Blogit
Vuosi vaihtuu, hallinto kehittyySunnuntai 31.12.2017 - Silja Hiironniemi Vuoden vaihtuessa ei voi välttyä miettimästä, mitä kuluneen vuoden aikana tapahtui, ja mitä ei tapahtunut. Hallinto kehittyy jatkuvasti säädösmuutosten kautta ja ihmisten toiminnan kautta. Olisi hyvä, jos vuoden vaihtuessa pystyisi jäsentelemään ja asettelemaan kehityksen osaksi pitkää jatkumoa menneisyydestä tulevaisuuteen. Se ei yleensä onnistu kovin hyvin, kun perspektiivi menneeseen on vielä lyhyt, eikä viisautta muutenkaan välttämättä ole riittävästi. Aina voi kuitenkin yrittää jotakin siihen suuntaan.
Suomi 100 – kunniakas demokratia
Suomi 100-vuoden päätteeksi on myös syytä sanoa jotakin itsenäisen Suomen hallinnon kehityksestä pidemmällä tähtäimellä. Alkuvaikeuksien jälkeen se on kehittynyt toimivaksi demokratiaksi. Vaalit käydään kuten pitää, ja hallitusta ja poliitikkoja saa haukkua mielin määrin.
Yksi pitkän linjan hyvä muutos on se, että hallinto ja sen virkamiehet ja viranhaltijat tuntevat itsensä yhä enemmän kansalaisten palvelijoiksi, eivät herroiksi. Yleisesti hallinto toimii lakeja noudattaen, ja väärin tekijät joutuvat vastaamaan teoistaan. Vuonna 2017 poliiseja ja yksi korkea syyttäjäkin on saatettu edesvastuuseen laittomuuksista. Niitä ei saisi tapahtua, mutta jos tapahtuu, asiat selvitetään ja oikeuslaitos antaa tuomiot. Tässä suhteessa systeemi toimii.
Poliisi kuitenkin jonkin verran huolestuttaa. Rikoksia ja ylilyöntejä on tapahtunut. Siitä huolimatta poliisin itsekehu ja kansalaisten luottamuksen suitsuttaminen tuntuu siellä vielä menevän terveen itsekritiikin edellä.
Media - vallan vai tiedon vahtikoira?
Jonkin verran on vaivannut viimeaikainen hallinnon ja median välisten suhteiden kehitys. Media on korottanut itsensä demokratian ja hallinnon ylimmäksi valvojaksi, ohi kansalaisten, eduskunnan ja valvovien viranomaisten. Olen aina ajatellut, että median tärkein tehtävä on oikean tiedon välittäminen, mutta kun monesta suusta on todistettu, että se on vallan vartiointi, niin on se varmaan ainakin vallitseva käytäntö. Kuitenkin juuri näinä aikoina oikean tiedon välittäminen ja ”tiedon vahtikoirana” toimiminen olisi kaikkein ajankohtaisin ja kriittisin median tehtävä. Näiden kahden välillä on ainakin painotusero.
Kansalaisten osallistumisessa ja osuudessa hallinnon kehittämiseen meillä joka tapauksessa vielä riittää tehtävää.
Sote – vihdoinkin toteutumaisillaan
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen on vihdoin kuluneena vuonna ollut toteutumaisillaan, kymmenvuotisen ponnistelun jälkeen.
Sote-uudistushan on osa pitkää kunta- ja sotehallinnon uudistamisen prosessia, joka alkoi Vanhasen hallituksen toimesta vuonna 2006 kuntien uudistumista ajaneessa Paras-hankkeessa. Paras-hankkeen tuloksena oli aikamoinen kuntien yhdistymisaalto, 59 kuntaliitosta ja sadan kunnan väheneminen. Enimmillään kuntaliitoksia toteutui vuoden 2009 alussa 32.
Samoihin aikoihin valmisteltiin vuonna 2010 voimaan tullut aluehallinnon uudistus, jolloin lääninhallitukset lakkautettiin ja koottiin niistä ja valtion useista sektorikohtaisista virastoista uudet aluehallintovirastot eli avit ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset eli ELY-keskukset. Tämä muodostaa nyt osaltaan pohjaa maakuntauudistukselle.
Kataisen ja Stubbin hallituksen ohjelmaan sisältyi v 2011 Paras-hankkeen jälkeen aloitettu kuntauudistus ja yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja koskevan lainsäädännön yhdistäminen ja selkiyttäminen. Kuntaliitoksia ei selvittelyistä huolimatta juuri syntynyt ja sote-uudistus kaatui perustuslakivaliokunnan kielteiseen kannanottoon.
