Suomi kaupungistuu ja keskustelu lainehtii

Keskustelu kaupungistumisesta on ryöpsähdellyt eteenpäin viimeisimmän blogikirjoitukseni jälkeen.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on kutsunut koolle 21 suurimman kaupungin kokouksen, tähtäimessä kaupunkien edunvalvonnan tehostaminen. Kuntaliiton edunvalvonta ei Vapaavuorelle nyt riitä, eikä edes kuuden suurimman kaupungin yhteistyö, joka on vuosien kuluessa jo vakiintunut. Saattaa olla Vapaavuoren kannalta taktisesti viisasta, että koolle kutsuttu kaupunkijoukko on aika suuri ja kattaa alueellisesti laajasti Suomen. Näin kaupunkien viesti saa tarvittavaa kaikupohjaa. Joukko on toisaalta jo melko heterogeeninen, kun asukaslukuhaitari on 50.000 – 640.000 henkeä.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina on myötäillyt, että kaupunkien verkostoituminen tottakai on tarpeellista ja suotavaa. Kuntaliitto joutuu silti pohtimaan, miten se asemoi omat kannanottonsa tämän koolle kutsutun ryhmittymän suhteen.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on useissa yhteyksissä vedonnut siihen, että maata tulisi kehittää tasapainoisesti. Kaikkonen katsoo, että maakuntauudistus luo edellytyksiä myös elinvoimaisille kaupungeille.

Vapaavuori ja Tampereen pormestari Lauri Lyly julkaisivat Helsingin Sanomissa 30.9. kirjoituksen, jossa he katsovat, että sote-uudistusta tarvitaan, maakuntauudistusta ei. Heidän mukaansa sote-uudistus olisi luontevaa tehdä ”pienten kuntien ehdoilla” ja maakuntamallilla. Samalla tulisi luopua maakuntauudistuksesta. Heidän mielestään keskuskaupunkien alistaminen maakunnallisen keskivertoajattelun liekaan olisi hyvin vahingollista. Maakuntauudistuksen myönteisin puoli on Vapaavuoren ja Lylyn mukaan valtion elinkeino- ja työllisyyspoliittisten tehtävien osittainen siirtäminen alemmalle tasolle. Se voidaan heidän mielestään toteuttaa kuntavetoisesti ilman maakuntauudistustakin.

Alueellistamisepisodi

Yksi episodi tässä keskustelussa liittyy alueellistamiseen. Keskisuomalainen julkaisi lauantaina 30.9. sarkastisen pääkirjoituksen Euroopan lääkeviraston sijoittamisesta Keski-Eurooppaan. Lehden ja sen päätoimittajan Pekka Mervolan mukaan Helsinki olisi lääkevirastolle syrjäinen paikka samaan tapaan kuin Kuopion on väitetty olevan syrjäinen Suomen Fimean sijoituspaikkana. ”Ollaksemme kansallisesti linjakkaita, nyt on syytä olla sitä mieltä, että Euroopan lääkevirastolle paras paikka on Keski-Euroopassa eikä alueellistaminen ole perusteltua”, pääkirjoituksessa todetaan.

Helsingin Sanomat lainasi Keskisuomalaisen pääkirjoitusta ja haastatteli Mervolaa heti 1.10.  otsikoiden, että Keskisuomalainen vaatii Helsingin hakeman Euroopan lääkeviraston sijoittamista muualla kuin Suomeen.  Haastattelussa Mervola sanoo alueellistamisesta: ”Samaa ajatteluahan on myös alueiden Euroopassa, että sijoitetaan virastoja eri maihin ja kaupunkeihin. Sama ydinajatus siinä on, ettei keskitetä virastoja yhteen paikkaan.”

Tietopaketteja Timo Arolta

Timo Aro on jatkanut valaisevien tietopakettien julkaisemista. Hänen Twitterissä 1.10 julkaisemassaan kuvassa näkyivät C21-kaupunkien osuudet maakuntiensa väestöstä ja työpaikoista. Aro kommentoi kuvaa Twitterissä yhdellä sanalla: ”Mykistävää”. Suuriahan ne osuudet olivatkin useissa maakunnissa, erityisesti Uudellamaalla, jossa Helsingin, Espoon ja Vantaan osuus työpaikoista oli 81,1 % ja Kymenlaaksossa, jossa Kouvolan ja Kotkan osuus oli 82 % työpaikoista. Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen osuudet oli kaikkein pienimpiä. Seinäjoen osuus maakunnan työpaikoista oli 38,5 % ja väestöstä 32,3 %. Jäin miettimään, minkälaista osuutta olisi pidettävä ihanteellisena.

Kysyin Arolta twiitillä, mikä on hänen johtopäätöksensä, riittääkö tämä kaupungistuminen jo vai pitäisikö sitä vielä saada lisää. Hän vastasi: ”Se, että alueuudistus pitäisi tehdä kaupunkiseutulähtöisesti, toiminnallisuuden eikä hallinnollisuuden tai poliittisen sopivuuden ehdoilla.” Tämä ei siis ollut oikeastaan vastaus kysymykseeni, mutta mielenkiintoinen silti. Siitä voi lukea, mitä tässä kaupungistumisen korostamisessa tavoitellaan. 

