Eduskunnan tarkastusvaliokunta julkaisi mietintönsä asuntopolitiikan kehittämiskohteista 9.10.2018. Valiokunta edellyttää, että asuntopolitiikasta tulee laatia kokonaisvaltainen ja tavoitteellinen kahdeksan vuoden kehittämisohjelma, joka tulee antaa selontekona eduskunnalle vuoden 2020 loppuun mennessä.
Asuntomarkkinoiden eriytyminen on järkyttävän suurta
Asumisen kalleus pääkaupunkiseudulla ja toisaalta asuntojen arvojen aleneminen muuttotappioalueilla on jo pitkään tunnistettu ongelmiksi. Kyse on pitkästä, jo ainakin 1990-luvulta lähtien jatkuneesta talouden ja asumisen keskittymiskehityksestä. Toimenpiteitäkin on tehty, mutta ongelmat ovat jatkuvasti vain pahentuneet.
Monipaikkaisena Helsingin ja Alavuden asukkaana olen seuraillut asuntomarkkinoiden kehitystä molemmilla seuduilla (ks. mm. blogini 16.1.2017 "Kumman asunnon ostaisit ja mitä ajattelet tästä?"). Nyt asuntopoliittisen mietinnön julkistamisen jälkeen tunsin tarpeelliseksi päivittää tietojani näistä kaupungeista sekä vertailun vuoksi myös kasvavassa maakuntakeskuksesta Seinäjoelta. Testasin 11.10. 2018 nettipalvelussa myynnissä olleiden kerrostaloyksiöiden hintatasoa Helsingin kantakaupungissa Kalliossa sekä Seinäjoen ja Alavuden keskustassa. Uudisrakennuksia en ottanut mukaan.
Eduskunnan tarkastusvaliokunta julkaisi mietintönsä asuntopolitiikan kehittämiskohteista 9.10.2018. Valiokunta edellyttää, että asuntopolitiikasta tulee laatia kokonaisvaltainen ja tavoitteellinen kahdeksan vuoden kehittämisohjelma, joka tulee antaa selontekona eduskunnalle vuoden 2020 loppuun mennessä.
Asuntomarkkinoiden eriytyminen on järkyttävän suurta
Asumisen kalleus pääkaupunkiseudulla ja toisaalta asuntojen arvojen aleneminen muuttotappioalueilla on jo pitkään tunnistettu ongelmiksi. Kyse on pitkästä, jo ainakin 1990-luvulta lähtien jatkuneesta talouden ja asumisen keskittymiskehityksestä. Toimenpiteitäkin on tehty, mutta ongelmat ovat jatkuvasti vain pahentuneet.
Monipaikkaisena Helsingin ja Alavuden asukkaana olen seuraillut asuntomarkkinoiden kehitystä molemmissa kaupungeissa (ks. mm. blogini ). Nyt asuntopoliittisen mietinnön julkistamisen jälkeen tunsin tarpeelliseksi päivittää tietojani näistä kaupungeista sekä vertailun vuoksi myös kasvavassa maakuntakeskuksesta Seinäjoelta. Testasin 11.10. 2018 nettipalvelussa myynnissä olleiden kerrostaloyksiöiden hintatasoa Helsingin kantakaupungissa Kalliossa sekä Seinäjoen ja Alavuden keskustassa. Uudisrakennuksia en ottanut mukaan.
Alavuden ydinkeskustassa myynnissä oli kolme 1970-luvulla rakennettua kerrostaloyksiötä 29,5 m2 – 42 m2, hinnaltaan 22 500 – 46 500 euroa. Helsingissä myynnissä oli postinumeron 00350 eli Kallion alueella 22 yksiötä 18 m2 – 41,1 m2, rakennusvuodet 1911 - 1963, hinnat 150 000 – 307 000 euroa. Siten halvin 18 m2 vuonna 1937 rakennettu yksiö Helsingissä oli yli kolme kertaa kalliimpi kuin Alavuden kallein 42 m2 yksiö vuonna 1978 rakennetussa tiilitalossa.
