Amerikan siirtolaisuutta suvussa ja Suomessa
Olen tämän syksyn aikana tehnyt mielenkiintoista selvitystä. Olen tutkinut töysäläisen isoisäni ja hänen kahden sisaruksensa ja heidän puolisoidensa Amerikan-matkoja ja muutakin elämää vuosina 1900 -1924.
Suomalaisten Amerikan siirtolaisuuden huippukausi oli lähes kiivaimmillaan juuri noina vuosina. Yli puolet siirtolaisista lähti Pohjanmaalta, ja isoisäni kotikunta Töysä oli vuosisadan alussa suomalaisen siirtolaisuuden vilkkaimpia lähtöpaikkakuntia. Amerikkaan lähti Suomesta vuosina 1820-1929 noin 380.000 henkeä. Yhdysvallat ja osin myös Kanada nähtiin vapauden, tasa-arvon ja rikastumisen luvattuna maana.
Isoisäni isä oli kymmenlapsisen perheen viidentenä poikana tehnyt vuonna 1880 torpan kontrahdin kruunun perintötorpasta, jossa hän asusti puolisonsa ja viiden lapsensa kanssa. Kun lapset kasvoivat, torpasta ei riittänyt elantoa kaikille. Niinpä kolme sisarusta lähti Amerikkaan ja kaksi muutti Vaasaan.
Ensin Amerikkaan lähti isoisän vanhempi veli Kalle vuonna 1900 20-vuotiaana, sitten lähti isoisä Matti vuonna 1904 myös 20-vuotiaana, ja viimeksi heidän sisarensa Hilda vuonna 1905 17-vuotiaana.
Amerikan siirtolaisuutta suvussa ja Suomessa
Olen tämän syksyn aikana tehnyt mielenkiintoista selvitystä. Olen tutkinut töysäläisen isoisäni ja hänen kahden sisaruksensa ja heidän puolisoidensa Amerikan-matkoja ja muutakin elämää vuosina 1900 -1924.
Suomalaisten Amerikan siirtolaisuuden huippukausi oli lähes kiivaimmillaan juuri noina vuosina. Yli puolet siirtolaisista lähti Pohjanmaalta, ja isoisäni kotikunta Töysä oli vuosisadan alussa suomalaisen siirtolaisuuden vilkkaimpia lähtöpaikkakuntia. Amerikkaan lähti Suomesta vuosina 1820-1929 noin 380.000 henkeä. Yhdysvallat ja osin myös Kanada nähtiin vapauden, tasa-arvon ja rikastumisen luvattuna maana.
Isoisäni isä oli kymmenlapsisen perheen viidentenä poikana tehnyt vuonna 1880 torpan kontrahdin kruunun perintötorpasta, jossa hän asusti puolisonsa ja viiden lapsensa kanssa. Kun lapset kasvoivat, torpasta ei riittänyt elantoa kaikille. Niinpä kolme sisarusta lähti Amerikkaan ja kaksi muutti Vaasaan.
Ensin Amerikkaan lähti isoisän vanhempi veli Kalle vuonna 1900 20-vuotiaana, sitten lähti isoisä Matti vuonna 1904 myös 20-vuotiaana, ja viimeksi heidän sisarensa Hilda vuonna 1905 17-vuotiaana.
He kaikki kävivät siellä laivayhtiön matkustajaluetteloiden mukaan kolme eri kertaa eri aikoina, mutta tulivat lopuksi pysyvästi takaisin Suomeen. Kaikki kolme myös menivät naimisiin USA:ssa, kukin suomalaisen oman pitäjän tai lähialueen nuoren kanssa.
Tultuaan takaisin Kalle vaimoineen lunasti kotitorpan omaksi tilaksi vuonna 1913 ja rakensi sille uuden talon vuonna 1914. Isoisä Matti ja isoäiti Iida ostivat talon ja tilan naapurikunnasta Alavudelta vuonna 1915. Rahoitus näihin operaatioihin tuli mitä ilmeisimmin Amerikan reissuilta. Sisar Hilda palasi vasta myöhemmin ja asettui vuonna 1927 varakkaana naisena puolisoineen Helsinkiin asumaan.
