta digipalvelusta aivan uutta potkua metsäasioidensa hoitamiseen. Lisää tällaista!

Digitalisaatio edellyttää myös lainsäädännön uudistamista.

Säädöstarpeisiin en tässä yhteydessä mene tarkemmin. Ensimmäinen tietohallintolaki tuli voimaan vuonna 2011. Uudistettu sähköisen asioinnin tukipalveluja koskeva lainsäädäntö on hyväksytty eduskunnassa. Hallituksen suunnitelmissa on valmistella uusi tiedonhallintalaki. HE annetaan keväällä 2018 ja laki on tarkoitus saada voimaan 1.1.2019. 

Digitalisaatio etenee, maali juoksee karkuun

Digitalisaation kehitys tuntuu kiihtyvän, tai ainakin ponnistelut sen etenemiseksi tuntuvat kiihtyvän ja laventuvan. Todellinen syvällisempi muutos meidän kaikkien toiminnassa ottaa silti aikaa. Digiyhteiskunta ei tule valmiiksi. Nurkan takana odottaa uusi muutos: robotisaatio.

Hallituksen puoliväliriihen vähiten suosittu osa: JTS-miljardi eli kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannusten karsinta

Perjantai 28.4.2017

Julkisen hallinnon menojen karsiminen hallituksen puoliväliriihessä ohitettiin aika yleisellä tasolla. Selkeästi todettiin, että hallitusohjelman säästöistä pidetään kiinni, ja toisessa yhteydessä myös, että hallitusohjelman mukaiset säästöt on saatu aikaan. Kukaan ei kiistä sitä, että julkisen talouden menoja pitää säästää, mutta hyväksyttävistä keinoista on ollut vaikea löytää, ja niistä on käyty jatkuvaa kiistelyä julkisuudessa. Heräsi kiinnostus siihen, miten asia on nyt suunniteltu hoidettavaksi.  

Maanantai-illan tiedotteessa ja hallituksen toimintasuunnitelmassa on kirjattu seuraavaa:

Olin itse vielä viime ja edellisenä vuonna virkamiehenä vastaamassa kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsimista koskevien ehdotusten tekemisestä ja kokoamisesta hallituksen käyttöön. Tiedän kokemuksesta, että on vaikeaa löytää sellaista lakisääteisten tehtävien tai velvoitteiden karsintaa, jolla voitaisiin aikaansaada säästöjä, mutta ei samalla vähennettäisi joidenkin ihmisten etuja tai palveluja. Byrokratiatyyppisten sääntöjen poistaminen helpottaa kyllä elämää, mutta niistä ei yleensä saada suuria säästöjä. Viime vuoden alkuun mennessä niitä ei miljardin edestä vielä löydetty.

Silloin hallitus päätti, kuten tiedotteessa sanotaan, että säästöohjelmaa laajennetaan kuntien lisäksi koko julkiseen talouteen. Ajatus oli, että käynnissä olevista kärkihankkeista tulisi sellaisia toimintojen kehittämisen tehokkuuteen ja vaikuttavuuteen liittyviä positiivisia säästöjä, jotka kuuluisivat tämän säästöohjelman piiriin. Nyt kärkiohjelmista ei puhuta, mutta digitalisaatio ja tuottavuussäästöt pitänevät sisällään niiden tuloksia.

Digitalisaatiolta odotetaan tuloksia

Nyt tiedotetussa hallituksen luettelossa mainitaan yhtenä toimenpidekokonaisuutena digitalisaatio. Siihen on jo pitkään ladattu paljon säästöodotuksia, mutta säästöt ovat antaneet enimmäkseen odottaa itseään.

Parhaiten ovat tähän mennessä onnistuneet suuret yhtenäiset virastot Vero ja Kela, jotka ovat uudelleenmuotoilleet ja sähköistäneet prosessinsa ja saaneet myös euroissa mitattavia tehokkuushyötyjä. Kansalaiset käyttävät näitä sähköisiä palveluja laajasti, ja säästöä tulee myös kansalaisten ajankäyttöön. En tiedä, onko näiden säästöjen kokonaissummaa laskettu, mutta nyt tehdyssä kehyspäätöksessä verohallinnon määrärahoihin sisältyy tietojärjestelmäuudistuksen tuottamien hyötyjen nojalla 6 milj. euron määrärahavähennys vuodesta 2021 alkaen.

Sen sijaan hajanaisempien valtion tai kuntien palvelujen sähköistys on ollut takkuista. Yksi tärkeä syy on se, että toiminnot ovat kunnallisella sektorilla olleet hajautuneet satoihin kuntiin ja kuntayhtymiin, eikä yhtenäistä kehittämisprosessia ole laajamittaisesti syntynyt. Hajautuminen on koskenut myös valtiota, jossa ministeriörajat ylittävän yhteistyön aikaansaaminen ja yhtenäisten toimintatapojen luominen on ollut vaikeaa.

Näitä ongelmia saattaa helpottaa hallituksen toimintasuunnitelmaan listattu uusi   toimintamalli, jolla vahvistetaan johtamisen ja asiakkaiden tarpeita  palvelevien  digiekosysteemin  syntymistä. Digitalisaation toteutukseen palaan joskus vielä eri blogissa tarkemmin.

Uusi kannustinjärjestelmä kunnille

Yksi ongelma kuntien osalta on ollut se, että säästöt on pantava toimeen kuntakohtaisesti. Yksi kunta painottaa yhtä asiaa, toinen toista, ja monet kunnat kieltäytyvät valtion jo luomienkin säästömahdollisuuksien käyttämisestä. Poliittinen päätösprosessi, joka valtion tasolla käydään jo lakeja säädettäessä, käydään kunnan tasolla uudelleen.

Uusi osio hallituksen toimenpiteissä on käyttötalouden menojen kannustinjärjestelmän luominen kunnille. Sitä tullaan tarvitsemaan. Järjestelmän sisältöä ei kuvata tarkemmin, mutta Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina luonnehti sitä kiinnostavaksi ideaksi. Siinäkin säästöpotentiaaliksi on asetettu 100 milj. euroa, joten konkretiaa tullaan tarvitsemaan.

Sote ja valinnanvapaus - ei linnake vaan verkosto

Keskiviikko 15.3.2017 - Silja Hiironniemi

Parlamentaarinen raportti: Innostava kunta vai laiska kunta? Tulevaisuuden kunnan rooli yhteiskunnassa ja merkitys kuntalaisille ei vielä auennut.

Maanantai 13.2.2017 klo 11.22 - Silja Hiironniemi

Sote-uudistuksen eri valmisteluvaiheiden aikana on ihmetelty ja mietitty sitä, mitä tehtäviä kunnille jää, ja mikä tulee olemaan kuntien rooli ja tehtävät sote-uudistuksen jälkeen. On todettu tulevaisuuden kuntien tehtäväalueiksi elinkeinot, koulutus, kasvatus ja sivistys, kaavoitus sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, mutta kuntien olemuksen syvällisempi hahmottaminen on puuttunut.

Kumman asunnon ostaisit ja mitä ajattelet tästä?

Maanantai 16.1.2017

Kumman asunnon ostaisit ja mitä ajattelet tästä?

