Kaksoiskuntalaisuudesta monipaikkaisuuteen – missä konkreettiset toimenpiteet?

 

Tammikuun puolivälissä julkaistiin valtiovarainministeriön Tulevaisuuden kunta-hankkeen työryhmän laatima kaksoiskuntalaisuutta koskeva selvitys ”Millaista monipaikkaisuutta Suomeen”, joka löytyy osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-251-927-6 .

Kaksoiskuntalaisuus on monimuotoinen ilmiö

Toive kaksoiskuntalaisuuden jonkinasteisesta järjestämisestä on viime vuosina pulpahdellut esiin useissa yhteyksissä. Ihmisten lisääntynyt liikkuvuus, pendelöinti, etätyö, kesäasunnot, perhesuhteet, opiskelu ja digitalisaatio luovat tarpeita ja mahdollisuuksia kahdella tai useammallakin paikkakunnalla asumiseen, työskentelyyn ja vapaa-ajan viettoon.

Työryhmän selvitysten mukaan Suomessa oli vuonna 2014 noin 600 000 mökkiä. Noin 60 000 mökillä tehtiin viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana ansiotöitä. Yli 100 000 mökiltä käytiin töissä viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana. Vuonna 2015 yhteensä 752 000 henkilöä eli hieman yli kolmasosa Manner-Suomen työllisistä kävi töissä oman asuinkuntansa ulkopuolella.  Luvut ovat suuria, mutta eivät varmaankaan sellaisenaan kuvaa kaksoiskuntalaisuutta. Työryhmä ei ole esittänyt mitään arviota potentiaalisten todellisten kaksoiskuntalaisten määrästä.

Ei kaksoiskuntalaisuuden lakisääteistämiselle

Kaksoiskuntalaisuuden tunnustamiseen on liitetty toiveita kahden kunnan jäsenyydestä, äänioikeudesta ja verotulojen jaosta kuntien välillä. Työryhmän selvityksessä on ilmeisesti nyt ensimmäisen kerran käyty läpi sitä, mitä virallisen kaksoiskuntalaisuuden lakisääteistäminen merkitsisi mm. kuntien verotusoikeuden, äänioikeuden ja valtionosuusjärjestelmän kannalta. Tuloksena esitetään, että kaksoiskuntalaisuuteen ei voi liittyä verotuksellisia ja äänioikeuteen tai vaalikelpoisuuteen liittyviä oikeuksia kunnallisen verotusoikeuden perustuslain suojan, verotuksen tarkkarajaisuusvaatimuksen sekä perustuslain turvaaman kansanvaltaisuusperiaatteen vuoksi.

Tämä johtopäätös on varsin uskottava muodollis-juridinen lopputulos, jolla ilmiö on pitkälti kuitattu tai haluttu kuitata. Tukea kansalaisen kaksoiskuntalaisuudelle on sitten haettu erilaisista ei-sitovista osallisuusjärjestelmistä, joita voidaan jo nykyisen lainsäädännön nojalla kehitellä kunnissa. Ei voi kuitenkaan välttyä vaikutelmalta, että uudenlaisten kaksoiskuntalaisuuden toteuttamiskeinojen etsintään ei ole kovin syvällisesti paneuduttu. Mietinnön toimenpide-ehdotukset jäävät vaisuiksi ja epäkonkreettisiksi. Sen ansiot ovatkin ehkä enemmän käsitteellisessä kehittämisessä.

 

Kaksoiskuntalaisuudesta monipaikkaisuuteen

Työryhmä on päätynyt siihen, että kaksoiskuntalaisuuden sijasta tulisi puhua monipaikkaisuudesta.  Monipaikkaisuus määritellään mietinnössä seuraavasti:

”Monipaikkainen on henkilö, joka eri syistä oleskelee useamman eri kunnan alueella pitempiä aikoja sekä haluaa vaikuttaa ja osallistua näiden kuntien toimintaan sekä käyttää paikallisten yritysten, järjestöjen ja kunnallisia palveluja.”

Määrittely on mielestäni osuva. Näin määritellen koen itsenikin monipaikkaiseksi henkilöksi. Virallinen kotipaikkani on Helsinki, mutta vietän nykyisin paljon aikaa kakkosasunnolla Alavudella ja jonkin verran myös Jyväskylässä.

Monipaikkaisuus ei nykyisin rajoita kovinkaan paljon päivittäisten palvelujen käyttöä. Se on selvityksen mukaan laajasti mahdollista jo nykylainsäädännön nojalla. Voin hoitaa paljon asioita digitaalisesti riippumatta siitä, missä milloinkin oleskelen. Voin käydä uimahallissa Alavudella ja kirjastossa Jyväskylässä. Jos haluan hiihtää, voin käyttää Alavuden loistavia latuja, ja osallistua ainakin osaan kansalaisopiston kursseista. Terveyskeskuksessa käynti akuutissa sairaustapauksessa on silti aina vähän jännittävää, joskus on otettu hyvin vastaan, joskus ei. Sote-uudistuksen myötä tuleva valinnanvapaus mahdollistaa palvelujen käytön entistä paremmin myös kakkosasumiskunnassa, vaikka sellainen valintapäätös edellyttää tietysti aika pysyvää sidettä kakkoskuntaan, jotta sen uskaltaa tehdä. Koulutuspalveluihin on kautta linjan pääsy asuinpaikasta riippumatta.

