Suomen Itsenäisyyden Juhlarahasto Sitran tavoitteena on muun muassa uudistaa rakenteita ja toimintatapoja niin, että suurten yhteiskunnallisten muutoshankkeiden läpivieminen olisi mahdollista. Sitra tekee ja teettää laajoja kehityshankkeita tulevaisuuden infrastruktuurista ja toimintamalleista. Sitran vanhemmat neuvonantajat ja entiset kansanedustajat Liisa Hyssälä ja Jouni Backman ovat tehneet laajan selvityksen keskeisten vaikuttajien näkemyksistä suomalaisen päätöksentekojärjestelmän uudistumiskyvystä.

Tavoite ja nykytila

Kansanvallan peruskorjaus-työpaperin tavoitteena on Backmanin ja Hyssälän mukaan tehdä Suomesta jälleen vuoden 1906 tavoin demokratian mallimaa. Tällä tarkoitetaan selvityksessä Suomen vuoden 1906 eduskuntauudistusta, jossa äänioikeutettujen määrä kymmenkertaistui. Ensimmäisenä maailmassa nämä 1,2 miljoonaa naista ja miestä saivat myös vaalikelpoisuuden.

Selvityksen luoma kuva demokratian nykytilasta ei ole kaksinen. Vai miltä tämä tuntuu:

” Puolueista on tullut näkymättömän harmaita hallintokonttoreita, eduskunnasta on tullut jatkuvan työuupumuksen äärellä kamppailevien kansanedustajien keskinäisen nokittelun ja julkisuuspisteiden keruun näyttämö, jonka käsittelyyn hallitus tuo puutteellisesti kiireessä valmisteltuja esityksiä, joita siiloissa toimivat ministeriöt ja niiden virkamiehet ovat kellon ympäri valmistelleet ja korjanneet.”

Kansalaisten roolia on kuvattu seuraavasti:

”Kansalaiset seuraavat nykyajan demokratian toteutumista turtuneina, hämmentyneinä, tyrmistyneinä tai välinpitämättöminä.”

Tällainen tavoitteen ja nykytilakuvauksen vastakkainen asetelma nostattaa lukijan odotukset lähes taivaisiin. Onko nyt tulossa jotakin uutta, jotakin ratkaisevaa, jotakin todellista? Eri ulottuvuuksien tavoitetilojen määrittelyssä tällaisiin odotuksiin vielä vastataankin. Mutta onko kokonaisuus uutta luova?

 

Suomen Itsenäisyyden Juhlarahasto Sitran tavoitteena on muun muassa uudistaa rakenteita ja toimintatapoja niin, että suurten yhteiskunnallisten muutoshankkeiden läpivieminen olisi mahdollista. Sitra tekee ja teettää laajoja kehityshankkeita tulevaisuuden infrastruktuurista ja toimintamalleista. Sitran vanhemmat neuvonantajat ja entiset kansanedustajat Liisa Hyssälä ja Jouni Backman ovat tehneet laajan selvityksen keskeisten vaikuttajien näkemyksistä suomalaisen päätöksentekojärjestelmän uudistumiskyvystä.

Tavoite ja nykytila

Kansanvallan peruskorjaus-työpaperin tavoitteena on Backmanin ja Hyssälän mukaan tehdä Suomesta jälleen vuoden 1906 tavoin demokratian mallimaa. Tällä tarkoitetaan selvityksessä Suomen vuoden 1906 eduskuntauudistusta, jossa äänioikeutettujen määrä kymmenkertaistui. Ensimmäisenä maailmassa nämä 1,2 miljoonaa naista ja miestä saivat myös vaalikelpoisuuden.

Selvityksen luoma kuva demokratian nykytilasta ei ole kaksinen. Vai miltä tämä tuntuu:

” Puolueista on tullut näkymättömän harmaita hallintokonttoreita, eduskunnasta on tullut jatkuvan työuupumuksen äärellä kamppailevien kansanedustajien keskinäisen nokittelun ja julkisuuspisteiden keruun näyttämö, jonka käsittelyyn hallitus tuo puutteellisesti kiireessä valmisteltuja esityksiä, joita siiloissa toimivat ministeriöt ja niiden virkamiehet ovat kellon ympäri valmistelleet ja korjanneet.”

Kansalaisten roolia on kuvattu seuraavasti:

”Kansalaiset seuraavat nykyajan demokratian toteutumista turtuneina, hämmentyneinä, tyrmistyneinä tai välinpitämättöminä.”

Tällainen tavoitteen ja nykytilakuvauksen vastakkainen asetelma nostattaa lukijan odotukset lähes taivaisiin. Onko nyt tulossa jotakin uutta, jotakin ratkaisevaa, jotakin todellista? Eri ulottuvuuksien tavoitetilojen määrittelyssä tällaisiin odotuksiin vielä vastataankin. Mutta onko kokonaisuus uutta luova?