Ks välilehti Hallinto ja kansalaiset

Pureksittavaa riittää sote-palvelujen järjestäjän, oman tuotannon ja yksityisten tuottajien roolien ja suhteiden säätämisessä

Keskiviikko 30.11.2016 klo 13.14 - Silja Hiironniemi

Meneillään olevista kuntakokeiluista tietoa sote-palvelujen integrointiin

Sunnuntai 6.11.2016

Kuntien velvoitteiden vähentämiseen ja erityisesti eri sektoreiden palvelujen integroimiseen liittyen käynnistettiin kuntakokeiluhanke jo viime hallituskaudella 5.1.2015 lukien. Nyt hanke on edennyt loppusuoralle, ja vuoden 2016 kesäkuun tilannetta kuvaava väliraportti 1/2016 on saatavilla valtiovarainministeriön sivuilta seuraavasta linkistä:

Kuntakokeilujen väliraportti vuoden alkutilanteesta valmistunut

Kokeiluissa kehitellään muun muassa hyvinvointipalvelujen integroinnin toimintamallia sote-uudistuksen tapaan, vanhusten ja vammaisten asumispalvelujen uusia malleja ja nuorten monialaisten palvelujen integrointia nuorisotakuun puitteissa. Kokeiluissa tavoitteena on palvelutoiminnan uudistaminen organisaatiosta riippumatta. Sote-uudistuksella uudistetaan toimintaorganisaatiot. Palvelujärjestäjä vaihtuu kunnasta maakunnaksi, mutta palvelutoiminta jatkuu.

Väliraportti on tuhti paketti tietoa kokeiluprosessin tähänastisesta etenemisestä, indikaattoreista sekä kokeilujen haasteista ja onnistumisista. Se antaa hyvän kuvan siitä, miten monivaiheista todellinen toiminnan muutos kunnissa on, ja miten paljon työtä muutos vaatii henkilöstöltä, johdolta ja myös asiakkailta.

Kun kokeiluissa pyritään yhdistämään monenlaisia palveluja tarvitsevien asiakkaiden palveluja toimivaksi yhdeksi kokonaisuudeksi, joudutaan tekemisiin tarvittavien tietojen saatavuuden, mahdollisesti tarvittavien uusien tietojärjestelmien, suunnitelmarakenteen kehittämisen, yhteisten suunnitelmien vastuuhenkilöiden ynnä muiden byrokratiatyyppisten ongelmien ratkaisemisen kanssa.

Kun kokeiluissa pyritään kuvaamaan toiminnan onnistumista vertailtavien indikaattoreiden ja mittareiden avulla, tullaan tekemisiin olennaisten muutosta kuvaavien elementtien, ”tunnuslukujen” löytämisen kanssa, tunnuslukutiedon saatavuuden, keräämisen, tilastoinnin ja tulkinnan kanssa. Kokemuksia erityyppisistä indikaattoreista on kokeiluissa saatu. Jo nyt on pääteltävissä, että valtakunnallista vertailutietoa kaivataan kipeästi. Nyt olisi jo kiire saada valtakunnalliset indikaattorit, jotta tiedoista olisi hyötyä, kun sote-uudistusta pannaan toimeen.

Silloin kun kokeiluissa pyritään hyödyntämään hyvinvointiteknologiaa, tullaan järjestelmien valintaan, niiden hankintaan, oikeiden käyttäjien löytämiseen, käyttäjien opettamiseen ja tulosten seuraamiseen.

Ja silloin kun kokeiluissa pyritään muuttamaan toimintatapaa, henkilöstön tehtäviä ja henkilöstörakennetta, tullaan tekemisiin uuden oppimisen ja hallinnan, asiakaskontaktien pysyvyyden ja laadun kanssa.

Raportissa on jo tässä vaiheessa myös alustavaa tietoa onnistumisista ja epäonnistumisista.

Oulun hyvinvointimallikokeilussa oli mukana vuoden 2015 lopussa 12 pilottiasiakasta, joilla oli asiakaskäyntejä yhteensä 237 kappaletta 6 kk ennen kokeilun mukaisen yhteisen palvelusuunnitelman tekemistä ja 6 kk sen jälkeen käyntejä oli 180. Pilottiasiakkaiden käynnit ovat merkittävästi vähentyneet, mikä oli tarkoituskin. Yhteisiä palvelusuunnitelmia oli 30.6.3016 mennessä tehty 71 kappaletta. Oululaisten tulkinta on, että yhteisten palvelusuunnitelmien tekeminen ei ole vielä toivottavalla tasolla.

Kuopiossa asumispalvelujen kustannukset ovat edelleen nousseet, mutta palveluasumisessa nousu on taittunut ja asiakaskohtainen hinta on selvästi edellistä mittausta pienempi. Ylöjärvellä henkilöstömitoitusten jousto asiakasmäärän ja asiakkaiden toimintakuvun mukaan on mahdollistanut muun muassa pariskunnan yhdessä asumisen Keihäsniemen dementiakodissa. Henkilöstömitoitus on kokeilun aikana toisessa kokeiluyksikössä noussut 0,56:sta 0,64:ään, ja toisessa kokeiluyksikössä laskenut 0,74:sta 0,63:een.

Sote- uudistuksen tavoitteet toteuttamiseksi tarvitaan samoja työkaluja kuin mitä kuntakokeiluihin osallistuvat kunnat nyt ovat kehitelleet. Kuntakokeiluista saatavaa tietoa todella kannattaa hyödyntää.

Hyvä hoito vanhuksille - kysymys ei ole vain henkilöstömitoituksesta

Sunnuntai 16.10.2016 - Silja Hiironniemi

Eduskunnassa ja tiedotusvälineissä on viime viikolla keskusteltu hallituksen pyrkimyksestä vähentää vanhustenhuollon asumispalvelujen henkilöstön minimisuositus viidestä henkilöstä neljään henkilöön.

Keskustelu on ihmeteltävästi keskittynyt ainoastaan tähän yhteen lukuun, siihen, että viidestä tulisi neljä, ja siihen, ettei se riitä. Varmasti se ei aina riitäkään, sillä hoitopaikkoja ja vanhuksia, henkilöstöä ja toimintamallleja on niin erilaisia. Ja juuri sen vuoksi ei pitäisi kiinnittää huomiota vain henkilöstömäärään.

Lukumäärästä ei ole säädetty laissa, vaan se sisältyy vanhusten ympärivuorokautista palveluasumista koskevaan suositukseen, joka hyväksyttiin vanhuspalvelulain säätämisen jälkeen. Se on siis vain suositus, mutta hyvin vahva sellainen, koska se perustuu eduskunnan vanhuspalvelulain säätämisen yhteydessä ilmaisemaan tahtoon, että tällainen suositus pitää tehdä, ja sen toteutumista seurata. Kuitenkaan ei pidetty järkevänä sitä, että tällainen yksityiskohtainen mitoitus laitettaisiin suoraan lakiin.

Asiaa on käsitelty jo hallitusohjelmassa ja sen perusteella laajemmalta pohjalta myös kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämistä koskevan toimenpideohjelmassa. Hallitusohjelmassa oli selkeästi ilmaistuna tahto siihen, että luovuttaisiin kuntien toiminnan yksityiskohtaisesta sääntelystä ja annettaisiin kunnille enemmän vapautta kehittää toimintaansa. Tätä tahtoa on konkretisoitu toimenpideohjelmassa tältä osin niin, että on esitetty asumispalvelujen ja palveluasumisen ohjauksen joustavuuden lisäämistä. Palveluasumista koskevat periaatteet ja kriteerit ehdotetaan uudistettavaksi niin, että niillä vastattaisiin asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin sekä tuettaisiin erilaisten ja monimuotoisten toimintamallien kehittämistä. Kriteereitä ei käytettäisi yksittäin, vaan hyväksyttävä toimintamalli perustuisi eri kriteereiden toteutumisen kokonaisuuteen.