Vuodesta 2015 on Sipilän hallituksen toimesta valmisteltu sote-uudistusta, johon perustuslakivaliokunnan kanta huomioon ottaen on rakennettu välttämättömänä osana myös maakuntauudistus. Vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä maakunnille. Uudistukseen kytkettiin myös kansalaisten valinnanvapauden laajentaminen.
Olen käsitellyt sote-uudistusta useissa aiemmissa blogikirjoituksissa. Siinä on vaikeita paikkoja, joita on korjattu useaan otteeseen, ja yksi korjauskierros on vielä edessä. Kaikesta hälystä huolimatta siinä on paljon hyvää. Tämän uudistuksen toetutuminen on nyt niin hilkulla, että sen todellakin toivoo menevän läpi.
Kaupungistuminen keskustelun kohteeksi
Kaupungistumiskeskustelu roihahti käyntiin syksyllä, kun pormestari Jan Vapaavuori hyökkäsi lähinnä maakuntauudistusta vastaan väittäen, ettei hallitus ymmärrä kaupungistumista kehityksen väistämättömänä megatrendinä. Keskustelu kaupungistumisesta, alueellisesta keskittymisestä ja autioitumisesta on siitä lähtien kuplinut mm. Helsingin Sanomien ja maakuntalehtien palstoilla ja Twitterissä. Viimeksi HS julkaisi laajan artikkelin kylien kuolemisesta eilen 30.12.2017.
Kaupungistuminen ei ole kuitenkaan uusi ilmiö. Termiä käytetään esimerkiksi Suomen kaupunkirakentamisen historian I osassa kuvaamaan kehitystä 700-luvulla: ”700-luvulla alkaneen kaupungistumiskehityksen seurauksena koko Itämeren piiri liittyi laajalle ulottuneisiin kaupallisiin verkostoihin”. Vaikka kaupungistumista voikin siis kuvata läpi historian kulkeneeksi ja varmaankin siten myös väistämättömäksi megatrendiksi, sitä ei voi pitää minään erityisen uutena ja ajankohtaisena ilmiönä. Silti siihen liittyy uusia trendejä, etuliitteellä mega- tai ilman, jotka varmasti vaikuttavat tulevaisuudessa Suomenkin alueelliseen kehitykseen.
Muita uudistuksia
Paljon muutakin hallinnossa on tapahtunut. Byrokratiaa on säädöksistä purettu. Digitalisaatiolle on luotu uusia mahdollisuuksia. Ensi vuonna nähdään, muodostuuko suomi.fi - sivuista vihdoin keskeinen palveluareena suomalaisille.
Menestystä uuteen hallinnon kehittämisvuoteen
Vaikka Suomessa hallinto on monilla mittareilla huipputasoa, siinä on aina parannettavaa. Hallitukselta ja hallituksilta ei työsarka lopu ensi vuonna eikä seuraavina vuosina.
Hallinto muuttuu säädösten myötä vain jos sitä pyörittävät ihmiset tosiaan muuttavat omia toimintatapojaan. Sote-henkilöstö on avainasemassa sote-uudistuksen toteutuksessa. Asiakkailtakin odotetaan omaa uutta otetta. Hyödynnämmekö uusia mahdollisuuksia? Suostummeko opettelemaan uutta ja käyttämään palveluja uudella tavalla? Annammeko rakentavaa palautetta, jos jokin ei oikein toimi, vai kiroilemmeko toimimattomuutta omissa poteroissamme?
Aika näyttää. Palataan asiaan.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallinnon kehittäminen, sote-uudistus, media, kaupungistuminen |
Kaupungistuminen ja maakuntien tarpeellisuus - osa 3Maanantai 27.11.2017 - Silja Hiironniemi Kaupungistumiskeskustelu jatkuu. Otetaanko siinä kantaa poleemisina huitaisuina vai tietoihin perustuen?
TV-keskustelu Vehviläinen – Vapaavuori
Vihdoin 20.11.2017 käytiin luvattu TV-keskustelu A-studiossa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen ja ylipormestari Jan Vapaavuoren kesken. Kaupungistumisesta ja keskittymisestä ei juuri puhuttu, eikä lainkaan myöskään samana päivänä tehdystä EU:n päätöksestä, jolla Helsingin ja Suomen havittelema Euroopan lääkevirasto meni EU:n keskuspaikalle Amsterdamiin. Sen sijaan puhuttiin siitä, onko maakuntauudistus tarpeellinen, ja mihin maakuntia tarvitaan. Myös kaupunkien halu saada hoitaakseen kasvupalvelut oli esillä.
Oli tietysti liikaa odottaa, että Vehviläinen ja Vapaavuori olisivat päätyneet jonkinlaiseen yhteiseen näkemykseen asiasta, mutta keskustelu jankkasi luvattoman paljon toistensa ohi puhumiseen juupas-eipäs tyylillä. Vehviläinen toi esille nykyisten valtion ja kuntien hallintohimmelien korjaamisen tarpeen, Vapaavuori ei tätä tarvetta ymmärtänyt. Kasvupalvelujen siirtämisessä valtiolta kaupungeille tuntui kuitenkin jäävän jonkinlainen avoin tila mahdollisesti tulevalle yhteisymmärrykselle.
