Blogit
Vuosikymmen vaihtuu - hallinnon kehittämiseen uutta vauhtiaSunnuntai 12.1.2020 - Silja Hiironniemi Vuosikymmen vaihtuu – hallinnon kehittämiseen uutta vauhtia
Kaksi vuotta sitten kirjoitin tälle palstalle kirjoituksen otsikolla ”Vuosi vaihtuu, hallinto kehittyy”. Nyt ei tee mieli kirjoittaa ihan samalla tavoin. Vuosikymmenen aikana hallinnossa on tapahtunut kyllä yhtä ja toista, alkaen vuonna 2010 toteutetusta läänien lakkauttamisesta ja aluehallintovirastojen perustamisesta, mutta viimeinen kulunut vuosi on ollut enemmän pysähdyksen kuin kehityksen vuosi. Siihen on toki syynsä, joista jotkut ovat päteviäkin. Vaalit ja hallituksen vaihtuminen katkaisevat kehittämisen jatkumon useissa kehittämishankkeissa. Tilanteen arviointi on sinänsä terveellistä ja demokratia tuo vaaleissa toivottuja suunnanmuutoksia. Hallituksen vaihtuessa moniin asioihin etsitään uusia alkuja. Hallinnon kehittäminen ei kuitenkaan ole poliittisesti erityisen vetävä aihe. Siksi se tahtoo jäädä hallitusohjelmissa sivulauseisiin. Ja aikansa ottaa, ennen kuin uudestaan käynnistyvä valmistelu ehtii tuottaa konkreettisia säädösehdotuksia. Viime syksy onkin mennyt esityksiä odotellessa. Nyt on joitakin työryhmien ehdotuksia kuitenkin alkanut tippua valmistelusta lausuntopyynnöille ja julkiseen keskusteluun. Lue lisää Sote-uudistus muhii Alueellistaminen ja monipaikkaisuus pyörivät valmistelussa Kuntien tehtävät jälleen valinkauhassa Digitalisaatiolle on vielä paljon tilausta Tylsältä kuulostavaa, mutta tarpeellista Koko Suomen kansa tarvitsee hyvin saatavilla olevia joustavia, moderneja julkisia palveluita. Julkisen hallinnon organisoinnissa, kehittämisessä, johtamisessa ja arvioinnissa tarvitaan napakkaa ja strategista ja käytännöllistä otetta. Toivotan kaikille hallinnon kehittäjille menestyksellistä 2020-lukua!
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallinnon kehittäminen, sote-uudistus, alueelllistaminen, digitalisaatio |
Vuosi vaihtuu, hallinto kehittyySunnuntai 31.12.2017 - Silja Hiironniemi Vuoden vaihtuessa ei voi välttyä miettimästä, mitä kuluneen vuoden aikana tapahtui, ja mitä ei tapahtunut. Hallinto kehittyy jatkuvasti säädösmuutosten kautta ja ihmisten toiminnan kautta. Olisi hyvä, jos vuoden vaihtuessa pystyisi jäsentelemään ja asettelemaan kehityksen osaksi pitkää jatkumoa menneisyydestä tulevaisuuteen. Se ei yleensä onnistu kovin hyvin, kun perspektiivi menneeseen on vielä lyhyt, eikä viisautta muutenkaan välttämättä ole riittävästi. Aina voi kuitenkin yrittää jotakin siihen suuntaan.
Suomi 100 – kunniakas demokratia
Suomi 100-vuoden päätteeksi on myös syytä sanoa jotakin itsenäisen Suomen hallinnon kehityksestä pidemmällä tähtäimellä. Alkuvaikeuksien jälkeen se on kehittynyt toimivaksi demokratiaksi. Vaalit käydään kuten pitää, ja hallitusta ja poliitikkoja saa haukkua mielin määrin.
Yksi pitkän linjan hyvä muutos on se, että hallinto ja sen virkamiehet ja viranhaltijat tuntevat itsensä yhä enemmän kansalaisten palvelijoiksi, eivät herroiksi. Yleisesti hallinto toimii lakeja noudattaen, ja väärin tekijät joutuvat vastaamaan teoistaan. Vuonna 2017 poliiseja ja yksi korkea syyttäjäkin on saatettu edesvastuuseen laittomuuksista. Niitä ei saisi tapahtua, mutta jos tapahtuu, asiat selvitetään ja oikeuslaitos antaa tuomiot. Tässä suhteessa systeemi toimii.
Poliisi kuitenkin jonkin verran huolestuttaa. Rikoksia ja ylilyöntejä on tapahtunut. Siitä huolimatta poliisin itsekehu ja kansalaisten luottamuksen suitsuttaminen tuntuu siellä vielä menevän terveen itsekritiikin edellä.