Toiminnassa lähtökohtana olisivat asiakkaiden tarpeet ja hyvinvointi, eivät ohjeet ja suositukset. Yksiköiden asukasvalinnat voitaisiin tehdä joustavasti, ilman asiakkaiden määrän, ikärakenteen ja erityisryhmien tarkkaa etukäteismäärittelyä. Tiloja arvioitaisiin muun muassa tilojen kunnon, soveltuvuuden ja asukasrakenteen huomioon ottaen. Henkilöstömitoitukset määriteltäisiin kunnissa asukaskohtaisesti asukkaiden hoidon tarpeen ja olosuhteiden mukaan. Mitoitukseen vaikuttavia kriteereitä olisivat toimintayksikön tilat, palvelurakenne, asukasrakenne, henkilöstörakenne (henkilöstön tehtäväkuvat, avustavan henkilöstön määrä, osaamisen monipuolisuus), teknologian hyödyntäminen. Lisäksi vaikuttaisi palveluasumisen suhde siihen miten kotihoidon palvelut on järjestetty asumispalvelujen tukena, hyvinvointiteknologian hyödyntäminen, vapaaehtoistyön osuus tapauskohtaisesti ja omaisten osuus asiakaskohtaisesti.

Huomioitavia seikkoja on paljon, ja vasta kokonaiskuva kertoo, millainen mitoitus kulloinkin tarvitaan. Kunnat ovat jo kehitelleet uusia ja erilaisia toimintamalleja, joissa näitä tekijöitä muunnellaan, muun muassa vuoden 2015 alussa käynnistettyjen kuntakokeilujen kautta. Esimerkiksi teknologiaa on kokeiltu Tampereella apuna yöaikaisessa hoidossa ja kotihoidossa, ja kolmessa kokeilukunnassa on kokeiltu henkilöstön yhteiskäyttöä ja joustavaa resursointia.  Kokeiluissa on lähtökohtana ollut se, että hoidon taso ja tulokset pysyvät hyvinä, ja niitä seurataan asiakkaiden ja omaisten mielipiteitä kysymällä ja asiakkaiden kuntoa arvioimalla.

Toivottavasti tieto erilaisista hyvistä toiminnan kehittämismahdollisuuksista ja toimintamalleista leviää niin, että päästäisiin laajalti tästä yhteen lukuun tuijottamisesta syvempään toiminnan kehittämiseen. Sillä tavalla on aivan mahdollista saada aikaan win-win tilanne: hyvää hoitoa, järkevämpää henkilöstöresurssien käyttöä ja tätä kautta myös niitä säästöjä.

Perustulokokeilu - ensimmäinen askel pitkällä tiellä

Torstai 29.9.2016 klo 10.56 - Silja Hiironniemi

Kokeilun linjaukset

Perustulon idea ja kokeilun realismi

Toivottavasti jatkoa seuraa

Kuntien tulevaisuus voi olla monenlainen

Keskiviikko 24.8.2016 klo 21.24 - Silja Hiironniemi

Viime viikolla pidettiin Tampereella kymmenennet Alue- ja paikallishallinnon kehittämispäivät. Päivien ohjelma sisälsi laajan tarjottimen suurimpiin meneillään oleviin hallinnon kehittämistoimenpiteisiin. Linkki alustuksiin: http://www.uta.fi/jkk/aluejapaikallishallintopaivat2016/esitykset.html .  

Tulevaisuuden kunnan asema ja rooli

Sote-uudistus, maakuntien perustaminen ja tehtävät ja kuntien tulevaisuus kietoutuvat toisiinsa hyvin tiiviisti. Soten ja maakuntien osalta peruslinjat tuntuvat julkistettujen lakiehdotusten valossa jo aika selkeiltä.

Kuntien tuleva asema ja rooli on epäselvempi. Sitä on pohdittu työryhmissä, mutta selkeitä linjauksia tai päätelmiä ei ole vielä tehty. Alue- ja paikallishallintopäivien alustajista ministeri Juha Rehulan mielestä kunnasta tulee edunvalvoja. Yliopistonlehtori Jenni Airaksinen näki kaksi tulkintavaihtoehtoa. Ensimmäisessä tulkintavaihtoehdossa sote-uudistus ja maakuntauudistus merkitsevät kunnan näivettymistä ja siirtymistä vahvasta peruskunnasta puuhasteluun. Toisessa vaihtoehdossa ne merkitsevät vapauden lisääntymistä ja siirtymistä kohti paikallishallinnon ideaalia.

Kunnilla tulee olemaan muutoksen jälkeenkin useita rooleja: Palvelurooli, hyvinvointirooli, elinkeinorooli, yhteisöjen alusta-rooli ja perinnerooli. Roolien suhteet kuitenkin muuttuvat ja kuntien toiminnan painopisteet muuttuvat. Palvelurooli keskittyy varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja sivistykseen. Hyvinvointirooli voi antaa kunnalle uuden roolin kuntalaisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edellytysten kehittäjänä. Elinkeinorooli ja yhteisöjen alusta-rooli mahdollistavat tulevaisuuden elinvoimaa.

Airaksisen mukaan muutos ei pienissä kunnissa olisi nykyiseen verrattuna kovinkaan suuri, koska nykyisinkin suuri osa sote-palveluista tuotettu kuntaorganisaation ulkopuolella. Sen sijaan kasvavien kaupunkiseutujen tuleva asema on epäselvä, ja kysyä voi, mitä lisäarvoa uudistus tuo niille.

Onkin helppo kuvitella, että suurten kaupunkien johto ja luottamushenkilöt kokevat kaupunkien vaikutusvallan vähenevän, kun suuri osa toiminnoista siirtyy maakunnille. Kuitenkin tärkein asia, kaupunkilaisten palvelut ja niitä tuottava henkilöstö eivät katoa minnekään. Toiminnot siirtyvät kunnilta maakunnille, mutta pysyvät paikkakunnalla, koska maakuntakeskukset sijoittuvat juuri suurimpiin kaupunkeihin.  

Pienissä kunnissa palvelujen järjestämisvastuun siirtyessä kunnilta maakunnille on tunnettu huolta kuntalaisten palvelujen häviämisestä kunnasta ja keskittymisestä maakuntakeskukseen. Keskittymistä voi osin tapahtua, mutta soten tarkoitus on kuitenkin päinvastainen: ihmisten palvelujen järjestäminen niin, että palvelujen yhdenvertaisen saatavuuden ja laadun ylläpitäminen kaikille kansalaisille pitkälläkin tähtäimellä on taloudellisesti mahdollista.  Tässä vaiheessa on lupa odottaa, että tässä myös onnistutaan.

Kuntien tulee entistä suuremmalla syyllä ”löytää itsensä”

Uudistuksen jälkeen kunnat siis ovat palvelutuotannon suhteen keskenään enemmän samassa asemassa kuin ennen. Kuntien yhdistyminen ei olisi enää niin tärkeää ainakaan palvelujen turvaamisen näkökulmasta. Kuitenkin kuntien elinvoimasta edelleen tulee riippumaan kuntalaisten työpaikat, asuminen ja viihtyminen, koulutus ja kulttuuri sekä osallisuus ja yhteisöllisyys. Näiden suhteen kunnat ovat kovin erilaisia, ja kuntien täytyy omilla toimenpiteillään luoda tulevaisuuden edellytykset. Kuntien täytyy entistä suuremmalla syyllä ”löytää itsensä” ja se, minkä varaan tulevaisuus rakennetaan.