Helsingin Sanomien sanoma
Helsingin Sanomat julkaisi 17.11 vertailun 20 suurimman kaupungin kehityksestä 2010-luvun aikana. Eniten olivat sijoitustaan parantaneet itäiset Lappeenranta (sijalta 12 sijalle 9) ja Kuopio (sijalta 16 sijalle 13). Espoo, Helsinki ja Vantaa olivat yllätyksettömästi kolme ensimmäistä. Vaasa oli pudonnut sijalta 4 sijalle 5, ja Seinäjoki jatkaa edelleen sijalla 7.
Pääkirjoituksessaan 20.11. Helsingin Sanomat nosti vielä erikseen esiin Kuopion kaupungin hyvän kehityksen. Sen katsottiin perustuvan kaupungin rohkeisiin strategisiin valintoihin. Kuopio on viime vuosina nojannut kauppaan, terveyden ja hyvinvoinnin toimialaan.
HS on ehkä hiukan pyöristänyt alun perin äärijyrkkää kaupungistumislinjaansa, ja hyvittelee nyt maakuntakeskus Kuopiotakin, mutta alta kuultavat edelleen maakuntaepäluulot. Ajatuspaja Toivon raportissa HS:n pääkirjoitustoimittaja Jaana Savolainen kommentissaan viittaa siihen, että osa maakunnista ajautuu vaikeuksiin ja niiden määrää edes myöhemmin vähennettäisiin.
Tieto- ja kommenttipaketti maakunnista, alueista ja maakuntavaaleista
Ajatuspaja Toivo julkaisi 15.11.2017 painavan tieto- ja kommenttipaketin #Makuvaalit – pientä hienosäätöä maakuntavaaleihin. Raportti sisältää yksityiskohtaista aluetietoa ja valaisee mukavasti myös näkökulmien moninaisuutta. Siinä on myös perusteltuja kommenttipuheenvuoroja eri näkökulmia edustavilta henkilöiltä. Kuitenkin se on myös vähän yllättävällä tavalla ristiriitainen erityisesti suuresti kunnioittamani tietopohjan tuottajan Timo Aron kannanotoissa.
Raporttiin sisältyy Timo Aron ja Miira Raiskilan ansiokas analyysi alueiden eroista. Siinä todistetaan yksityiskohtaisesti aluetalouden, väestömuutosten, hyvinvoinnin, kuntatalouden, osaamisen ja osallisuuden indikaattoreilla, että maakuntauudistuksen 18 maakuntaa ovat hyvin erilaisia, ja alueellisen elinvoiman erot ovat jatkuvasti kasvamassa. Suosittelen siihen tutustumista kaikille alueiden asioista kiinnostuneille.
Johtopäätöksenä tässä artikkelissa on, että optimaalinen hallintomalli, joka toimisi erinomaisesti kaikissa maakunnissa maaseutumaisista pienistä maakunnista suuriin kaupunkimaisiin maakuntiin, voi olla vaikeasti saavutettavissa. Tähän voi hyvin yhtyä. Samalla kuitenkin itse tulen siihen johtopäätökseen, että paras malli tällaiseen rakenteeseen ilmeisesti on juuri itsehallinnollinen maakunta, jossa alueellinen kehittäminen ja palvelutavoitteiden toteuttaminen voidaan suunnitella asianomaiselle alueelle soveltuviksi.
Aro on samassa dokumentissa otsikolla Kaupungistumisten trendi analysoinut alueiden väestökehitystä, ja aivan oikein todennut, että kaupungistuminen ilmenee samanaikaisesti sekä kaupunkien tiivistymisenä ja kaupunkialueiden laajenemisena että reuna- ja haja-asutusalueiden vähittäisenä harvenemiskehityksenä. Lähinnä liikenne- ja kasvukäytäviin (kai) tukeutuen hän ottaa kantaa siihen, että maakuntalähtöisyyteen perustuva 18 alueen malli ei perustu todelliseen kehitykseen eikä toiminnallisuuteen, eikä nykyinen maakuntajako ole kestävä tulevan aluerakenteen näkökulmasta. Hän toteaa jopa, että uusi maakuntamalli on jo toteutuessaan vanhentunut. Vaihtoehtoista mallia hän ei esitä tässä dokumentissa, mutta aikaisemmin hän on esitellyt vaihtoehtoisesti seitsemää tai kahtatoista maakuntaa käsittävää mallia. Tässä on ristiriita: Hallintomallia ei voi valita vain yhden muuttujan perusteella. Kokonaisvaltaisen monimuuttujaisen analyysin tuloksena tällaista väitettä ei ole raportissa esitetty.
