Historiasta nykypäivään

Historiallinen päätös on tehty. Eduskunta on 23.6.2021 hyväksynyt sote-uudistusta koskevan lakipaketin, toisin sanoen hyvinvointialueiden perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistusta koskevan lainsäädännön. Hyväksyminen tapahtui sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaisesti äänin 105 – 77. StVM 16/2021 vp (eduskunta.fi).

Ratkaisumallia kuntien vastuulla oleviin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisen, tuottamisen ja rahoittamisen ongelmiin on etsitty, toivottu, valmisteltu ja pelätty jo ainakin vuodesta 2005 lähtien.

Lue lisää.

Silloin asetettiin ns. Paras-hanke kuntaministeri Hannes Mannisen johdolla. Hanke johti kunta- ja palvelurakenneuudistukseen, jossa monia kuntia yhdistyi ja syntyi leveämpiä hartioita palvelujen toteuttamiseen, mutta sote-ongelmat eivät vielä sillä ratkenneet. Olin itsekin mukana ministeriön asiantuntijana Mannisen vetämässä parlamentaarisessa ryhmässä, joka piti pitkiä kokouksia eduskunnan täpötäysissä kokoushuoneissa. Niissä kokouksissa luotiin pohjaa ajattelun uudistamiselle.

Siitä lähtien sote-hankkeita on ollut jokaisessa hallituksessa hiukan eri nimillä ja eri painotuksilla, mutta aina tähän saakka ne ovat törmänneet ja kaatuneet johonkin perustuslailliseen tai poliittiseen ongelmaan ja/tai aikapulaan, ja valmistelu on jouduttu aloittamaan alusta yhä uudelleen.

Sote-uudistuksen tärkeimpänä työkaluna on aluehallinnon muokkaaminen soveltuvaksi vastaamaan sosiaali- ja terveyspalvelujen toteuttamisen haasteisiin. Aluehallinnosta on Suomessa väännetty kättä kauan eri painotuksin. Kansanvaltainen maakuntahallinto on ollut vuosikymmeniä Suomen keskustan tavoite, joka on vaikuttanut useisiin aluehallinnon uudistuksiin. Vuoden 1994 alusta voimaan astuneessa aluekehityslainsäädännössä aiemmat seutukaavaliitot ja maakuntaliitot yhdistettiin kuntayhtymäpohjaisiksi maakuntien liitoiksi. Tässä yhteydessä maakunnan liitot saivat lakisääteisen aluekehitysviranomaisen tehtävän. Vuonna 2010 tuli voimaan viimeisin aluehallinnon uudistus, jossa lääninhallitukset lakkautettiin ja perustettiin aluehallintovirastot ja ely-keskukset. Tässäkin uudistuksessa oli yhtenä tavoitteena maakuntien tehtävien lisääminen, mikä jäi sitten kuitenkin aika vähäiseksi. Tämän uudistuksen valmistelussa olin valtiovarainministeriössä virkani puolesta tiiviisti mukana ja toimin keskeisimmän kaikki hallinnonalat käsittäneen valmisteluryhmän puheenjohtajana.

Näitä taustoja vasten voi pitää pienenä ihmeenä, että hallitus nyt sai laajan uudistusesityksen tehdyksi ja se selvisi läpi eduskunnan kriittisten valiokuntakäsittelyjen. Toisaalta edellisten valmistelukierrosten ylilyönnit oli jo testattu ja huonoiksi havaittu, ja nyt hyväksytyn uudistuksen aluevaltuustomalli ja maltillinen suhtautuminen yksityisiin palveluihin oli aiemmilla kierroksilla jo melko selvästi viitoitettu.

Olen seurannut sote-mallin kehittämistä valtakunnan tasolla valtiovarainministeriössä olematta kuitenkaan suoranaisesti työryhmissä mukana. Eläkkeelle siirryttyäni halusin edelleen seurata kehitystä, joten perustin omat kotisivut ja kirjoitin sivuille blogikirjoituksia hallinnon ja alueiden kehittämisen eri puolilta. Yksi vakioaiheistani oli sote. Olen kirjoittanut vuodesta 2016 vuoteen 2019 yhteensä 14 kirjoitusta soten eri vaiheista. Viimeisin 9.3.2019 päivätty kirjoitus oli nimeltään ”Päivä soten kaatumisen jälkeen”. Silloin päätin, etten kirjoita asiasta enää ennen kuin sote todella on tulossa.

Mistä sotessa oikeastaan on kysymys?