Seinäjoella myynnissä oli 7 yksiötä, jotka oli rakennettu vuosina 1962-2016. Kooltaan yksiöt olivat 26,5 m2 – 38,5 m2. Hinnaltaan ne olivat 64 000 euroa – 148 000 euroa. Niistä siis halvin oli kalliimpi kuin yksikään 55 km päässä Alavudella myynnissä ollut yksiö, ja kallein oli halvempi kuin yksikään Helsingissä myynnissä ollut yksiö.
Meillä on siis pääkaupungin, maakuntakeskuksen ja seutukaupungin yksiöissä kolme hintaryhmää, jotka eivät miltään osin kohtaa toisiaan.
Veronmaksajien viimeisin Taloustaito-lehti on listannut vanhojen kaksioiden hintoja suurissa kaupungeissa. Myös niissä on suuret tasoerot. Helsingissä keskihinta on nyt 5162 euroa, Espoossa alle 4 000 euroa, Vantaalla ja Tampereella noin 3 000 euroa, Turussa alle 2 500 euroa, Kuopiossa noin 2 200 euroa, Oulussa n 2 100 euroa ja Lahdessa noin 1 800 euroa.
Veronmaksajat nostaa otsikkoon kysymyksen, miksi Vantaalla on vieläkin niin paljon halvempaa kuin Espoossa. Vastaukseksi tarjotaan kaupungin brändiä. En kuitenkaan osaa pitää kovin ongelmallisena Espoon ja Vantaan asuntojen hintaeroja, kun maanlaajuisesti asumisen hintatasot ovat täysin kohtuuttomassa epätasapainossa. Ihmetystä Taloustaidon tarkastelussa herätti eniten Lahden alhainen hintataso.
Keskustelussa painottuvat pääkaupunkiseudun ongelmat
Asumisen kalleudesta on sinkoillut viime päivien keskustelussa osin ristiriitaista tietoa ja ehdotuksia tilanteen parantamiseksi. HS kertoi 13.10. Rakennuslehden markkinakatsauksen perusteella, että myynnissä on nyt uusia asuntoja valtava määrä, ne ovat kallistuneet ja asuntokauppa on hidastunut. Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju ehdottaa Nordean Rakentaminen remonttiin raportissa, että rakentamisen kustannuksia on saatava pienenemään merkittävästi, mikä edellyttää huomattavasti lisää rakentamista. Tähän päästään helpottamalla tonttien saatavuutta ja parantamalla rakentamisen kannattavuutta. Asuntosäätiön toimitusjohtaja Esa Kankainen varoittaa Talouselämä-lehdessä markkinatilanteesta: ”Yhä pienemmistä asunnoista joudutaan maksamaan yhä korkeampaa hintaa.” Asuntokokojen pieneneminen vääristää markkinatilannetta.”
Nyt eduskunnan tarkastusvaliokunta muun muassa ehdottaa, että kohtuuhintaista valtion tukemaa vuokra-asuntokantaa tulee lisätä pääkaupunkiseudulla ja niillä kasvavilla seuduilla, joilla vuokra-asunnoista on kysyntää pitkällä tähtäyksellä.
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sanoi 12.10. YLEn alueuutisissa, että suurin ongelma on se, että meillä rakennetaan liian vähän, minkä taustalla on se, että tässä maassa edelleen vastustetaan kaupungistumista. Vapaavuoren mukaan pitää hyväksyä se, että kaupungistuminen on fakta, se tapahtuu joka tapauksessa, ja siihen pitää varautua siten, että rakennetaan enemmän.