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori käyttää kovaa kieltä kuten tavallisesti, ja lainaa Aroa omassa kommentissaan, jonka otsikko on raflaavasti: ”Uudistus” suoraan menneisyydestä. Vapaavuori kirjoittaa lisäksi, että suurten kaupunkien etujen sivuuttaminen ei ole pienempienkään kuntien etu. Konkretiaa siitä, mitä etuja ollaan sivuuttamassa, hän ei mainitse, enkä minä pysty niitä kuvittelemaan. Tosiasiahan on, että maakuntien toimielimiin tulee valikoitumaan eniten nimenomaan suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista tulevia edustajia, joten edunvalvonta varmasti toimii.
Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja Tytti Määttä toteaa, että urbanisaatio ei ole automaattinen vastaus siihen, miten talous saadaan kasvuun. Suomen kilpailukyky edellyttää maaseudun voimavarojen hyödyntämistä. Määttä katsoo, että maakunnallinen vahva itsehallinto voikin olla Suomen kilpailukyvyn näkökulmasta suuri mahdollisuus.
Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Kari Häkämies esittää varsin maltillisesti uudistuksen eri näkökohtia päätyen siihen, että hallinnon rakenne on vain kehikko. Asenne ratkaisee kaiken.
Raportin johtopäätöksissä väläytellään myös sitä, että maakuntien määrää voidaan myöhemmin vähentää. Näin tietysti on, samalla periaatteella kuin kuntaliitoksissakin. Olennaista nyt kuitenkin on, että mentäisiin eteenpäin tältä pohjalta, saataisiin uudistus käyntiin, ja kaikille 18 maakunnalle annettaisiin vakavasti otettava mahdollisuus hoitaa oman alueensa asukkaiden palvelut ja kehitys parhaalla mahdollisella tavalla.
Tarvitaanko maakuntia?
Tarvitaanko maakuntia johonkin? Alueita ainakin on kovasti tarvittu kehityksen käyttövoiman turvaamiseen.
Kaupungistuminen on tapahtunut pitkälti kaupunkeja ympäröivien alueiden henkilöresurssien varassa. Esimerkiksi Seinäjoki saa nettomuuttoa kaikista maakunnan kunnista paitsi Ilmajoelta. Seinäjoelta muutetaan enimmäkseen Tampereelle, Helsinkiin, Jyväskylään, Turkuun ja Vantaalle. Helsingin seudulle muutetaan koko maasta, ja lukumääräisesti eniten muista suurista kaupungeista.
Mitä sitten tapahtuu, kun alueilta loppuvat peruskoulutetut ja ammattikoulutetut nuoret, jotka nyt tulevat suuremmille paikkakunnille työhön ja jatko-opintoihin? Keskuskaupunginkaan etu pidemmällä tähtäimellä ei ole tyhjentää ympäröiviä alueita asukkaista, vaan edesauttaa alueen kehitystä ja kasvua kokonaisvaltaisesti. Siihen maakunta on läheisyydeltään juuri oikea toimija. Valtiotaso on liian etäällä.
Sote-uudistus tarvitsee maakuntia, koska laaja-alaisen, asukkaiden lakisääteisiä peruspalveluja järjestävän organisaation tulee olla kansanvaltaisesti hallittu ja perustua vaalien tulokseen. Perustuslakivaliokunta ja hallinnon läheisyysperiaate, demokratia ja muutoinkin terve järki edellyttävät tätä.
Maakuntakeskustelussa olisi syytä huomata, että maakunta ei ole nykymuodossaan eikä tulevassa pelkästään alueen elinkeinojen kehittämistä tai pelkästään palvelujen kehittämistä varten, vaan myös ihmisten kotiseutu, identiteetin pohja. Maakunta ei myöskään muodosta eikä saa tulevaisuudessakaan muodostaa hallinnollisia kehityksen esteitä laajemmille alueille, vaan se tulee toimimaan laaja-alaisen väylä- ja verkostoyhteistyön yhtenä lenkkinä valtakunnallisesti ja globaalisti.
Materiaalia keskustelulle riittää
Aluekehittämisestä valtionhallinnossa vastaava työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut ainakin kaksi suhteellisen tuoretta aluetietoa sisältävää materiaalia. TEMin julkaisussa (25/2016) Perttu Vartiainen on analysoinut aluejärjestelmää kolmen tyypin avulla paikkojen hierarkiana, mosaiikkina ja verkostona, mikä avaa kolme eri näkökulmaa alueiden kehittämiseen. TEM on julkaissut toukokuussa 2017 julkaisun Alueiden vahvuuksien analyysi, jossa on analysoitu kaikkien nykymaakuntien kehityspohjaa. Alueuudistus.fi VM:n verkkosivuilla tuottaa ajankohtaista tietoa maakuntauudistukseen liittyen. Kaikkiin en ole pystynyt perehtymään enkä varsinkaan tässä kommentoimaan.