On ollut kiehtovaa selvittää heidän vaiheitaan ja lukea heidän ilojaan ja huoliaan säilyneistä postikorteista. En ole voinut olla ihailematta heidän rohkeuttaan ja määrätietoisuuttaan, sitä, miten he ottivat aloitteen käsiinsä, lähtivät Venäjän vallan alaisesta Suomesta kielitaidottomina valtameren taakse, rakensivat työpanoksellaan uutta maata ja järjestivät sitten elämänsä puitteet vanhassa maassa.
Ennen oli ennen: siirtolaisuus ratkaisi ongelmia
Vuosina 1824-1924 USA otti vastaan valtavia määriä siirtolaisia Euroopasta. Heitä lähti yhteensä noin 37 miljoonaa. Syynä oli muun muassa nopea väestönkasvu. Saksasta heitä tuli 6 miljoonaa, Italiasta, Irlannista, Englannista ja Itävalta-Unkarista yli 4 miljoonaa kustakin, Venäjältä 3 miljoonaa ja Ruotsista 1,3 miljoonaa. Suomalaisia (jotka kylläkin laskettiin tilastoissa venäläisiksi) tuli noin 380.000.
Heitä varten oli lähtöpäässä liiketoimintaperiaatteella toimivat laivareitit, matkarahat haalittiin köyhyydestä huolimatta jotenkin kokoon, ja maksettiin itse. USA:ssa oli toimiva vastaanottojärjestelmä, jonka tärkein piste oli Ellis Island – saarella. Järjestelmään kuuluivat myös terveystarkastukset, joissa kuitenkin hylättiin vain noin pari prosenttia tulijoista. Palautettavat lähtivät kotiin laivayhtiönsä kustannuksella. Tulijat rekisteröitiin, ja vieläkin on käytettävissä jälkipolvea ilahduttava avoin rekisteri maahan sitä kautta tulleista siirtolaisista.
Siirtolaiset olivat pääsääntöisesti tervetulleita, sillä työvoima tuli USA:ssa tarpeeseen. Tuon ajan siirtolaiset tulivat hakemaan parempaa elämää ja rakensivat siinä samalla Yhdysvaltoja. Monet jäivät sinne, ja monet palasivat takaisin vanhaan maahan. Kaikille ei varmaan käynyt yhtä hyvin, ja pettymyksiäkin tuli, mutta järjestelmä näyttää toimineen ihmeen hyvin.
Tilanne muuttui kun enin työvoiman tarve oli tyydytetty, sillä USA ryhtyi sääntelemään maahanmuuttoa 1920-luvulla.
Ainakin me pohjalaiset olemme ja suomalaiset varmaan yleensäkin ovat arvostaneet suomalaisten vuosisadan alun siirtolaisuutta. Olemme pitäneet aivan oikeana ja kohtuullisena, että ihmiset voivat etsiä parempaa elämää muualta, jos omassa maassa tulevaisuus ei näytä kovin hyvältä.
Nyt on nyt: siirtolaisuus on osa ongelmavyyhteä
En voi olla vertaamatta sata vuotta sitten muuttaneiden siirtolaisten mahdollisuuksia ja järjestelmän toimivuutta nykytilanteeseen. Maailma on nykyisin tottakai monta vertaa monimutkaisempi ja haasteet sitä myöten suuremmat kuin viime vuosisadan alussa. Sotia ja konflikteja ei ole onnistuttu vähentämään, päinvastoin. Terrorismin myötä turvallisuusriskit ovat kasvaneet. Kouluttamattoman työvoiman sijoittaminen töihin ei ole nykyisessä kehittyneessä yhteiskunnassa yhtä helppoa kuin aikaisemmin. Mutta silti pärjäämme luvattoman heikosti tilanteen hallinnassa.
EU:n jäsenmaat, Eurooppa, muodostaa ihmisten liikkumisvapauden sisäpiirin. Työperäinen maahanmuutto on säänneltyä. Siirtolaisuus on paljolti muuttunut pakolaisuudeksi. Ihmisvirtojen hallitsemiseksi pyritään erottelemaan joukosta muut tulijat kuin vainoa tai julmuuksia pakenevat henkilöt.
