Blogit
Sote tulee sittenkinMaanantai 2.8.2021 - Silja Hiironniemi Historiasta nykypäivään Historiallinen päätös on tehty. Eduskunta on 23.6.2021 hyväksynyt sote-uudistusta koskevan lakipaketin, toisin sanoen hyvinvointialueiden perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistusta koskevan lainsäädännön. Hyväksyminen tapahtui sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaisesti äänin 105 – 77. StVM 16/2021 vp (eduskunta.fi). Ratkaisumallia kuntien vastuulla oleviin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisen, tuottamisen ja rahoittamisen ongelmiin on etsitty, toivottu, valmisteltu ja pelätty jo ainakin vuodesta 2005 lähtien. Lue lisää. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote, aluevaltuusto, maakunta |
Päivä soten kaatumisen jälkeenLauantai 9.3.2019 - Silja Hiironniemi
Olen kirjoittanut näille sivuille useita blogikirjoituksia soten valmistelusta ja sen eri ulottuvuuksista parin kolmen vuoden aikana. Valmistelun venyessä päätin, että kirjoitan siitä seuraavaksi vasta sitten, kun asiasta on päätetty. No nyt asia on ratkennut, ja koko komeus on rauennut.
Arvostelua moniäänisessä kuorossa Sotea arvosteltiin kiihtyvään tahtiin valmistelun ja eduskuntakäsittelyn kuluessa. Arvostellessa asian monimutkaisuus kuitenkin on tahtonut unohtua. Hallituksessa tehty ”lehmänkauppa” tuomittiin, siinä oli kuulemma irtauduttu alkuperäisistä tavoitteista. Arvostelijat unohtivat mielellään sen, että maakuntamalli oli ainoa edellisten hallitusten valmistelukierroksilta käteen jäänyt järjestäjille leveämpiä hartioita tuova rakenteellinen malli, joka nimenomaan oli alkuperäinen uudistuksen tavoite. Yksityisten palvelujen hyödyntäminen ”markkinamallilla” vasta olikin paha juttu, kun sen avulla pörssiyhtiöt olisivat rahastaneet palveluista. Unohdettiin mielellään, että mallilla olisi ollut ainakin se hyvä puoli, että ihmisten pääsy palveluihin olisi verraten nopeasti ja selvästi parantunut. Perustuslainvastaisuus oli eduskuntakäsittelyvaiheen kantava teema. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote, Maakuntauudistus, Alueuudistus |
Sote-maakuntauudistusta Helsingin ja Etelä-Pohjanmaan tyylilläKeskiviikko 21.3.2018 klo 13.44 - Silja Hiironniemi Suomessa on edessä historiallisen suuri ja kaikkien tärkeäksi tunnustama sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän uudistaminen. Kaikkien on osallistuttava, muutettava toimintatapoja, taitettava kustannusnousua. Uudistuksen taloudellinen tavoite on kustannusten kasvun taittaminen tulevan vuosikymmenen aikana 3 miljardilla vuoteen 2030 mennessä. Olen helsinkiläis-alavutelaisena kansalaisena seurannut sote-maakuntauudistuksen valmistelua Helsinki-Uusimaan ja Alavus-Etelä-Pohjanmaan horisontista. Kunnat ovat kovin erilaisia eikä vertailu ole ihan helppoa, mutta kun elämäntilanteessani monipaikkaisena asukkaana käytän nykyisin näiden kahden kaupungin palveluja, tilannetta tulee seuratuksi molemmissa paikoissa. Helsingin ja Alavuden tarvevakioidut sote-kustannukset ovat sattumalta samalla tasolla, Helsingissä 3327 €/asukas ja Alavudella 3253 €/asukas. Tämä on samalla suomalaista keskitasoa. Alavuden ikärakenne on huomattavasti vanhempi kuin Helsingin, joten vakioimattomat kustannukset ovat Alavudella korkeammat. Palvelujen laatua en pysty nykytiedoilla vertailemaan. Helsinki valittaa suunnilleen kaikesta Sote-maakuntauudistuksen valmistelu on pitkällä. On ollut hämmentävää seurata, miten alueistamme edistyksellisimpänä itseään pitävät Helsinki ja Uusimaa tempoilevat ja uhittelevat muutoksen edessä. Uudenmaan maakunta on Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren ja Uudenmaan päävalmistelija Markus Sovalan mielestä liian iso. Toisaalta heidän mielestään uudistuksessa on mukana aivan liian pieniä maakuntia, jotka eivät tule pärjäämään. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote, alueuudistus, maakunta |
Kaupungistuminen ja maakuntien tarpeellisuus - osa 3Maanantai 27.11.2017 - Silja Hiironniemi Kaupungistumiskeskustelu jatkuu. Otetaanko siinä kantaa poleemisina huitaisuina vai tietoihin perustuen?
TV-keskustelu Vehviläinen – Vapaavuori
Vihdoin 20.11.2017 käytiin luvattu TV-keskustelu A-studiossa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen ja ylipormestari Jan Vapaavuoren kesken. Kaupungistumisesta ja keskittymisestä ei juuri puhuttu, eikä lainkaan myöskään samana päivänä tehdystä EU:n päätöksestä, jolla Helsingin ja Suomen havittelema Euroopan lääkevirasto meni EU:n keskuspaikalle Amsterdamiin. Sen sijaan puhuttiin siitä, onko maakuntauudistus tarpeellinen, ja mihin maakuntia tarvitaan. Myös kaupunkien halu saada hoitaakseen kasvupalvelut oli esillä.