On hyvä, että erilaisia materiaaleja julkaistaan. Kun sote-maku-lainsäädäntö eduskunnassa todennäköisesti hyväksytään ja maakuntavaalit rupeavat ensi vuonna lähestymään, keskustelu toivon mukaan vielä konkretisoituu koskemaan toimeenpanon parhaita mahdollisia muotoja.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaupungistuminen, alueuudistus, maakunnat, maakuntavaalit |
Kaupungistumisesta - osa 2Keskiviikko 4.10.2017 - Silja Hiironniemi Suomi kaupungistuu ja keskustelu lainehtii Keskustelu kaupungistumisesta on ryöpsähdellyt eteenpäin viimeisimmän blogikirjoitukseni jälkeen. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on kutsunut koolle 21 suurimman kaupungin kokouksen, tähtäimessä kaupunkien edunvalvonnan tehostaminen. Kuntaliiton edunvalvonta ei Vapaavuorelle nyt riitä, eikä edes kuuden suurimman kaupungin yhteistyö, joka on vuosien kuluessa jo vakiintunut. Saattaa olla Vapaavuoren kannalta taktisesti viisasta, että koolle kutsuttu kaupunkijoukko on aika suuri ja kattaa alueellisesti laajasti Suomen. Näin kaupunkien viesti saa tarvittavaa kaikupohjaa. Joukko on toisaalta jo melko heterogeeninen, kun asukaslukuhaitari on 50.000 – 640.000 henkeä. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina on myötäillyt, että kaupunkien verkostoituminen tottakai on tarpeellista ja suotavaa. Kuntaliitto joutuu silti pohtimaan, miten se asemoi omat kannanottonsa tämän koolle kutsutun ryhmittymän suhteen. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on useissa yhteyksissä vedonnut siihen, että maata tulisi kehittää tasapainoisesti. Kaikkonen katsoo, että maakuntauudistus luo edellytyksiä myös elinvoimaisille kaupungeille. Vapaavuori ja Tampereen pormestari Lauri Lyly julkaisivat Helsingin Sanomissa 30.9. kirjoituksen, jossa he katsovat, että sote-uudistusta tarvitaan, maakuntauudistusta ei. Heidän mukaansa sote-uudistus olisi luontevaa tehdä ”pienten kuntien ehdoilla” ja maakuntamallilla. Samalla tulisi luopua maakuntauudistuksesta. Heidän mielestään keskuskaupunkien alistaminen maakunnallisen keskivertoajattelun liekaan olisi hyvin vahingollista. Maakuntauudistuksen myönteisin puoli on Vapaavuoren ja Lylyn mukaan valtion elinkeino- ja työllisyyspoliittisten tehtävien osittainen siirtäminen alemmalle tasolle. Se voidaan heidän mielestään toteuttaa kuntavetoisesti ilman maakuntauudistustakin. Alueellistamisepisodi Yksi episodi tässä keskustelussa liittyy alueellistamiseen. Keskisuomalainen julkaisi lauantaina 30.9. sarkastisen pääkirjoituksen Euroopan lääkeviraston sijoittamisesta Keski-Eurooppaan. Lehden ja sen päätoimittajan Pekka Mervolan mukaan Helsinki olisi lääkevirastolle syrjäinen paikka samaan tapaan kuin Kuopion on väitetty olevan syrjäinen Suomen Fimean sijoituspaikkana. ”Ollaksemme kansallisesti linjakkaita, nyt on syytä olla sitä mieltä, että Euroopan lääkevirastolle paras paikka on Keski-Euroopassa eikä alueellistaminen ole perusteltua”, pääkirjoituksessa todetaan. Helsingin Sanomat lainasi Keskisuomalaisen pääkirjoitusta ja haastatteli Mervolaa heti 1.10. otsikoiden, että Keskisuomalainen vaatii Helsingin hakeman Euroopan lääkeviraston sijoittamista muualla kuin Suomeen. Haastattelussa Mervola sanoo alueellistamisesta: ”Samaa ajatteluahan on myös alueiden Euroopassa, että sijoitetaan virastoja eri maihin ja kaupunkeihin. Sama ydinajatus siinä on, ettei keskitetä virastoja yhteen paikkaan.” Tietopaketteja Timo Arolta Timo Aro on jatkanut valaisevien tietopakettien julkaisemista. Hänen Twitterissä 1.10 julkaisemassaan kuvassa näkyivät C21-kaupunkien osuudet maakuntiensa väestöstä ja työpaikoista. Aro kommentoi kuvaa Twitterissä yhdellä sanalla: ”Mykistävää”. Suuriahan ne osuudet olivatkin useissa maakunnissa, erityisesti Uudellamaalla, jossa Helsingin, Espoon ja Vantaan osuus työpaikoista oli 81,1 % ja Kymenlaaksossa, jossa Kouvolan ja Kotkan osuus oli 82 % työpaikoista. Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen osuudet oli kaikkein pienimpiä. Seinäjoen osuus maakunnan työpaikoista oli 38,5 % ja väestöstä 32,3 %. Jäin miettimään, minkälaista osuutta olisi pidettävä ihanteellisena. Kysyin Arolta twiitillä, mikä on hänen johtopäätöksensä, riittääkö tämä kaupungistuminen jo vai pitäisikö sitä vielä saada lisää. Hän vastasi: ”Se, että alueuudistus pitäisi tehdä kaupunkiseutulähtöisesti, toiminnallisuuden eikä hallinnollisuuden tai poliittisen sopivuuden ehdoilla.” Tämä ei siis ollut oikeastaan vastaus kysymykseeni, mutta mielenkiintoinen silti. Siitä voi lukea, mitä tässä kaupungistumisen korostamisessa tavoitellaan. Viimeisimmät vaiheet keskustelussa tätä kirjoittaessani oli, että Kuntalehti julkaisi 2.10. Vapaavuoren haastattelun, jossa hän sanoi, että puhe kaupunkien puolesta ei ole maakuntia vastaan. Vapaavuori puhui samasta asiasta myös Ylen aamutv:ssä jopa paheksuen vastakkainasettelua. Se kuulostaa hiukan oudolta, kun juuri hänen ja Lylyn allekirjoittamassa HS:n jutussa he kirjoittavat keskuskaupunkien alistamisesta maakuntauudistuksen liekaan. Timo Reina perää blogissaan 3.10. ei vastakkainasettelua, vaan vastuunasettelua. Hänen mielestään samassa hengessä on hyvä käydä myös laajempaa keskustelua pitkään puuttuneesta kaupunkipolitiikasta osana koko maan aluekehittämistä. Mikä on ongelman ydin Mistä tässä keskustelussa kaupungistumisesta ja sen yhdistämisessä sote- ja maakuntauudistukseen oikeastaan on kysymys? On esitetty huolta siitä, että kaupunkiseutujen kehittäminen maakuntauudistuksessa jotenkin kärsisi. Seudullista kehittämistä on tehty kuntien ja maakunnan liittojen toimesta seudullisesti jo nyt, ja lisänä on ollut vielä ELY-keskukset. Maakuntauudistuksella maakunnat saisivat nyt myös ELY-keskusten ja tehtäviä hoitaakseen. Kunnat voivat erittäin hyvin jatkaa elinvoimansa kehittämistä kaupunkiseutupohjalta ja saada siihen myös tukea maakunnilta uudistuksen jälkeen. On jotenkin outo ajatus, että suuret kaupungit ja keskuskaupungit tästä kärsisivät, kun heiltä on tulee maakuntiin valtaosa päätöksentekijöistä. Juuri kun luulin ymmärtäväni, että kyse on aika puhtaasti valtataistelusta kaupunkiseudut vastaan tulevat maakunnat ja/tai muut seudut, ryhdytään selittämään, ettei vastakkainasettelusta ole kyse. Vapaavuori suorastaan paheksui vastakkainasettelua 3.10. aamutv:ssä ja puhui korostetusti siitä, että on etu, että kaikki alueet pärjäävät ja eri puolilla on vireitä kaupunkeja. Tärkeä sisällöllinen kysymys Oli miten oli, mutta oikeasti tärkeä sisällöllinen asia, jota ei keskustelussa ole kovin selvästi näkynyt, on se, voidaanko esitetyillä ratkaisuilla kasvupalveluja ja erityisesti työllisyyttä hoitaa riittävän integroidusti kunnissa. Timo Reina blogissaan nostaa tämän esiin, mutta pyörittelee tätä asiaa varsin varovasti toisaalta – toisaalta – tyyppisellä argumentoinnilla. Työllisyyden hoidon integraatiota kunnan muuhun palvelutoimintaan ja kehittämistyöhön ovat erityisesti suuret kaupungit mutta myös pienemmät kunnat esittäneet jo ennen kuin maakuntauudistuksesta tiedettiin. Kyse on uudistuksesta, jota koskevat lakiesitykset ovat jo eduskunnan käsiteltävänä. En jaksa uskoa, etä koko sote-maakuntauudistusta voitaisiin vaarantaa luopumalla maakuntauudistuksesta tai ryhtymällä karsimaan siitä oleellisia asioita. Voisi olla hyvä edetä tässäkin kokeilujen kautta