Viimeisimmät vaiheet keskustelussa tätä kirjoittaessani oli, että Kuntalehti julkaisi  2.10. Vapaavuoren haastattelun, jossa hän sanoi, että puhe kaupunkien puolesta ei ole maakuntia vastaan. Vapaavuori puhui samasta asiasta myös Ylen aamutv:ssä jopa paheksuen vastakkainasettelua. Se kuulostaa hiukan oudolta, kun juuri hänen ja Lylyn allekirjoittamassa HS:n jutussa he kirjoittavat keskuskaupunkien alistamisesta maakuntauudistuksen liekaan. 

Timo Reina perää blogissaan 3.10.  ei vastakkainasettelua, vaan vastuunasettelua. Hänen mielestään samassa hengessä on hyvä käydä myös laajempaa keskustelua pitkään puuttuneesta kaupunkipolitiikasta osana koko maan aluekehittämistä.

Mikä on ongelman ydin

Mistä tässä keskustelussa kaupungistumisesta ja sen yhdistämisessä sote- ja maakuntauudistukseen oikeastaan on kysymys?

On esitetty huolta siitä, että kaupunkiseutujen kehittäminen maakuntauudistuksessa jotenkin kärsisi. Seudullista kehittämistä on tehty kuntien ja maakunnan liittojen toimesta seudullisesti jo nyt, ja lisänä on ollut vielä ELY-keskukset. Maakuntauudistuksella maakunnat saisivat nyt myös ELY-keskusten ja tehtäviä hoitaakseen. Kunnat voivat erittäin hyvin jatkaa elinvoimansa kehittämistä kaupunkiseutupohjalta ja saada siihen myös tukea maakunnilta uudistuksen jälkeen. On jotenkin outo ajatus, että suuret kaupungit ja keskuskaupungit tästä kärsisivät, kun heiltä on tulee maakuntiin valtaosa päätöksentekijöistä.

Juuri kun luulin ymmärtäväni, että kyse on aika puhtaasti valtataistelusta kaupunkiseudut vastaan tulevat maakunnat ja/tai muut seudut, ryhdytään selittämään, ettei vastakkainasettelusta ole kyse. Vapaavuori suorastaan paheksui vastakkainasettelua 3.10. aamutv:ssä  ja puhui korostetusti siitä, että on etu, että kaikki alueet pärjäävät ja eri puolilla on vireitä kaupunkeja.

Tärkeä sisällöllinen kysymys

Oli miten oli, mutta oikeasti tärkeä sisällöllinen asia, jota ei keskustelussa ole kovin selvästi näkynyt, on se, voidaanko esitetyillä ratkaisuilla kasvupalveluja ja erityisesti työllisyyttä hoitaa riittävän integroidusti kunnissa. Timo Reina blogissaan nostaa tämän esiin, mutta pyörittelee tätä asiaa varsin varovasti toisaalta – toisaalta – tyyppisellä argumentoinnilla. Työllisyyden hoidon integraatiota kunnan muuhun palvelutoimintaan ja kehittämistyöhön ovat erityisesti suuret kaupungit mutta myös pienemmät kunnat esittäneet jo ennen kuin maakuntauudistuksesta tiedettiin. 

Kyse on uudistuksesta, jota koskevat lakiesitykset ovat jo eduskunnan käsiteltävänä. En jaksa uskoa, etä koko sote-maakuntauudistusta voitaisiin vaarantaa luopumalla maakuntauudistuksesta tai ryhtymällä  karsimaan siitä oleellisia asioita. Voisi olla hyvä edetä tässäkin kokeilujen kautta siten. että lakiesitykset saatettaisiin voimaan, mutta kunnille, lähinnä suurille kaupungeille, joilla halua on, annettaisiin mahdollisuus kokeilla integroitua mallia, jossa vastuuta siirtyy kuntatasolle,  ja tuloksista tehtäisiin sitten tarvittavat johtopäätökset myöhemmin erillisin lainsäädäntömuutoksin. Itse asiassahan kokeilut ovat tältä osin jo meneillään.

Kovin pirstaleiseksi ei hallintoa tälläkään tavalla kuitenkaan pitäisi tehdä. Jos kasvupalvelujen ja elinvoiman kehittäminen eriytyisi toisaalta kaupunkikeskusten tehtäväksi ja muilta osin maakuntien tehtäväksi, tällainen hallinnollinen rakenne väistämättä ruokkisi vastakkainasettelua ja nostaisi uuden esteen yhteistyölle ja maan kaikkien voimavarojen hyödyntämiselle. Nykyisessä maakuntauudistusta koskevassa esityksessä kunnille on jo ajateltu kunnan elinvoiman kehittäminen kaikkien kuntien tärkeäksi tehtäväksi.

Seuraava oleellinen vaihe keskustelussa nähdään torstaina 5.10., jolloin C21-kaupungit vihdoin kokoontuvat.