Alue- ja paikallishallintopäivillä oli Tyrnävän kunnanjohtaja Marjukka Manninen esittelemässä kuntansa toimintaa. Hän painotti ennakkoluulotonta päätöksentekokulttuuria, strategian laatimista myös kuntalaiset osallistaen ja hallitun riskinoton sallimista. Kuulostaa aika lailla samalta kuin mitä monissa muissa kunnissa tehdään. Mutta kun kunnan tulevaisuutta rakennetaan perunaan perustuvan korkean teknologian varaan ja kun kunnan slogan on ”Laatumukuloita pelloilta ja pirteistä”, on löydetty kunnalle jo ihan omat tulevaisuuden avaimet.

Se kuulostaa helpolta kun se on tehty, vaikka on varmasti vaatinut Tyrnävälläkin monta vaikeaa valintaa. Mutta mihin vanhenevan ikärakenteen kunta, jossa ei ole mitään erityistoimialoja, sitten perustaa kuntalaistensa tulevaisuuden?  Siinäpä se. Pitää nähdä vaivaa, pitää olla luova ja pitää uskaltaa, ja löytää oman kunnan menestystekijät. Suurissa kunnissa tähän on monenlaisia voimavaroja, mutta mitä pienempi kunta, sitä enemmän juuri kunnalta odotetaan.

Osallisuutta kahdella tavalla: demokratiaa päätöksentekoon ja asiakaslähtöistä palvelutuotantoa

Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti piti alustuksessaan alue- ja paikallishallintopäivillä osallisuuden puutetta riskinä sote-uudistukselle. Pienessä kunnassa on se hyvä puoli suureen nähden, että kunnallinen päätöksenteko on lähempänä. Kuntalaiset tuntevat luottamushenkilöitä ja virkamiehiä henkilökohtaisestikin, eikä hallinto ole niin laaja ja vaikeasti hahmotettavissa kuin suuressa kunnassa.  Kaikilla kunnilla ja erityisesti tulevilla maakunnilla on kuitenkin vielä huomattavasti tekemistä, jotta kansalaisten osallisuus ja asiakkaiden vaikutusmahdollisuudet olisivat riittävät. Kansalaisten näkemykset ja ideat tulisi kanavoida nykyistä paremmin päätöksentekoon. Mahdollisimman vapaamuotoinen ja luonnollinen vuorovaikutus asiakkaiden ja palveluntuottajien välillä palvelutilanteissa hyödyttäisi kaikkia. Sote-uudistuksen ja palvelujen digitalisoinnin yhteydessä olisi tilausta käytännönläheisen asiakaslähtöisen palvelutuotannon toimintamallin rakentamiselle.

Suomi kansainvälisessä kärjessä digitalisaation, hyvinvoinnin ja turvallisuuden mittauksissa. Olemmeko todella niin hyviä?

Perjantai 5.8.2016 klo 16.52 - Silja Hiironniemi

Erilaisilla kansainvälisillä selvityksillä on jo pitkään pyritty vertailemaan maita erilaisten yhteiskunnassa tärkeinä pidettyjen asioiden toteutuksessa. Suomi on vertailuissa menestynyt yleensä hyvin, ja on tänä kesänä kolmessa vertailussa taas aivan kärjessä.

World Economic Forumin julkaiseman vuoden 2016 raportin mukaan Suomi on digitalisaatiovertailun kakkosena Singaporen jälkeen. World Economic Forum on tutkinut myös hyvinvointia ja sen edellytyksiä Social Progress Indexin avulla, jonka arvoissa Suomi on sijalla yksi Kanadan jälkeen. Institute for Economics and Peace (IEP) on julkaissut maailman sisäistä turvallisuutta ja poliisia koskevan indeksin, jossa Suomi sijoittuu jälleen kakkoseksi Singaporen jälkeen.

Olemmeko tosiaan niin hyviä? Mihin tällaiset sijoitukset perustuvat? Asiaa valaisee se, mitkä tekijät näiden indeksien kokoamisessa on otettu huomioon. Jotakin voi päätellä myös siitä, miten Suomi sijoittuu muihin Pohjoismaihin ja muihin meille tärkeisiin maihin verrattuna.

Julkisella hallinnolla on vielä tehtävää digitalisaatiossa

Digitalisaatioindeksissä (linkki:http://reports.weforum.org/global-information-technology-report-2016/economies/#economy) Suomen vahvuuksia 139 maan joukossa olivat erityisesti infrastruktuuri (sijalla 3) ja osaaminen (sijalla 2). Yritys- ja innovaatioympäristössä Suomella olisi parannettavaa (sija 9). Suome ssa on erityisen hyvä viimeisimpien teknologioiden saatavuus (sija 1), ja sen yritykset käyttävät laajasti verkkoa (sija 5). Sen sijaan Suomen hallinnon aktiivisuus on pudonnut vertailussa sijalle 21, kun se vuonna 2013 oli sijalla 10. Tähän vaikuttavia indikaattoreita ovat olleen hallinnon edistyneempien teknologioiden hankinta, ICT:n tärkeys hallituksen visioissa, hallinnon onnistuminen ICT:n edistämisessä ja ICT:n käyttö hallinnon tehokkuuden lisäämiseksi.

Ruotsi on sijalla 3, Norja sijalla 4. Tanska on sijalla 11, ja Viro sijalla 22. Suomen julkisen hallinnon digitalisaation kehittämistyössä mallia on paljolti haettu Virosta, ja myös Tanskasta, mutta kokonaisuus näillä mailla ei kuitenkaan yllä Suomen tasolle. Virossa tosin on hallinnon käyttö sijalla 8, mutta yritysten käyttö ja yritys- ja innovaatioympäristö ovat selvästi heikompia kuin Suomessa. Tanskan suhteen yllätys on ehkä siinä, että hallinnon käyttö yllättäen on vasta sijalla 38, kun taas yksilöiden käyttö on puhtaasti sijalla 1.

Juuri ilmestyneen EU:n digitaalisen talouden ja yhteiskunnan indeksin (DESI) (https://ec.europa.eu/digital-single-market/desi) mukaan Suomi on Euroopan maista sijalla 4, edellään Tanska, Alankomaat ja Ruotsi. Sen mukaan Suomi on kuitenkin parantanut asemiaan vain hitaasti viime aikoina, kun taas esimerkiksi Alankomaat ja Viro ovat hyvässä vedossa.

Täsmälliset sijoitukset voivat vaihdella eri indekseissä. Suomella näyttää kuitenkin olevan tässä asiassa tarve parantaa vauhtia, ja edellytyksiä vielä nostaa suhteellista sijoitustaan, jos julkisen sektorin käyttöastetta saadaan trimmatuksi vielä parempaan kuntoon. Kun kaikki muut edellytykset ovat maailman kärjen tuntumassa, sen ei pitäisi olla mitenkään mahdotonta.