siten. että lakiesitykset saatettaisiin voimaan, mutta kunnille, lähinnä suurille kaupungeille, joilla halua on, annettaisiin mahdollisuus kokeilla integroitua mallia, jossa vastuuta siirtyy kuntatasolle, ja tuloksista tehtäisiin sitten tarvittavat johtopäätökset myöhemmin erillisin lainsäädäntömuutoksin. Itse asiassahan kokeilut ovat tältä osin jo meneillään. Kovin pirstaleiseksi ei hallintoa tälläkään tavalla kuitenkaan pitäisi tehdä. Jos kasvupalvelujen ja elinvoiman kehittäminen eriytyisi toisaalta kaupunkikeskusten tehtäväksi ja muilta osin maakuntien tehtäväksi, tällainen hallinnollinen rakenne väistämättä ruokkisi vastakkainasettelua ja nostaisi uuden esteen yhteistyölle ja maan kaikkien voimavarojen hyödyntämiselle. Nykyisessä maakuntauudistusta koskevassa esityksessä kunnille on jo ajateltu kunnan elinvoiman kehittäminen kaikkien kuntien tärkeäksi tehtäväksi. Seuraava oleellinen vaihe keskustelussa nähdään torstaina 5.10., jolloin C21-kaupungit vihdoin kokoontuvat. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaupungistuminen, maakuntauudistus, alueellistaminen |
Ovatko keskittyminen ja autioituminen kaupungistumisen väistämättömiä seurauksia?Keskiviikko 30.8.2017 klo 21.07 - Silja Hiironniemi
Kansanedustaja Mauri Pekkarinen otti Joutsassa pitämässään puheessa Suomen keskittymiskehityksen. Hän sanoi, että Suomen hallituksen on nyt huolehdittava tulevassa budjettiriihessä, että valtion omilla ja tukemilla investoinneilla tasapainotetaan markkinavoimien synnyttämää keskittymistä. Tähän Helsingin pormestari Vapaavuori tarttui välittömästi, ja twiittasi, että voittajia ovat harvoin ne, jotka taistelevat väistämättömiä megatrendejä, kuten kaupungistumista vastaan. Faktaakin asiasta on saatavissa. Porin kaupungin kehittämispäällikkö Timo Aro on syöttänyt Twitteriin useita vakuuttavia tilastoihin perustuvia kuvioita Suomen alueellisesta kehityksestä. Keskittyminen näkyy sekä työpaikkamuutosten että väestömäärän kehityksessä.
Työpaikat keskittyvät Yksityisen sektorin työpaikkojen lisäys on keskittynyt pääosin kaupunkiseuduille (kuvio: Timo Aro). Kehitys ei ole kuitenkaan aivan yksiselitteinen. Ahvenanmaa ja Lappi kehittyvät työpaikkalukujen valossa voimakkaasti. Vakka-Suomi porskuttaa. Helsingin seutu on tällä mittarilla vasta kahdestoista Kuopion, Joensuun, Tampereen ja Joensuun seutujen jälkeen. Toisessa ääripäässä on laajoja alueita, joiden yksityiset työpaikat ovat samana ajanjaksona vähentyneet.
Sitten ovat valtion ja kuntien työpaikat. Niiden keskittymistä pääkaupunkiseudulle on vuosien kuluessa jonkin verran pyritty tasapainottamaan alueellistamispäätöksillä. Niitä on kritisoitu syystä ja syyttä. Moni alueellistamistoimenpide on onnistunut, usein silloin, kun uusi virasto tai uusia yksiköitä on perustettu muualle kuin pääkaupunkiseudulle. Muutaman viraston siirtyminen on takkuillut pahasti. Fimea on siitä esimerkki. Helsingin on sanottu kilpailevan eri sarjassa kuin maakuntakeskukset, lähinnä kansainvälisesti ja muiden pääkaupunkien kanssa. Tarvitseeko Helsinki siihen valtion tukea? Vapaavuori on syytellyt valtiota ja/tai hallitusta siitä, ettei se ripeästi tehnyt päätöstä peruuttaa Fimean monta vuotta sitten tehtyä alueellistamista. Samaan aikaan hän on ollut laatimassa hakemusta EU:n lääkeviraston sijoittamiseksi Helsinkiin. Tarvitseeko ja haluaako siis Helsinki sellaista valtion tukea, jota se ei hyväksy annettavaksi muille kaupungeille? Kun Helsinki on Brysselistä ja muista EU:n keskuspaikoista kauempana kuin Kuopio Helsingistä, luulisi johdonmukaisuuden vaativan, että joko kannatetaan molempien alueellistamista tai vastustetaan niitä.