Puolueille suuret muutosvaateet ja suuri rooli

Tekijät antavat puolueille suuren roolin demokratian uudelleenrakentamisessa. Tavoitetilaksi on määritelty muun muassa, että päätöksenteon agenda syntyy laajan puolueiden ylläpitämän kansalaiskeskustelun toimesta. Tavoitetilassa puolueet määrittävät perustehtävänsä ja arvoperustansa uudestaan vastaamalla uskottavasti kysymykseen ”miksi olemme olemassa ja minkä puolesta haluamme toimia”.

Toimenpide-esityksiin kuuluu muun muassa, että aidosti uudistuneiden puolueiden julkista rahoitusta vahvistetaan merkittävästi mahdollistamaan demokraattisen osallisuuden vahvistaminen ja poliittinen ohjelmatyö uusilla toimintamalleilla. Esitetään myös, että puolueet uudistavat oman hyvin moniportaisen järjestörakenteensa. Esitetään, että puolueet vahvistavat jäsensuhdettaan, lisäävät jäsenmaksua maksavien jäsenten päätösvaltaa, ja valtio tukee poliittista järjestäytymistä tekemällä puolueiden jäsenmaksuista verovähennyskelpoisia.

Laaja-alaisempi ehdotus on, että puolueet kullakin vaalikaudella ennen eduskuntavaaleja hyväksyisivät yhteisen tiilannekuvan ja keskeiset tulevan politiikan painopisteteemat ja mahdolliset yhteiset tavoitteet. Tämä kyllä vaikuttaa hiukan epärealistiselta, ja melkeinpä demokratiaa kaventavalta. Sen sijaan kiinnostava on ehdotus siitä, että valmisteltaisiin ja päätettäisiin vähemmistöhallituksien edellyttämät poliittiset pelisäännöt ja käytännöt.

Eduskuntatyöhön yksityiskohtaisia uudistusehdotuksia

Eduskuntatyön tavoitetilassa eduskunta on ajassa oleva keskustelevan demokratian ja päätöksenteon foorumi, joka aktiivisesti ennakoi kehitystä sekä kansalaisten tilanteita, tavoitteita ja unelmia.

Toimenpidepuolella on runsaasti varsin konkreettisia ja yksityiskohtaisia ehdotuksia, joissa näkyy raportin tekijöiden vahva eduskuntatausta. Järkevältä, joskin aika teknokraattiselta kuulostaa, että istunto- ja valiokuntatyö tehdään ns. normaalina virka-aikana, otetaan käyttöön erilliset istuntoviikot, valiokuntaviikot ja äänestyspäivät ja käytetään eri yhteyksissä etäyhteyksiä.

Hallitusten strategiat ja ilmiöpohjaisuus

Tavoitetilana tulisi selvityksen mukaan olla, että hallitukset toimivat strategisen hallitusohjelman ja sen toimeenpanoa tukevien osin ilmiöpohjaisten julkisen talouden suunnitelman ja talousarvion pohjalta. Siiloutumisen vähentämiseksi ja monimutkaistuvien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisen tukemiseksi valtion budjetin rakenne uudistetaan osin ns. ilmiöpohjaiseksi budjetoinniksi.

Ehdotetaan, että hallitukset toimisivat strategisen hallitusohjelman ja sen toimeenpanoa tukevien ilmiöpohjaisten julkisen talouden suunnitelman ja talousarvion pohjalta. Tavoitetilassa hallitusohjelmaan sisältyy poliittisesti priorisoituja merkittäviä yhteiskunnassa vaikuttavia ilmiöitä (2-4), joille on määritelty strategiset tavoitteet. 

Ilmiöpohjaisuuden tavoitetila perustuu jo aiemmin tunnistettuun tarpeeseen, mutta on todella vaativa. Vaikuttavuutta ilmaisevia tulostavoitteita on jo pitkään pyritty käyttämään. Kun asiat ovat monimutkaisia ja niihin vaikuttaa moni muukin asia ja taho kuin hallituksen toiminta, myös mittaaminen on tulkinnanvaraista ja kiistanalaista.

Esimerkiksi Sipilän hallituksen ohjelmassa on jo nykyisin useita tällaisia tavoitteita. Ehkä eniten julkisuudessa on väitelty työllisyyden parantamisesta. Se on monialaisia toimenpiteitä vaativa tärkeä strateginen tavoite, jonka toteuttamisen vaikuttavuutta mitataan työllisyysasteprosenteilla ja johon vaikuttavat hallituksen lisäksi monet muut tahot ja suhdanteet. Jos tavoite ei toteudu, onko se hallituksen syy? Jos se toteutuu, kiistellään siitä, kenen ansiota se on, ja onko se toteutunut oikealla tavalla. Mutta ehdotus on silti paikallaan, ja ehkä tällaistakin toimintakulttuuria voi oppia ja parantaa.

Valtioneuvosto ja ministeriöt

Toimenpiteet ovat tässäkin melko yksityiskohtaisia, ja esiin on uskallettu nostaa perinteisiä valtasuhdekiistoja.