Talous ei merkitse kaikkea

World Economic Forumin artikkeli SPI:stä (Social Progress Index, linkki: http://www.socialprogressimperative.org/global-index/) on otsikoitu varsin osuvasti: Tässä on todiste, että taloudellinen varallisuus ei takaa parasta elämänlaatua. Hyvinvointi kasvaa bruttokansantuotteen myötä, mutta talouskasvu ei ole koko tarina (lihavointi alkuperäistekstissä). SPI:ssä on kuvattu yhteiskunnan kapasiteettia kohdata kansalaisten inhimilliset perustarpeet, antaa kansalaisille välineet parantaa elämäänsä, ja luoda yksilöille ja yhteisöille olosuhteet, jossa täysin käyttää mahdollisuutensa.  SPI sisältää 53 perustarpeiden, hyvinvoinnin perusteiden ja suvaitsevaisuuden toteutumista kuvaavaa indikaattoria. Suomi on tämän vuoden huippumaa tässä indeksissä, seuraavina ovat Kanada, Tanska, Australia ja Sveitsi, mutta bkt:n suhteen Suomi on (kuviosta pääteltynä) ehkä noin viidestoista maa. Otsikon toteamus tulee hyvin ymmärrettäväksi, kun huomaa että parhaan bkt-arvon on saanut Kuwait ja pari muuta öljyvaltiota.

Talous ei siis merkitse kaikkea. Suomi pystyy heikonkin talouskasvun oloissa turvaamaan suomalaisille huippuolosuhteet hyvälle elämälle. Siihen tarvitaan viisautta ja taitoa, jota meillä näissä asioissa näyttää olevan. Mutta sittenkin voi kysyä: miten kauan tähän pystytään, jos kasvua ei ala syntyä.

Suomi on turvallinen – lintukotoefekti tuntuu vieläkin

Institute for Economics and Peace (IEP) on julkaissut maailman sisäistä turvallisuutta ja poliisia koskevan indeksin (Linkki: http://wispindex.org/sites/default/files/downloadables/WISPI%20Report_EN_WEB_0.pdf), jossa Suomi sijoittuu kakkoseksi Singaporen jälkeen.  Indeksillä pyritään mittaamaan maan turvallisuusjärjestelmän kykyä vastata sisäisen turvallisuuden haasteisiin nyt ja tulevaisuudessa. Indeksissä on selvitetty turvallisuuskapasiteettia (poliisi, puolustusvoimat, yksityinen turvallisuussektori, vankilat), prosessia (korruptio, tehokkuus, poliisin lahjottavuus, aliraportointi) ja legitimiteettiä (oikeusprosessit ja syytetyn oikeudet, luottamus poliisiin, virka-aseman väärinkäyttö, poliittinen terrori) sekä tuloksia (itsemurhat, väkivaltarikollisuus, terrorismi, yleinen turvallisuudentunne).

Suomi on pärjännyt vertailussa erityisesti hallinnon legitimiteetin ja prosessien ulottuvuuksissa sekä tuloksellisuudessa. Ihmiset luottavat poliisiin, eivätkä poliisi ja sotilasviranomaiset käytä asemaansa omaksi hyödykseen. Turvallisuusviranomaisten kapasiteetti oli Suomessa alle keskimääräisen, johtuen siitä, että poliisien lukumäärä oli yksi pienimmistä. Yksityinenkin turvallisuussektori oli Suomessa suhteellisen pieni, mutta puolustusvoimilla oli henkilöstöä enemmän kuin keskimäärin. Terrorismia ei Suomessa ole raportoitu yhtä kouluampumistapausta  lukuunottamatta, ja väkivaltarikollisuus oli hyvin alhainen. Turvallisuudentunne oli hyvin korkealla Suomessa: suomalaisista 81 prosenttia tunsi olonsa turvalliseksi kävellessään yöllä lähiympäristössään.

Suomi tuntuu indeksin valossa edelleen jonkinlaiselta lintukodolta. Muut Pohjoismaat sijoittuivat 15 parhaan joukkoon, Tanska hyvin lähellä Suomen profiilia.

Tällaisen aika pintapuolisen tarkastelun perusteella indeksit vaikuttavat hyvinkin perusteellisilta ja luotettavilta. On aivan uskottavaa, että Suomi on näissä tutkituissa asioissa yksi maailman kärkimaista. Se tekee hyvää suomalaiselle herkälle itsetunnolle. Sekin antaa säväyksen, että näissä mittauksissa muut Pohjoismaatkin ovat jääneet niukasti Suomen jälkeen. Sellaisinaan lukuja ei silti voi ottaa, olosuhteet ovat kuitenkin niin erilaiset eri maissa.

Luvuissa voi myös kompastua. Business Insider kirjoitti lyhennelmän WFP:n SPI-raportista. Siinä Suomen erinomaisuutta suitsuttavassa raporttilyhennelmässä viimeisenä niittinä on klassinen mielikuva: ”Kaikki sanovat, että Pohjoismailla on korkein elintaso, ja nyt Suomi on tehnyt siitä virallista. Sen sijoittuu korkealle melkein raportin jokaisessa kohdassa, perustarpeissa, hyvinvoinnin edellytyksissä ja henkilökohtaisissa vapauksissa. Jos muutatte sinne, ottakaa vain mukaan lämmin takki – lämpötila voi saavuttaa miinus 50 celsiusastetta talvella!”

Sote-lakipaketti tuo vastauksia ja antaa keskusteltavaa

Perjantai 1.7.2016 klo 10.42 - Silja Hiironniemi

Suuri sote-lakipaketti on julkaistu alustavana luonnoksena 29.6.2016. Ks. alueuudistus.fi/lakiluonnokset. Paketti sisältää mm. soten järjestämistä ja maakuntia koskevat lakiluonnokset, niiden tiivistelmiä ja kaavioita, valinnanvapauden toteuttamista koskevat hallituksen linjaukset, maakuntien rahoituksen koelaskelmat ja kuntakohtaiset laskelmat, verolakiluonnokset, ja henkilöstön asemaa koskevat luonnokset. Kansalaisilla ja medialla on nyt halutessaan hyvät mahdollisuudet perehtyä asiaan ja saada tietoa monista uudistuksen yksityiskohdista.

Ensimmäinen reaktioni pakettiin oli, että vau: Kokonaisuus alkaa kirkastua, osat näyttävät sopivan toisiinsa, ja uudistuksen laajakantoisuus ja sen suomat mahdollisuudet herättivät innostusta. Paketti ei kuitenkaan ole valmis, ja siitä nousee vielä esiin kysymyksiä ja epäselviä kohtia. Tässä niistä muutama.

Tuleeko esitykseen sisältyvä palvelulaitos olemukseltaan oikeastaan juuri poikkeamaan nykyisistä sairaanhoitopiireistä, vai saammeko vielä nykyistä tuplasti isommat sote-piirit, joita ei kukaan pysty hallinnoimaan? Vastauksena tähän paketista löytyy mm. asiakkaiden valinnanvapaus ja menorajoitteet, jotka muuttavat nykytilannetta, ja toivottavasti panevat laitokset kehittämistyöhön kustannusten hallitsemiseksi ja kilpailussa pärjäämiseksi.

Tuleeko palveluiden integraatio toteutumaan, vai pirstoutuvatko palvelut entisestään eri toimijoille? Ratkaisuksi tarjotaan maakuntaa entistä yhtenäisempänä palvelujen järjestäjänä, yhdestä tuutista tulevaa rahoitusta, palveluohjausta ja tiedon kulusta huolehtimista. Kriittistä on tiedon liikkuvuus, jota rajoittavat sekä säädökset että tietojärjestelmien puutteet.  Ja viime kädessä integraatio riippuu toimintamalleista, yhteistyöstä ja inhimillisistä tekijöistä, joista maakuntien pitäisi pystyä huolehtimaan.