Eurooppa on muuttunut vastaanottaja-alueeksi, ja tänne tullaan lähinnä Afrikasta, Lähi-idästä ja Aasiasta. Yhdysvaltoihin pyritään Meksikosta ja Etelä-Amerikasta. Köyhät, nälkää näkevät ja eri tavoin vainotut ihmiset lähtevät liikkeelle paremman elämän toivossa tai yleensä vain toivoen saavansa elää. Tilanne ei ole hallinnassa kummallakaan puolella Atlanttia.
EU on ehkä kuvitellut luovansa inhimillisen järjestelmän Eurooppaan tulijoita varten Dublin-asetuksella ja turvapaikan hakujärjestelmällä, mutta se ei ole toiminut koskaan oikein hyvin, eikä se kestänyt vuosien 2014 ja 2015 tulijamääriä. Arvioiden mukaan EU:n jäsenmaihin saapui vuonna 2014 noin 560 000 ja vuonna 2015 noin 1 260 000 turvapaikanhakijaa. Nyt Euroopan maat yrittävät jakaa tänne päässeitä ihmisiä vuohiin ja lampaisiin vuosikausia kestävissä prosesseissa, ja pyrkivät tulijoiden torjumiseksi perustamaan erilaisia vastaanotto- ja käsittelykeskuksia Turkkiin ja mahdollisesti Afrikkaan. Järjestettyä laillista ja edes kohtuullisen turvallista siirtolaisten kuljetusjärjestelmää ei ole, vaan tulijat ovat rikollisten armoilla ja hengenvaarassa.
UNHCR:n mukaan pakolaisten vapaaehtoinen ja turvallinen paluumuutto sekä sijoittuminen kotimaansa lähialueille ovat ensisijaiset ratkaisuvaihtoehdot, joita pakolaisille tulisi tarjota. Kiintiöpakolaisia otetaan pakolaisleireiltä rajoitetusti. EU:n yhteistä turvapaikkajärjestelmän uudistamista pohditaan. Nämä toimet ovat kuitenkin pahasti keskeneräisiä ja riittämättömiä.
Suomi on omalta osaltaan mukana näissä toimenpiteissä. Suomen pakolaiskiintiö vuonna 2018 oli 750 henkeä. Vuoden 2015 suuressa aallossa Suomeen tuli noin 32 000 turvapaikanhakijaa. Muutoin 2000-luvulla Suomeen on tullut 1500 – 6000 hakijaa. Määrät ovat pieniä muihin maihin verrattuna, mutta silti systeemi takkuaa meilläkin.
Onko järki päästä lähtenyt?
En voi olla ihmettelemättä, miten asiat voivat olla näin paljon huonommin nyt kuin sata vuotta sitten. Ihmisten vapaan tai edes rajoitetun liikkuvuuden ongelmia ei ole pystytty ratkaisemaan. Puuttuuko meiltä maailman edistyneimpinä itseämme pitäviltä pohjoisen pallonpuoliskon asukkailta tahtoa, taitoa vai ymmärrystä, vai niitä kaikkia?
Toivoa on?
Pitkäjänteinen yritys saada siirtolaisuudelle ja pakolaisuudelle maailmanlaajuisesti yhteiset pelisäännöt ja sitä kautta vähitellen ongelmia hallintaan on siirtolaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksia koskeva yleissopimus, jonka YK:n yleiskokous hyväksyi tänä syksynä. Jonkinlaista pohjaa tilanteen parantamiselle toisi, jos se myös mahdollisimman laajasti allekirjoitettaisiin. Se ei ole mitenkään itsestään selvää, sillä ainakin eräissä itäisen Euroopan valtioissa sitä vastustetaan, ja Virossa asia on aiheuttanut hallituksessa pahoja kiistoja. Suomessa sopimus on saanut puolueilta tukea, perussuomalaisia lukuunottamatta. On tärkeää, että Suomi osaltaan tukee tätä kansainvälisen normijärjestelmän luomista hyväksymällä sen ja luomalla sitä vahvistavia konkreettisia käytäntöjä yhteistyössä muiden maiden kanssa.