Muun muassa selkeästi todetaan, että pääministerin poliittinen esikunta ja valtioneuvoston kanslia ovat edelleen liian heikkoja suhteessa valtiovarainministeriöön. Esitetäänkin, että pääministerin tosiasiallista asemaa valtioneuvoston ja hallitusohjelman toimeenpanon johtamisessa vahvistetaan lisäämällä häntä avustavan valtioneuvoston kanslian roolia, osaamista ja resursseja.

Toinen valtakaksikko, poliittiset valtiosihteerit ja kansliapäälliköt saavat myöskin ehdotuksissa roolit: poliittinen valtiosihteeri vastaa hallitusohjelman toimeenpanon johtamisesta, kansliapäällikkö muusta ministeriön hallinnollisesta johtamisesta. Asiaa hiukan sekoittaa esitys, jonka mukaan kansliapäällikkökokouksen asemaa koko valtioneuvoston työtä hallinnollisesti ohjaavana toimielimenä puolestaan vahvistetaan, ja kokous muutetaan valtionhallinnon operatiiviseksi johtoryhmäksi. Esitetään myös, että kansliapäällikkökokouksen muodollista ja tosiasiallista asemaa koko valtioneuvoston työtä hallinnollisesti ohjaavana toimielimenä vahvistetaan. Kansliapäällikkökokous muutetaan valtionhallinnon operatiiviseksi johtoryhmäksi. Raja hallitusohjelman toimeenpanon johtamisen ja muun hallinnollisen johtamisen välillä ei käytännössä välttämättä ole kovin selkeä.

Esitetään myös, että pääsääntöisesti tulee pyrkiä yhden ministeriön ministeriöihin, kun se on ministeriön yhtenäisen toimialan ja johtamisen kannalta perusteltua. 

Mitä selvitysraportissa on ja mitä ei ole?

Selvitysraportti on runsas; siinä on paljon ehdotuksia, jotka vaikuttavat toteuttamiskelpoisilta, ja myös sellaisia, jotka todennäköisesti eivät saa kannatusta. Selvityskohteen laaja-alaisuuden vuoksi ei ole ehkä reilua osoitella raportin puutteita, mutta tekijät ja Sitra ovat nostaneet riman niin korkealle, että niitäkin täytyy voida kommentoida.

Puolueiden sisäisen uudistumisen varaan kaavailtu päätöksenteon agendan muodostuminen ei oikein vakuuta. Riittääkö nykyisenä sosiaalisen median aikana vain moniportaisen järjestelmän korjaaminen kansalaisten vaikuttamisen parantamiseksi? Eikö myös suoran osallistumisen mekanismeja olisi vahvistettava?

Raportti keskittyy edustukselliseen demokratiaan ja eduskunnan, hallituksen ja valtionhallinnon toimintaan. Kuntahallintoa raportissa ei juuri käsitellä, eikä sote-uudistuksen jälkeisiä uusia kuntia, eikä uutta kansanvaltaista maakuntahallintoa. Siihen kyllä lienee ymmärrettävä syy; sote-maakuntauudistuksen kiistanalaisuus ja keskeneräisyys.

Kokonaisuudesta puuttuu ihmisiä lähellä olevia uusia elementtejä. Todetaan kyllä, että välittömän vaikuttamisen keinoja ja kanavia kehitetään ja kokeillaan ennakkoluulottomasti. Konkretiaa tässä kohdin ei kuitenkaan ole.  Ei ole uusia kansalaisten osallistumismekanismeja sosiaalisen median kautta tai muutoin.

Meillä on jo olemassa yksi uusimuotoinen elementti kansalaisten suoraan eduskuntatason vaikuttamiseen. Vuonna 2012 voimaan tullut kansalaisaloite on tuonut eloa julkiseen keskusteluun, ja tuottanut muutamia päätöksenteossa läpi menneitäkin ehdotuksia, mutta samalla siihen sisältyy joitakin ongelmia.  Olisin ollut kiinnostunut sen mahdollisuuksien ja mahdollisten kehittämistarpeiden pohdinnasta. Se kuitenkin ohitetaan raportissa parilla maininnalla: toisaalta katsotaan, että odotukset sen kansanvaltaisuuden edistämisen suhteen ovat olleet ylimitoitettuja, ja toisaalta sanotaan, ettei sen tavoitteena olevaa kansalaisen vaikutusvaltaa poliittisen päätöksenteon asialistaan ei pidä suinkaan vähätellä.

Askel uuteen aikaan?

Vuonna 1906 oltiin uuden ajan kynnyksellä, ja Suomi astui silloin rohkean askeleen, josta ei voinut tietää, mihin se johtaa. Millainen olisi sellainen askel nyt? Se ei ratkea vielä tällä selvityksellä. Harmi, sillä selvittäjien itse luoma tavoiteasettelu oli todella komea. Tosin sitä on vesitetty sanomalla, että selvitys on vasta työpaperi. Toivottavasti jatkoa seuraa.