Media - vallan vai tiedon vahtikoira?
Jonkin verran on vaivannut viimeaikainen hallinnon ja median välisten suhteiden kehitys. Media on korottanut itsensä demokratian ja hallinnon ylimmäksi valvojaksi, ohi kansalaisten, eduskunnan ja valvovien viranomaisten. Olen aina ajatellut, että median tärkein tehtävä on oikean tiedon välittäminen, mutta kun monesta suusta on todistettu, että se on vallan vartiointi, niin on se varmaan ainakin vallitseva käytäntö. Kuitenkin juuri näinä aikoina oikean tiedon välittäminen ja ”tiedon vahtikoirana” toimiminen olisi kaikkein ajankohtaisin ja kriittisin median tehtävä. Näiden kahden välillä on ainakin painotusero.
Kansalaisten osallistumisessa ja osuudessa hallinnon kehittämiseen meillä joka tapauksessa vielä riittää tehtävää.
Sote – vihdoinkin toteutumaisillaan
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen on vihdoin kuluneena vuonna ollut toteutumaisillaan, kymmenvuotisen ponnistelun jälkeen.
Sote-uudistushan on osa pitkää kunta- ja sotehallinnon uudistamisen prosessia, joka alkoi Vanhasen hallituksen toimesta vuonna 2006 kuntien uudistumista ajaneessa Paras-hankkeessa. Paras-hankkeen tuloksena oli aikamoinen kuntien yhdistymisaalto, 59 kuntaliitosta ja sadan kunnan väheneminen. Enimmillään kuntaliitoksia toteutui vuoden 2009 alussa 32.
Samoihin aikoihin valmisteltiin vuonna 2010 voimaan tullut aluehallinnon uudistus, jolloin lääninhallitukset lakkautettiin ja koottiin niistä ja valtion useista sektorikohtaisista virastoista uudet aluehallintovirastot eli avit ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset eli ELY-keskukset. Tämä muodostaa nyt osaltaan pohjaa maakuntauudistukselle.
Kataisen ja Stubbin hallituksen ohjelmaan sisältyi v 2011 Paras-hankkeen jälkeen aloitettu kuntauudistus ja yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja koskevan lainsäädännön yhdistäminen ja selkiyttäminen. Kuntaliitoksia ei selvittelyistä huolimatta juuri syntynyt ja sote-uudistus kaatui perustuslakivaliokunnan kielteiseen kannanottoon.
Vuodesta 2015 on Sipilän hallituksen toimesta valmisteltu sote-uudistusta, johon perustuslakivaliokunnan kanta huomioon ottaen on rakennettu välttämättömänä osana myös maakuntauudistus. Vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä maakunnille. Uudistukseen kytkettiin myös kansalaisten valinnanvapauden laajentaminen.
Olen käsitellyt sote-uudistusta useissa aiemmissa blogikirjoituksissa. Siinä on vaikeita paikkoja, joita on korjattu useaan otteeseen, ja yksi korjauskierros on vielä edessä. Kaikesta hälystä huolimatta siinä on paljon hyvää. Tämän uudistuksen toetutuminen on nyt niin hilkulla, että sen todellakin toivoo menevän läpi.
Kaupungistuminen keskustelun kohteeksi
Kaupungistumiskeskustelu roihahti käyntiin syksyllä, kun pormestari Jan Vapaavuori hyökkäsi lähinnä maakuntauudistusta vastaan väittäen, ettei hallitus ymmärrä kaupungistumista kehityksen väistämättömänä megatrendinä. Keskustelu kaupungistumisesta, alueellisesta keskittymisestä ja autioitumisesta on siitä lähtien kuplinut mm. Helsingin Sanomien ja maakuntalehtien palstoilla ja Twitterissä. Viimeksi HS julkaisi laajan artikkelin kylien kuolemisesta eilen 30.12.2017.
Kaupungistuminen ei ole kuitenkaan uusi ilmiö. Termiä käytetään esimerkiksi Suomen kaupunkirakentamisen historian I osassa kuvaamaan kehitystä 700-luvulla: ”700-luvulla alkaneen kaupungistumiskehityksen seurauksena koko Itämeren piiri liittyi laajalle ulottuneisiin kaupallisiin verkostoihin”. Vaikka kaupungistumista voikin siis kuvata läpi historian kulkeneeksi ja varmaankin siten myös väistämättömäksi megatrendiksi, sitä ei voi pitää minään erityisen uutena ja ajankohtaisena ilmiönä. Silti siihen liittyy uusia trendejä, etuliitteellä mega- tai ilman, jotka varmasti vaikuttavat tulevaisuudessa Suomenkin alueelliseen kehitykseen.