On siis tehty päätöksiä ja ehdotuksia asumisen tarjonnan tukemiseksi suurissa kaupungeissa eli asuntotuotannon vauhdittamisesta ja siihen liittyvistä korkotuista ja avustuksista. On maksettu kotitalouksille tukia asumiskustannusten alentamiseksi, eli pääasiassa Kelan maksamista asumistuista. Nämä ovat paikanneet ongelmia, mutta asuntomarkkinoiden epätasapaino on vain pahentunut.
Kaikki nämä kannanotot puuttuvat ainoastaan suurten kaupunkiseutujen ongelmaan, asuntojen kallistumiseen, ja keinona olisi lähinnä asuntojen lisärakentaminen. Näillä keinoin ongelmaa ei ole toistaiseksi saatu hallintaan. Vapaavuori on oikeassa siinä, että on kyse muustakin kuin asuntopolitiikasta, nimittäin kaupungistumisesta, jota voisi myös keskittymiseksi nimittää, mutta Vapaavuori näkee ongelman ainoastaan kaupunkiasumisen näkökulmasta.
Väestöltään vähenevien alueiden asunto-ongelmat
Asuntopolitiikan toinen haaste koskee väestöltään vähenevien alueiden asunto-ongelmia. Myös väestörakenteen muutos vaikuttaa kysyntään, kun nuoret muuttavat työn perässä kasvukeskuksiin ja ikääntyneiden määrä kasvaa. Ikääntyneet muuttavat kuntakeskuksiin palveluiden ja esteettömien asuntojen perässä.
Asuntojen kysynnän vähentyessä niiden arvon putoaminen ja myyntivaikeudet vaikeuttavat ihmisten talouden hallintaa ja siirtymistä työn perässä uusille alueille. Myynnissä on hienoilla paikoilla hyviä uudehkoja omakotitaloja, joista omistajat eivät saa takaisin sitä, mitä ovat sijoittaneet, eivätkä ne tahdo mennä kaupaksi oikein millään hinnalla. Kokonaisia tilakeskuksia ja tuotantotiloja jää tyhjilleen. Tämä kaikki ei ole kansantalouden kannalta järkevää.
Asuntojen hintojen, talouskehityksen ja aluekehityksen kohtalonyhteys merkitsee, että pelkällä asuntopolitiikalla ei asuntomarkkinoiden epätasapainoa voida ratkaista.
Ongelma on pahasti kaksikasvoinen, toisaalta asumisen kalleus suurissa kaupungeissa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla, ja toisaalta asuntojen arvon lasku ja vajaakäyttö muualla. Jos yhteen kohtaan puuttuu, se jää paikkailuksi eikä ongelman suuruusluokka vähene, vaan kärjistyy ajan mukana yhä enemmän. Asumisen hinnan, asuntojen kysynnän ja käytön eriytyminen muodostaa monimutkaisen vyyhdin, jossa ei ole kysymys vain asuntopolitiikasta, vaan eduskunnan tarkastusvaliokunnan mainitsemina ”juurisyinä” ovat keskittyvä talouskehitys ja aluekehitys.
Valiokunnan mukaan tulee selvittää, miten elinkeino-, alue- ja koulutuspolitiikalla voidaan ehkäistä taantuvien alueiden asumisen ongelmia. Valiokunta kiinnittää huomiota valtion ja koko julkisen sektorin vastuuseen toimintojen sijoittamisesta alueellisesti siten, ettei olemassa olevien toimintojen siirtäminen tai lakkauttaminen johda ei-toivotun rakennemuutoksen vauhdittumiseen. Valiokunta nostaa esille myös tarpeen kehittää asuinalueita, jotta voidaan ehkäistä niiden eriarvoistumista.
Tämä edellyttää kokonaisvaltaista näkemystä ja poikkihallinnollista toimintaa. Juuri nyt kuitenkin eletään aikaa, jolloin valmistuvien selvitysten osoitteena ei enää ole nykyinen hallitus, vaan vaalien jälkeinen tuleva hallitus. Toivottavasti vaalien jälkeen päästään tässä konkretiaan ja saadaan oikaistuksi huono kierre.