Väestökehitys eriytyy Kuntien väestökehityksen eriytyminen tapahtuu selvästi sekä kuntien välisen nettomuuton että luonnollisen väestönlisäyksen kautta (kuvio: Timo Aro). Maakuntakeskusten muuttovoitto on pitkälti oman maakunnan kunnista tulevan muuttoliikkeen varassa.
Mikäli väestömuutokset jatkuvat pitkään, osa maasta autioituu. Autioituminen on edennyt vuodesta 2005 lähtien kymmenenä vuotena erityisesti keskisessä ja itäisessä Suomessa, mutta myös etelässä maakuntien rajaseuduilla (kuvio: Timo Aro).
Keskittymisellä on seurauksia Asun itse nykyään käytännöllisesti katsoen kahdella paikkakunnalla. Olen kirjoilla Helsingissä ja vietän paljon aikaa Alavudella, Etelä-Pohjanmaalla. Helsinkiläisenä veronmaksajana pitäisi kai olla mielissään siitä, että Helsinki on saanut pormestari Vapaavuoresta voimallisen edunvalvojan kaupungistumisen ”väistämättömän” megatrendin pohjalta. En voi kuitenkaan sulkea silmiäni trendin nurjilta puolilta, jotka vaikuttavat molemmilla paikkakunnilla. Asuntojen hintaerot Suomen eri osissa ovat päätähuimaavat ja ne ovat edelleen kasvussa. Se aiheuttaa ihmisille taloudellisia tappioita taantuvilla alueilla ja nostaa vuokria ja velkaannuttaa omistusasunnon ostajia kasvavilla alueilla. Paria esimerkkiä asuntojen hintatasosta olen käsitellyt 16.1.2017 julkaisemassani blogissa. Asuntoja täytyy rakentaa yhä enemmän kasvuseuduilla, erityisesti Helsingissä, samalla kun asuntoinvestoinnit menettävät arvoaan muualla maassa. Talouskasvu alkoi asuntorakentamisbuumilla. Onko ihan tervettä, että pitkään odottamamme kasvu pohjautuu pitkälti käyttämättä jäävien investointien korvausinvestointeihin? Eikä kyse ole pelkästään asunnoista, vaan koko infrastruktuurista, teistä, yksityisistä ja julkisista palveluista. Niiden verkosto on vielä maanlaajuisestikin olemassa ja kohtalaisen toimiva, mutta rapautuva. Alueellisen eriytymisen kriittinen piste lähenee Maakunnat ja niiden keskuskaupungit tulevat olemaan avainasemassa siinä, miten kehitystä voidaan tasapainottaa ja kasvua tukea jo olemassa olevaa infraa hyödyntäen. Kasvavilla maakuntakeskuskaupungeilla on tässä oma vastuunsa ja myös oma etunsa vaalittavana. Kun väki maaseudulta edelleen vähenee, ei niistä riitä kasvuvoimaa enää maakuntakeskuksiin. Helsingin Sanomat on puolensa valinnut. Sen pääkirjoitussivun kolumnin (HS 30.8.2017) ymmärtämätön yliolkaisuus on ihan omaa luokkaansa: ”Suomen kahtiajako syvenee, mutta tyhjeneviä seutuja on turha yrittää elvyttää.” Sen sijaan Uuden Suomen päätoimittaja näkee ongelman sisälle: asuntojen kalleuteen, ihmisten haluttomuuteen muuttaa työn perässä ja syntyneeseen työvoiman kohtaanto-ongelmaan. Tästä kärsii myös kaupunkien ja koko kansantalouden kehitys. Olisiko tosiaan niin, että kaupungistuminen, keskittyminen ja autioituminen ovat ainoa oikea trendi ja kansantalouden pelastus? Sellutehtaat ja kaivokset eri puolilla Suomea eivät alun perin ole sijainneet suurissa kaupungeissa, vaikka niiden varassa kaupunkeja on kasvanut. Lapin kasvava matkailu ammentaa kansainvälisen kaupungistumisen vastavirrasta. Uudentyyppisessä palvelu- ja muussakin tuotannosa fyysisellä työn suorittamispaikalla on nykyisin entistä vähemmän merkitystä. Pirstaloituminenkin on megatrendi. Tarvitaan avaraa ja kokonaisvaltaista näkemystä, jonka varassa trendeistä voi löytää kullekin alueelle soveltuvia erilaisia kehityspolkuja. Yksisilmäinen edunvalvonta tai ei edistä kehitystä. YLEn A-studio on haastanut kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen ja pormestari Jan Vapaavuoren keskusteluun kaupungistumisesta. Odotan mielenkiinnolla. Olisi tärkeää päästä alueellisesta vastakkainasettelusta ja löytää mieluummin Suomen kehityksen kokonaishallintaa edistäviä tekijöitä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaupungistuminen, keskittyminen, autioituminen, alueellinen kehittäminen, maakuntauudistus |