Muita uudistuksia
Paljon muutakin hallinnossa on tapahtunut. Byrokratiaa on säädöksistä purettu. Digitalisaatiolle on luotu uusia mahdollisuuksia. Ensi vuonna nähdään, muodostuuko suomi.fi - sivuista vihdoin keskeinen palveluareena suomalaisille.
Menestystä uuteen hallinnon kehittämisvuoteen
Vaikka Suomessa hallinto on monilla mittareilla huipputasoa, siinä on aina parannettavaa. Hallitukselta ja hallituksilta ei työsarka lopu ensi vuonna eikä seuraavina vuosina.
Hallinto muuttuu säädösten myötä vain jos sitä pyörittävät ihmiset tosiaan muuttavat omia toimintatapojaan. Sote-henkilöstö on avainasemassa sote-uudistuksen toteutuksessa. Asiakkailtakin odotetaan omaa uutta otetta. Hyödynnämmekö uusia mahdollisuuksia? Suostummeko opettelemaan uutta ja käyttämään palveluja uudella tavalla? Annammeko rakentavaa palautetta, jos jokin ei oikein toimi, vai kiroilemmeko toimimattomuutta omissa poteroissamme?
Aika näyttää. Palataan asiaan.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallinnon kehittäminen, sote-uudistus, media, kaupungistuminen |
Hallinnon kehittämisen merkillinen olemusMaanantai 9.5.2016 - Silja Hiironniemi Näiden kotisivujeni pääteema on julkisen hallinnon kehittäminen. Tarkoitukseni on kirjata havaintoja ja tehdä kysymyksiä ajankohtaisista asioista, kommentoida meneillään olevia hallinnon kehittämishankkeita ja esittää ideoita ja ehdotuksia tarvittavista toimenpiteistä. Hallintoa tai sen kehittämistä ei yleensä ole koettu erityisen innostavaksi asiaksi. Voi hyvin kysyä, miksi pitäisi puhua hallinnon kehittämisestä, kun tärkeämpää olisi palvelujen kehittäminen. Näen kuitenkin Julkisen hallinnon kehittämisen keinona suomalaisen hyvinvointivaltion ja sen palvelujen turvaamiseksi muuttuvissa olosuhteissa. Julkisen hallinnon kehittämisessä on kyse nimenomaan palvelujen turvaamisesta. Hallintotoiminnan kehittämisen alue on varsin laaja. Siihen kuuluu julkisen hallinnon organisaatioiden, johtamisen, tuloksellisuuden, toimintamallien, prosessien ja arvioinnin kehittämistä. Siihen kietoutuu tiiviisti tärkeinä osina ja tavoitteina elinkeinoelämän kehitys ja julkisen talouden vakauden turvaaminen, mutta aion keskittyä enemmän hallintopolitiikan kuin talouspolitiikan keinovalikoimaan. Hallinnon kehittäminen on siitä hankala juttu, että hyvistä yrityksistä huolimatta sen tuloksia oikeastaan aika harvoin näkee, ja jos näkee, tulokset eivät yleensä ole pysyviä. Usein myös tuntuu, että todellista muutosta on vaikea saada aikaan. Muutosvastarinta voi vesittää hyviäkin aikeita, riskejä ei haluta ottaa, tai puhti loppuu kesken, ja seuraavaa muutosta aletaan jo tekemään ennen kuin edellistä on saatettu loppuun. Julkisen hallinnon kehittäminen on kuin palapelin pelaamista. Paloja täytyy käännellä ja sovitella sitkeästi, jotta toimiva kokonaisuus syntyisi. Ja kun se on valmis tai viittä vaille valmis, jokin olosuhde tai poliittinen kannanotto muuttuu, ja koko juttu on alettava alusta, ja siinä vaiheessa ovat usein pelisäännötkin muuttuneet. Esimerkkinä tästä voi mainita monimuotoisesti ja pitkään suunnitellut ja osin toteutetutkin Paras-hankkeen, kuntauudistuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen, joissa samaa palapeliä on pelattu jo usean hallituksen toimesta eri tavoin, loppuun saakka pääsemättä. Vaikeuksista huolimatta aina kannattaa yrittää. Alan nyt siis itsekin hahmottaa tätä palapeliä uusin säännöin. En enää toimi hallinnon sisältä käsin, vaan ulkoapäin, ja näkökulmamuutos toivottavasti tuo tullessaan jotakin uutta. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallinnon kehittäminen |