Uudistusta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 241/2020 - Hallituksen esitykset - FINLEX ®) on määritelty sen tavoite. Tavoitteena on ”kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja, turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveys- sekä pelastustoimen palvelut, parantaa turvallisuutta, palveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta, turvata ammattitaitoisen työvoiman saanti, vastata yhteiskunnallisten muutosten mukaan tuomiin haasteisiin ja hillitä kustannusten kasvua”.

Oman kokemukseni pohjalta totean, että sote-uudistus tarvittiin ratkaisuksi muutamaan pääongelmaan.

1. Terveydenhuollon palvelurakenne on vinoutunut. Päälinja on se, että perusterveydenhuollon palveluja pitää odottaa liian pitkään. Myös sosiaalipalvelujen saatavuudessa on puutteita. Tähän on vaikuttanut viime vuosikymmeninä palvelujen rahoitusjärjestelmä, jossa sairaanhoitopiirit ovat saaneet rahoituksensa kunnilta laskutuksensa mukaisesti, ja kunnat ovat joutuneet kasvavien laskujen paineessa tinkimään perusterveydenhuollon kehittämisestä ja mahdollisesti muistakin palveluista.

2. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat sektoroituneet erilleen toisistaan, eikä eri palvelumuotojen synergiaa pystytä hyödyntämään. Tämä johtuu pitkälti siitä, että palvelut järjestetään eri organisaatioissa, kunnissa ja kuntayhtymissä. Kuitenkin myös näiden organisaatioiden sisällä sektoroituminen on haitannut yhteistyötä. Palvelujen integroiminen yhteentoimiviksi kokonaisuuksiksi pitää mahdollistaa palvelemaan potilasta ja asiakasta kokonaisvaltaisesti.

3. Erityisesti pienillä kunnilla on ollut vaikeuksia, kun kustannukset ovat voineet vaihdella vuosittain. Myös henkilöstöpula on aiheuttanut palvelujen saatavuusongelmia. Monet kunnat ovat sinänsä oikein turvautuneet yhteistyöhön ja perustaneet perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen sekä erityispalvelujen tuottamista varten kuntayhtymiä, joista on muodostunut aikaa myöten varsin pirstaleinen kuntayhtymärakenne. Tarvitaan selkeämpää organisaatiorakennetta ja niitä kuuluisia leveämpiä hartioita.  

4. Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset kasvavat jatkuvasti. Kustannustaso ei ole Suomessa kuitenkaan ollut kansainvälisesti verrattuna kovin korkea. Varsinainen ongelma onkin suomalaisten ikärakenne. Kustannusten nopeaa nousua ennakoidaan tapahtuvaksi ikäihmisten väestöosuuden ja palvelutarpeiden kasvaessa, ja siksi tarvitaan keinoja kustannusten hallintaan tulevaisuudessa.

Kyseessä on siis monimutkainen vyyhti palvelujen rakenteen ja saatavuuden ongelmia, joita kuntapohjainen hallinto ei ole pystynyt ratkaisemaan. Siksi tarvitaan hallinnon ja rahoituksen perusteisiin menevä uudistus, joka mahdollistaa palvelurakenteen ja palvelujen sisällön kehittämisen.

Nyt hyväksytyllä lainsäädännöllä Suomeen muodostetaan 21 hyvinvointialuetta, joille siirretään kuntien vastuulla nykyisin olevat sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävät. Hyvinvointialueet tulevat olemaan julkisoikeudellisia yhteisöjä, joilla on alueellaan itsehallinto. Hyvinvointialueiden ylin päättävä toimielin on vaaleilla valittava aluevaltuusto. Säädöksissä säädetään myös palvelujen hankkimisesta yksityisiltä palvelutuottajilta. Valtion mahdollisuutta ohjata hyvinvointialueiden vastuulle kuuluvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea vahvistetaan. Hyvinvointialueiden toiminta rahoitetaan pääosin valtion rahoituksella ja osaksi palvelujen käyttäjiltä perittävillä asiakasmaksuilla.

Poliittisen keskustelun tuoksinassa väitettiin viime vaiheissa erityisesti oppositiopuolue kokoomuksen taholta, ettei valmisteltu sote-uudistus ratkaise nykyisiä ongelmia. Päin vastoin, uudistus luo kriittisen tärkeät puitteet sille, että ongelmat pystytään ratkomaan, luomaan tasapainoinen palvelurakenne ja integroimaan erilaiset sote-palvelut saumattomasti yhteen. Se ei kuitenkaan edelleenkään tapahdu itsestään, eikä ole vieläkään helppoa.