 

Halutaanko monipaikkaisuutta edistää ja miten?

Peruskysymys luonnollisesti on, halutaanko monipaikkaisuutta tukea ja edistää ja miksi niin tehtäisiin. Se olisi tarpeen kansalaisten elämän  helpottamiseksi, mutta sitä näkökulmaa mietinnöstä ei juuri löydy. Myös elinkeinoelämän ja talouden kehityksen edistämisen kannalta olisi tarvetta tukea uudenlaisen työn ja digitalisaation mahdollistamaa joustavaa elämäntapaa.

Monipaikkaisuuden vaikutukset kohdistuvat erilaisiin kuntiin eri tavoin, jotkut ehkä voittavat, jotkut häviävät. Sitä ei ole mietinnössä tarkemmin analysoitu. Olisivatko pelkästään muuttotappiosuomen mökkikunnat hyötyjiä vai myös keskuskaupungit? Entä työvoimapulaa potevat yritykset? Kansantalous? Olisiko luotavissa järjestelmä, jossa win-win periaatteella kaikki voittaisivat? Jos kunnasta voisi tunnustetusti pendelöidä kauemmaksikin työpaikan tarjoavassa toisessa kunnassa, se helpottaisi työttömyyttä ja työvoimapulaa, perheiden asemaa ja erilaisten kuntien asemaa.

Työryhmä näyttää olevan monipaikkaisuutta yleisellä tasolla edistämässä, mutta ehdotukset ovat vaisuja. Konkreettisin ehdotus, e-kuntalaisuus, jää sisällöltään kuntien kehitettäväksi. Ehdotukset ovat lähinnä sanamuotoa ”kannustetaan kuntia” samalla kun kunnat kehittävät omien kuntalaistensa osallisuutta.  Jonkinlainen yhteinen pohja olisi kuitenkin kuntien työlle tarpeen.

Kyselin eräältä kuntajohtajalta, olisiko kunnassa kiinnostusta e-kuntalaisuuden kehittämiseen tai kokeilemiseen. Vastakysymys oli: "Mitä me siitä saisimme." Kyllähän asia varmaan on niin, että rahallinen kannustin herättäisi mielenkiintoa asiaan. Mutta sote-uudistuksen jälkeisten uusien kuntien kannattaa kyllä miettiä uusia avauksia muutoinkin.

 

Mitä pitäisi tehdä?

Jos esittää kritiikkiä, pitäisi olla esittää omia vaihtoehtoja. Tässä tulee yksi.

Jatketaan siitä, mihin tämä mietintö jäi. Asetetaan uusi työryhmä, jonka tehtäväksi tulee konkretisoida monipaikkaisuuden huomioon ottavia mekanismeja, kuten e-kuntalaisuutta, sen rekisteröintiä ja riittävän väljiä edellytyksiä. Selvitettäisiin myös uusia keinoja verotulojen jakamiseen kuntien kesken vähän kevyemmin menetelmin. Kehittämisessä täytyisi hiukan irrotella, tehdä systeemistä riittävän väljä, ja kuntien aktiivisuuteen ja ihmisten itsemääräämisoikeuteen perustuva.

Voisin esimerkiksi hyvin kuvitella, että veroilmoitusta antaessani laittaisin ruksin veroilmoitukseen kohtaan: veroistani saa siirtää kakkoskuntaosuuden kuntaan x, jossa olen rekisteröitynyt e-kuntalainen. Kakkoskuntaosuus voisi olla ainakin aluksi aika pieni osuus maksamastani kuntaverosta, esimerkiksi 5-10 %, joka siirrettäisiin kuntien kesken kaikkien raskaiden verotus- ja valtionosuusjärjestelmien ulkopuolella. Pieni raha, mutta motivoisi kakkoskuntaa kehittämään e-kuntalaisuutta, ja antaisi minulle legitimiteettiä olla mukana vaikuttamassa myös kakkoskunnan asioihin. Se olisi oikein.

Mitkä kunnat hyötyisivät? Ensi silmäyksellä hyötyisivät ainakin maaseutukunnat, joissa mökkiasutusta on paljon. Mutta myös keskuskaupungit hyötyisivät, jos ja kun järjestelmä olisi neutraali. Jos ne kehittäisivät pendelöijille ja etätyötä ympäristö- ja maaseutukunnista käsin tekeville houkuttelevan e-kuntalaisuuden, ne voisivat saada samalla keinolla lisärahoitusta palveluihinsa, niihin, joita ulkokuntalaiset käyttävät nykyään ilman eri korvausta. Sekin olisi oikein.

Monipaikkaisuudesta paikkariippumattomuuteen?

Voi olla, että monipaikkaisuuskin on vain välivaihe. Kotipaikkarekisterit ja tilastoinnit vaativat nyt edelleen kiinnittymistä paikkaan, mutta todellinen elämä edellyttää sitä yhä vähemmän. Ehkäpä nykyinen työn ja elämäntapojen monimuotoistuminen johtaa jossakin vaiheessa siihen, että voimme kytkeytyä eri asioiden suhteen erilaisiin julkisiin verkostoihin, joissa paikka ei enää ole ratkaiseva ominaisuus.

Mutta toistaiseksi voidaan tyytyä monipaikkaisuuden kehittämiseen.