Tuleeko uudistuksesta kustannussäästöjä? Paketissa kiinnitetään huomiota toiminnan tehokkuuden lisäämiseen ja tavoitteena olevan 3 mrd euron säästövaikutukseen, jonka arvioidaan voivan tapahtua ilmeisesti palvelujen nykyvolyymeillä. Mutta miten palvelumäärien ja sitä kautta kustannusten jako julkisen ja yksityisen sektorin välillä kehittyy? Siirtyvätkö asiakkaat julkisesta palvelutuotannosta yksityiseen, vaiko pikemminkin yksityiseltä sektorilta julkisten palvelujen piiriin? Jos homma lähtee toimimaan, miksi eivät nyt yksityisiä palveluja käyttävät asiakkaat siirtyisi julkisten palvelujen käyttäjiksi? Hehän voisivat sitten parhaassa tapauksessa valita tuottajaksi oman entisen yksityisen palveluntuottajansa. Asiakkaiden siirtymä julkisten palvelujen käyttäjiksi voisi lisätä julkisen sektorin kustannuksia arvaamattomasti.

Kysymyksistä huolimatta nyt julkistettu paketti on tärkeä rasti pitkässä prosessissa. Ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan jatkossakin taitoa ja tahtoa. Nyt on mahdollisuus käydä asiasta keskustelua. Toivottavasti se muodostuu rakentavaksi ja hyödylliseksi niin, että paketti vielä paranee käsittelyn aikana. Eli mieluimmin ei lisää sellaista kuin YLEUutisten ensimmäisessä tiedotteessa, jonka otsikko kuului: ”Sote tulee taas kerran – valmista ei ole, mutta tekstiä on ennen näkemätön määrä”. 

Palvelupaketit tuovat konkreettisuudessaan uskottavuutta sote-uudistuksen käytännön toteutusmahdollisuuksiin

Torstai 23.6.2016 klo 10.43 - Silja Hiironniemi

Sote-myllystä on viime aikoina tullut päivittäin tietoa erilaisista valtakunnallisista ja maakunnallisista seminaareista ja työryhmien ehdotuksista. Ne tuntuvat kuitenkin usein jäävän yleiselle tasolle, josta on vielä matkaa uudistuksen toteutukseen.

Sitrakin on julkaissut raportin palvelupakettien pilottihankkeista, joita on toteutettu useassa kunnassa vuosina 2015-2016. Linkki raporttiin: http://www.sitra.fi/julkaisu/2016/sote-tiedosta-tekoihin. Palvelupaketit ovat tapa jäsentää sosiaali- ja terveyspalvelut ohjattaviin kokonaisuuksiin. Niiden tavoitteena on parantaa sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannus-, laatu-, ja vaikuttavuustietojen saatavuutta, raportointia ja vertailtavuutta.

Paketteja on tehty eri perustein, mm. ikäpainotteisesti ja asiakkaiden erityistarpeiden perusteella sekä kaikille asiakkaille suunnattuja tarpeesta riippumattomia paketteja. Ikäpainotteiset paketit ovat lasten, nuorten ja perheiden palvelupaketti, työterveyshuollon palvelupaketti, aikuisten sosiaalipalvelujen palvelupaketti ja hoito- ja hoivapalvelujen palvelupaketti. Kohdennettuja palvelupaketteja ovat esimerkiksi mielenterveys- ja päihdepalvelujen palvelupaketti ja vammaisten palvelujen sekä lääkinnällisen kuntoutuksen palvelupaketti.

Järjestelmä menee valtakunnan ja maakunnan tasolle, ja sisältänee periaatteessa kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Se vaikuttaa raportin perusteella varsin systemaattiselta ja kattavalta, jolloin se väistämättä myös muodostuu aika monimutkaiseksi. On kuitenkin hienoa, että tällainen perustyö on tehty, ja sitä on kokeiltu, ja ilmeisesti suhteellisen toimivaksi havaittu. Tärkeää on muun muassa se, että palvelupaketit ovat mahdollisimman asiakaslähtöisiä ja organisaatioriippumattomia, kuten raportissa todetaan. Ajatus on, että maakunnat tulisivat olemaan vastuussa niiden järjestämisestä ja toteutumisesta, riippumatta siitä, miten paljon eri tahoja on palveluja tuottamassa.

Vaikeutena tässä vaiheessa on vielä laatu- ja vaikuttavuusindikaattorien puuttuminen. Raportin mukaan THL on niitä tekemässä erillisen hankkeen puitteissa. Näitä indikaattoreita on yritetty kehittää vuosikausia eri yhteyksissä, ja indikaattorilistoista on nykyään lähinnä kai runsaudenpulaa, mistä aiheutuu sekavuutta. Tässäkin tarvittaisiin rautaista systemaattista otetta ja selkeitä periaatteita, sovitellen asiakkaiden tuntemuksia ja palvelujen pitkän linjan vaikuttavuutta samaan systeemiin.  Ja toivon mukaan kehittelyssä hyödynnettäisiin myös muita kokeiluja – muun muassa VM:n vetovastuulla vuoden 2015 alusta käynnistettyjä kuntakokeiluja, joissa kokeillaan mm. hyvinvoinnin integroitua palvelumallia ja siihen liittyviä kuntien valmistelemia tulosindikaattoreita. Linkki kokeilujen väliraporttiin: http://vm.fi/documents/10623/1230344/Kuntakokeilujen+v%C3%A4liraportti+2_2015%2C+10.3.2016.pdf/f1b8ad13-9ae4-4d7e-8b39-d81c3c6bfd1a .

Sitran raportissa on myös arvioitu palvelupakettien yhteensopivuutta sote-uudistuksen tavoitteisiin. Monessa kohdin palvelupakettien on todettu vaikuttavan myönteisesti tavoitteiden toteuttamiseen. Palvelupaketit tuovat vertailutietoa muun muassa kustannuksista suhteessa väestöön, ikäryhmään tai asiakasryhmään. Tärkeältä tuntuisi myös, että palvelupakettisysteemi tukisi palvelujen integroimisen tavoitetta. Raportissa on arvioitu tätä osin yllättävänkin kriittisesti. Palvelupakettimallin ei katsota tuottavan järjestäjälle riittävää tietoa integroiduista hoitoketjuista, eikä tietoa kokonaisnäkymästä asiakkaidensa palveluiden käytöstä läpi palvelujärjestelmän. Eikö systeemiä kuitenkin vielä voitaisi kehittää tähän suuntaan? Ikäpainotteiset ja asiakaslähtöiset palvelupaketit kuitenkin jo olemassaolollaan tukevat ja ohjaavat toimintaa entistä kokonaisvaltaisemmaksi.

Palvelupaketti-idea ja pilotit antavat lupausta palvelutiedon saatavuuden ja hallinnan ongelman mahdolliseen ratkaisuun, ja konkreettisuudessaan tuovat uskottavuutta sote-uudistuksen käytännön toteuttamismahdollisuuksiin.

Asiakkaan rooli valinnanvapauden toteuttamisessa epäselvä - lisäelementtejä ja linjauksia tarvitaan

Perjantai 10.6.2016 klo 17.51 - Silja Hiironniemi

Reilu viikko sitten julkistettiin professori Mats Brommelsin selvityshenkilötyöryhmän loppuraportti valinnanvapaudesta ja monikanavarahoituksen yksinkertaistamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3821-2.