Katse toimeenpanoon

Nyt katseet kohdistuvat toimeenpanoon, ja painopiste valmistelussa siirtyy alueille. Toimeenpanossa on valtava määrä työtä ja tehtävää. STM:n verkkosivuilla julkaistussa tiekartassa on jaoteltu alueellisen toimenpanon tehtävät viiteen tehtäväkokonaisuuteen, niiden tehtäviin ja tarkempiin osatehtäviin, joista on muodostettu 38 power point-sivua tehtävälaatikoita. Joka haluaa tutustua siihen tarkemmin, se käy tästä linkistä. Toimeenpanon valmistelun organisointi - STM (soteuudistus.fi)

Itse haluaisin jakaa tässä alkuvaiheessa toimeenpanon tavoitteet pelkistetysti kahteen osa-alueeseen: alueellisen sote-organisaation perustamiseen ja organisointiin ja varsinaisen sote-palvelutoiminnan kehittämiseen. Ensiksi on luotava uusi maakunnallinen alueellinen sote-palvelujen järjestämisestä vastaava organisaatio ja organisoitava palvelujen tuottaminen. Perustettavien hyvinvointialueiden tehokas käynnistäminen on kriittisen tärkeää sote-uudistuksen onnistumiselle.

Pelkällä hallinnolla ja organisaatiolla ei kuitenkaan päästä kovin pitkälle. Varsinainen palvelujen sisältöjen ja niiden yhteentoimivuuden kehittäminen, digitalisaation hyödyntäminen jne. on laaja ja pitkäkestoinen operaatio, jonka avulla vasta saadaan asiakkaille palvelujen parempaa saatavuutta, laatua ja vaikuttavuutta.

Entä Etelä-Pohjanmaa, entä Kuussote ja Kuusiolinna?

Etelä-Pohjanmaalla, kuten muissakin maakunnissa, on ollut jo pidempään käynnissä sote-rakenneuudistushanke ja tulevaisuuden terveyskeskushanke, joiden tavoitteena on ollut vahvistaa alueen kykyä vastaanottaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistehtävä. Pohjatyötä on tehty, mutta vasta nyt päästään tositoimiin.

Alavuden, Kuortaneen, Soinin ja Ähtärin sosiaali- ja terveyspalveluiden kohdalla tilanne on muusta maakunnasta poikkeava. Sote-palveluiden järjestämisvastuu on siirretty Kuussote-kuntayhtymälle, ja palvelut pääosin tuottaa Kuusiolinna Oy. Organisointia pidetään aika onnistuneena ja palveluihin on oltu suhteellisen tyytyväisiä. Asukkaiden palvelujen saatavuuden ja laadun tulee jatkua sote-uudistuksen jälkeenkin vähintään samalla tasolla kuin aiemmin. Alavus Kuussoten suurimpana kuntana on siirtymävaiheessa tärkeässä roolissa sote-palveluiden jatkuvuuden ja kehittymisen turvaamisessa alueen asukkaille.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue tulee saada 1.1.2022 mennessä hyvään toimintavalmiuteen. Uudistuksen toteutus tehdään alueilla tammikuussa 2022 valittavan aluevaltuuston päätöksin. Tärkeää on organisoida palvelujen järjestäminen ja tuottaminen koko alueella tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti sekä samalla joustavasti eri puolilla maakuntaa toteutettuja hyviä käytäntöjä hyödyntäen. Aluevaltuuston tulee osata ottaa huomioon sekä koko Etelä-Pohjanmaan sote-palveluiden kokonaisuuden järjestäminen että seutukuntien asukkaiden tarpeet. Tämä vaatii valittavalta aluevaltuustolta napakkaa otetta ja kokonaisuuden ja sen osat huomioon ottavaa yhteistyöhenkeä.

Tarina jatkuu

Näkökulmani sote-uudistukseen on hiljattain muuttunut. Aiemmin pidin sote-uudistusta välttämättömänä suomalaisten sote-palvelujen turvaamisen mahdollistavana valtakunnallisena kehitysaskeleena. Niin sen näen edelleen. Nyt alkavalla valtuustokaudella Alavuden kaupunginvaltuutettuna kuitenkin seuraan lähietäisyydeltä konkreettisia Etelä-Pohjanmaan alueellisia ja paikallisia ratkaisuja. Osaltani voin ehkä myös vaikuttaa niihin.

Nyt on myös taas aika kirjoittaa sotesta.