Raportti sisälsi valinnanvapauden toteuttamisen puitteet. Tekstin ohella ansiokkaita kaavioita monimutkaisen kokonaisuuden ymmärtämiseksi. Huomioni kiinnittyi sote-palvelujen tuottamisen ja rahoittamisen ohjaussuhteita kuvaavaan kaavioon, josta hyvin selvisi, miten palvelujen ja rahoituksen ohjaus jakautuu valtion ja maakuntien kesken. Asiakaskin oli kuviossa mukana, mutta oudon vähäisessä roolissa. Asiakkaan suhdetta tuottajiin tai maakuntiin ei ollut kuvattu nuolella, kuten valtion tai maakuntien suorittamaa ohjausta. Kun asiakas kuitenkin valitsee tai hylkää tuottajan, eikö se ole tuottajan kannalta ohjausta, joka tulee asiakkaan taholta? Eikö tätä suhdetta ja roolia pitäisi hyvin analysoida, ja sisällyttää se järjestelmän osaksi? Näin voitaisiin välttää enimpiä yllätyksiä ja pyrkiä järjestelmän hallittavuuden kannalta parhaaseen mahdolliseen tulokseen.

Sote-uudistuksen taustat ja tavoitteet edellyttävät, että palvelujen järjestäminen ja tuottaminen on valtakunnallisesti kansalaisille yhdenvertaista, palvelujen hinnat ja laatu ovat kestävällä tasolla ja syntyy myös säästöjä, vaikka saatavuutta halutaan samalla  parantaa. Systeemin hallinnan kannalta on välttämätöntä ja hyvin ymmärrettävää, että ohjauksen pääfokus on valtakunnallisessa ylhäältä päin tapahtuvassa ohjauksessa. On silti aika outoa, että asiakkaan rooli on nimenomaisesti valinnanvapautta koskevassa selvityksessä jätetty kutakuinkin kokonaan syrjään. Yksi valinnanvapauden toteuttamisen kriittisimpiä kysymyksiä on, miten asiakkaiden valinnanvapaus kokonaisuuteen asettuu tai asetetaan, ja mitä se sitten siihen vaikuttaa.

Lisätietoa ja uusia elementtejä tähän problematiikkaan olisi saatava, ja on jo saatukin. Kilpailu- ja kuluttaja- virasto julkaisi suhteellisen vähälle huomiolle jääneen selvityksensä kilpailun mahdollisuuksista ja edellytyksistä sote-palveluissa. http://www.kkv.fi/globalassets/kkv-suomi/julkaisut/selvitykset/2016/kkv-selvityksia-5-2016-kilpailun-mahdollisuudet-ja-edellytykset-sote-palveluissa.pdf.

KKV on kiinnittänyt valinnanvapaudelle myönteisessä selvityksessään runsaasti huomiota asiakkaiden valinnan edellytysten ja mahdollisuuksien turvaamiseen. Viraston mukaan sote-uudistuksessa tavoiteltavat hyödyt rakentuvat paljolti sen varaan, että kuluttajat liikkuvat aktiivisesti markkinoilla ja käyttäytymisellään ohjaavat palveluita kehittymään toivomaansa suuntaan, ja näin luovat painetta palveluntuottajien väliseen kilpailuun. Tätä varten kuluttajilla täytyy olla tietoa vaihtoehdoista, aidosti saatavilla olevia vaihtoehtoja, kannustimia valintoihin ja vuorovaikutteisesti mahdollisuuksia osallistua palvelujen kehittämiseen. Virasto esittää jopa sosiaali-ja terveyspalvelujen asiakaskeskusten perustamista huolehtimaan kuluttajien valinnanvapauden toteutumisen kannalta keskeisten edellytysten täyttymisestä.

Yhtäkkiä ajatellen tällainen organisointi tuntuu kyllä hieman ylimitoitetulta, kun ottaa huomioon, että kyse on julkisista palveluista, joiden nimenomainen tarkoitus on huolehtia kansalaisten hyvinvoinnista, ja yleisenä pyrkimyksenä toiminnan asiakaslähtöisyyden, asiakkaan itsemääräämisoikeuden sekä asiakkaan omien toimintaedellytysten vahvistaminen. Silti KKV:n ehdotukselle  on perusteita tähänastisen vielä puutteellisen valmistelun huomioon ottaen.

On käynnistymässä toinenkin elementti asiakkaan roolin hahmottamiseen. Hallitus aikoo käynnistää ensi vuoden alussa kolmessa tai neljässä kunnassa kokeilun, jolla pilotoidaan väestövastuisen sosiaali- ja terveyskeskuksen valintaa ja toimintaa ennen valinnanvapausmallin käyttöönottoa koko maassa. Kokeilu toteutetaan perusterveydenhuollossa palvelusetelilainsäädäntöä hyödyntämällä.

Palvelusetelillä tarkoitetaan kunnan myöntämää sitoumusta korvata kuntalaisen käyttämien yksityisten terveyspalvelujen kustannukset osittain tai kokonaan. Brommelsin selvitysryhmä jätti palvelusetelijärjestelmän kokonaan pois esityksestään. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti on kuitenkin sanonut, että odotukset ja kilpailua koskevat asiantuntijaselvitykset sekä käyttäjäkokemukset kertovat, että jatkotyössä palveluseteli on pidettävä yhtenä hyvin varteenotettava valinnanvapauden toteuttamiskeinona.

Palvelusetelikokeilu on varmasti paikallaan. Se on kuitenkin lähinnä käytännön työkalu valinnanvapauden toteuttamiseen, mikä voitaisiin tehdä muillakin tavoilla.

Jatkossa tarvittaisiin tietoa siitä, mikä asema asiakkaalle palvelusetelien kautta tai muutoin annetaan valinnanvapauden toteuttamisen kautta tapahtuvassa palvelujen ohjauksessa. Jos asiakkaan asema jää heikoksi, muutoksia ei juuri tapahdu. Minkälaista asiakkaiden liikkuvuutta tavoitellaan, jotta järjestelmä toimisi optimaalisesti? Millainen olisi hyvä tulos pääkaupunkiseudulla? Entä millainen olisi hyvää kehitystä maaseudulla? Jos valinnanvapautta halutaan oikeasti ja hallitusti toteuttaa, tarvitaan vielä lisälinjauksia ja käytännön toimintamallien rakentamista asiakkaiden aktivoitumisen tueksi.

Valinnanvapauden toteuttamisessa on nähty sekä riskejä että mahdollisuuksia palvelujen hinnan, saatavuuden ja laadun kehityksessä.  Mutta mikä olisikaan hienompaa kuin saada uudistuksen kautta asiakkaista entistä aktiivisempia ja vastuullisempia toimijoita sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen toteuttamisessa ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Valinnanvapaus - Sote-uudistuksen kuuma peruna

Sunnuntai 29.5.2016 klo 17.54 - Silja Hiironniemi

Ylen A-studiossa käytiin keskustelu sote-uudistukseen liitetystä valinnanvapauden periaatteesta viime viikolla, vain päiviä ennen kuin asiaa koskeva työryhmämietintö on määrä julkistaa. Tulokseltaan keskustelu jäi sekavaksi, mikä ei sinänsä ole ihme, kokonaisuus on sen verran monimutkainen.

Keskustelemassa oli selkeään puolesta – vastaan asetelmaan ryhmittyneinä kokoomuksen kansanedustaja Sari Raassina ja Terveystalo Oy:n johtava ylilääkäri Juha Tuominen sekä demareiden kansanedustaja Tuula Haatainen ja professori Heikki Hiilamo.

Kysymys on siis siitä, että kansalaiset saisivat hallituksen hyväksymien linjausten mukaan valita itse palvelujensa tuottajan. Tätä pidetään yhtenä keinona vähentää asiakkaan palvelujen saatavuusongelmia ja saada aikaan tavoiteltuja kustannussäästöjä. Tämänhetkisten tietojen mukaan valinnanvapaus ulottuisi lähinnä perustason sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Valinnanvapaudella on kytkentöjä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen useisiin ydinkohtiin. Tässä vaiheessa, kun asiaa pohtineen työryhmän ehdotuksia odotellaan, eikä ratkaisumalleja tiedetä, voi lähinnä pohtia sitä, millaisiin kysymyksiin vastauksia tarvittaisiin.

Mitä valinnanvapaus vaikuttaa tavoiteltuun palvelujen integraatioon? Valinnanvapauden toteuttaminen merkitsee myös julkisesti tuotettujen palvelujen yhtiöittämistä tasapuolisen kilpailuasetelman aikaansaamiseksi. Palvelutuotannon yhtiöittämisen on pelätty tuhoavan sote-uudistuksen yhden keskeisen periaatteen, palvelujen asiakaskeskeisen integroimisen yhteentoimiviksi palveluketjuiksi. A-studion keskustelussa erityisesti Tuula Haatainen oli sitä mieltä, että integraatio tätä kautta menetetään. Professori Heikki Hiilamo esitti useaan kertaan, että sote-uudistus ja integraatio toteutettaisiin ensin, ja valinnanvapaus vasta myöhemmin kokeilujen kautta. Sari Raassina puolestaan piti tärkeänä, että palvelujen järjestämisen ja tuottamisen rakenne on mukana valmistelussa alusta alkaen, jotta todella aikaansaadaan monituottajamalli ja palvelujen saatavuuden varmistaminen koko maassa.

Kokonaisvaltaisen mallin tarve tuntuu hyvin perustellulta. Jos nyt tehtäisiin ainoastaan palvelujen järjestämisvastuun siirto kunnilta maakunnille, luotaisiin todella isot julkiset yksiköt, joiden tulisi ryhtyä rakentamaan omaa toimintaansa, ja jotka tällöin varsin helposti ryhtyisivät elämään vain omaa elämäänsä samaan tapaan kuin nykyiset sairaanhoitopiirit. Jos ja kun valinnanvapautta olennaisesti halutaan lisätä, malli siihen on syytä luoda osana kokonaisvalmistelua. Toteutusta voitaisiin sitten tarpeen mukaan vaiheistaa.

Suomessa on tähänkin asti toteutettu monituottajamallia erityisesti sosiaalipalveluissa. Palvelujen integraation esteenä on kuitenkin tähän saakka pikemminkin ollut lainsäädännön ja palvelukäytäntöjen hallinnonala- ja palvelukohtainen eriytyneisyys ja putkiajattelu kuin erilliset tuottajat. Vastuu integraation aikaansaamisesta lankeaa lainsäätäjälle ja palveluja järjestäville maakunnille. Säädöksiä on joustavoitettava muun muassa siten, että palvelujen kokonaisvaltainen asiakaskohtainen suunnittelu ja toteutus helpottuu yli palvelurajojen ja organisaatiorajojen. Tämä on ollut vaikeaa nykyisin jopa kuntaorganisaation sisällä.  

Maakuntien palvelusuunnittelulle tulee tärkeä tehtävä huolehtia monipuolisen tuotantorakenteen toteutumisesta. Palvelujen tuotteistaminen, palveluketjujen tunnistaminen ja palvelutulosten mittaaminen ja arviointi tulevat olemaan tärkeitä kriittisiä kohtia uudistuksen toimeenpanossa. Jos ne tehdään huolella, monet valinnanvapauden kysymykset ratkeavat myönteiseen suuntaan. Tältä osin kylläkin tarkempi tieto toteutustavasta puuttuu. Hallituksen linjauksissa puhutaan toisaalta ”konseptikilpailutuksista” ja toisaalta puhutaan raha seuraa asiakasta-periaatteesta. Mikä näiden suhde on, on toistaiseksi epäselvää. Toivon mukaan vastauksia on kehitelty työryhmän mietintöön.  

Mitä valinnanvapaus vaikuttaa palvelujen tehokkuuteen ja kustannuksiin? Sote-uudistuksen tavoitteena on kustannusten nousun hillitseminen 3 miljardilla eurolla. Tästäkin mielipiteet jakautuivat A-studion keskustelussa tutkimuksiinkin vedoten, mutta sisältöperusteluja ei juuri kuultu. Käteen jäi lähinnä Sari Raassinan toteamus siitä, että Ruotsissa on valinnanvapaus parantanut tuottavuutta, eli alentanut yksikkökustannuksia, mutta kustannukset ovat nousseet siitä syystä, että palvelujen saatavuus on parantunut.

Näin voi käydä Suomessakin. Olisiko niin, että onnistuminen tässä suhteessa muodostuukin toisaalta valinnanvapauden suurimmaksi huoleksi? Jos palvelukysyntään pystytään vastaamaan entistä paremmin, kustannukset kasvavat. Ja kun patoutunut piilokysyntä purkautuu, kustannusnousu voi ollakin aika suuri poikkeama säästölinjaan. Nopean palvelujen piiriin pääsyn pitäisi kylläkin pitkällä tähtäimellä laskea erityispalvelujen kysyntää ja kustannuksia, mutta missä määrin palvelut todella ovat tällä tavoin vaikuttavia, on vaikea tietää.

Mitä valinnanvapaus vaikuttaa palvelujen saatavuuteen ja miten maan eri osissa? Suurissa kaupungeissa ja kaupunkiseuduilla kansalaisten palvelujen saatavuus varmaankin paranisi. Itselleni jäi kuitenkin epäselväksi, millä logiikalla syrjäseutujen palvelutarjonta paranisi valinnanvapauden myötä. Toistaiseksi yksityiset yritykset ovat ilmeisesti paremmin pystyneet turvaamaan lääkärien saatavuutta lääkäripulaa potevien reuna-alueiden terveyskeskuksiin, mutta voiko se kehitys jatkua?   

Mitä valinnanvapaus vaikuttaa potilas- ja asiakastietojen kulkuun ja saatavuuteen? Tätä ei keskustelussa käsitelty. Tai toisinpäin: mitä nykyinen tiedon pirstaloituminen eri rekistereihin vaikuttaa todellisen palveluintegraation toteuttamismahdollisuuksiin. Nykylainsäädännön mukaan asiakkaiden tiedot ovat kunkin toimijan, julkisen tai yksityisen. rekistereissä tiukkojen luovutussääntöjen suojaamina. Tämä on ollut monesti integraation esteenä, ja jos säännöksiä ja käytäntöjä ei muuteta, toimii sellaisena myös jatkossa valinnanvapaudesta ja kilpailusta riippumatta.

Avoimia kysymyksiä on runsaasti. Paljon riippuu siitä, mihin palveluihin asiakkaan valinnanvapaus loppujen lopuksi kohdistuu, ja miten rahoitus yksityisille ja yhteisöille toteutetaan. Ja saadaanko palvelujen laatua ja vaikuttavuutta kuvaavat ja vertailut mahdollistavat indikaattorit vihdoin käyttöön?

Tätä kirjoittaessani YLE on julkaissut nettisivullaan professorien laajamittaisen vastustuksen valinnanvapauden toteuttamiseen, ainakin uudistuksen alkuvaiheessa. Keskustelu jatkuu, ja toivottavasti jalostaa vaikeaa kokonaisuutta.