Oli tietysti liikaa odottaa, että Vehviläinen ja Vapaavuori olisivat päätyneet jonkinlaiseen yhteiseen näkemykseen asiasta, mutta keskustelu jankkasi luvattoman paljon toistensa ohi puhumiseen juupas-eipäs tyylillä. Vehviläinen toi esille nykyisten valtion ja kuntien hallintohimmelien korjaamisen tarpeen, Vapaavuori ei tätä tarvetta ymmärtänyt. Kasvupalvelujen siirtämisessä valtiolta kaupungeille tuntui kuitenkin jäävän jonkinlainen avoin tila mahdollisesti tulevalle yhteisymmärrykselle.
Helsingin Sanomien sanoma
Helsingin Sanomat julkaisi 17.11 vertailun 20 suurimman kaupungin kehityksestä 2010-luvun aikana. Eniten olivat sijoitustaan parantaneet itäiset Lappeenranta (sijalta 12 sijalle 9) ja Kuopio (sijalta 16 sijalle 13). Espoo, Helsinki ja Vantaa olivat yllätyksettömästi kolme ensimmäistä. Vaasa oli pudonnut sijalta 4 sijalle 5, ja Seinäjoki jatkaa edelleen sijalla 7.
Pääkirjoituksessaan 20.11. Helsingin Sanomat nosti vielä erikseen esiin Kuopion kaupungin hyvän kehityksen. Sen katsottiin perustuvan kaupungin rohkeisiin strategisiin valintoihin. Kuopio on viime vuosina nojannut kauppaan, terveyden ja hyvinvoinnin toimialaan.
HS on ehkä hiukan pyöristänyt alun perin äärijyrkkää kaupungistumislinjaansa, ja hyvittelee nyt maakuntakeskus Kuopiotakin, mutta alta kuultavat edelleen maakuntaepäluulot. Ajatuspaja Toivon raportissa HS:n pääkirjoitustoimittaja Jaana Savolainen kommentissaan viittaa siihen, että osa maakunnista ajautuu vaikeuksiin ja niiden määrää edes myöhemmin vähennettäisiin.
Tieto- ja kommenttipaketti maakunnista, alueista ja maakuntavaaleista
Ajatuspaja Toivo julkaisi 15.11.2017 painavan tieto- ja kommenttipaketin #Makuvaalit – pientä hienosäätöä maakuntavaaleihin. Raportti sisältää yksityiskohtaista aluetietoa ja valaisee mukavasti myös näkökulmien moninaisuutta. Siinä on myös perusteltuja kommenttipuheenvuoroja eri näkökulmia edustavilta henkilöiltä. Kuitenkin se on myös vähän yllättävällä tavalla ristiriitainen erityisesti suuresti kunnioittamani tietopohjan tuottajan Timo Aron kannanotoissa.
Raporttiin sisältyy Timo Aron ja Miira Raiskilan ansiokas analyysi alueiden eroista. Siinä todistetaan yksityiskohtaisesti aluetalouden, väestömuutosten, hyvinvoinnin, kuntatalouden, osaamisen ja osallisuuden indikaattoreilla, että maakuntauudistuksen 18 maakuntaa ovat hyvin erilaisia, ja alueellisen elinvoiman erot ovat jatkuvasti kasvamassa. Suosittelen siihen tutustumista kaikille alueiden asioista kiinnostuneille.
Johtopäätöksenä tässä artikkelissa on, että optimaalinen hallintomalli, joka toimisi erinomaisesti kaikissa maakunnissa maaseutumaisista pienistä maakunnista suuriin kaupunkimaisiin maakuntiin, voi olla vaikeasti saavutettavissa. Tähän voi hyvin yhtyä. Samalla kuitenkin itse tulen siihen johtopäätökseen, että paras malli tällaiseen rakenteeseen ilmeisesti on juuri itsehallinnollinen maakunta, jossa alueellinen kehittäminen ja palvelutavoitteiden toteuttaminen voidaan suunnitella asianomaiselle alueelle soveltuviksi.
Aro on samassa dokumentissa otsikolla Kaupungistumisten trendi analysoinut alueiden väestökehitystä, ja aivan oikein todennut, että kaupungistuminen ilmenee samanaikaisesti sekä kaupunkien tiivistymisenä ja kaupunkialueiden laajenemisena että reuna- ja haja-asutusalueiden vähittäisenä harvenemiskehityksenä. Lähinnä liikenne- ja kasvukäytäviin (kai) tukeutuen hän ottaa kantaa siihen, että maakuntalähtöisyyteen perustuva 18 alueen malli ei perustu todelliseen kehitykseen eikä toiminnallisuuteen, eikä nykyinen maakuntajako ole kestävä tulevan aluerakenteen näkökulmasta. Hän toteaa jopa, että uusi maakuntamalli on jo toteutuessaan vanhentunut. Vaihtoehtoista mallia hän ei esitä tässä dokumentissa, mutta aikaisemmin hän on esitellyt vaihtoehtoisesti seitsemää tai kahtatoista maakuntaa käsittävää mallia. Tässä on ristiriita: Hallintomallia ei voi valita vain yhden muuttujan perusteella. Kokonaisvaltaisen monimuuttujaisen analyysin tuloksena tällaista väitettä ei ole raportissa esitetty.
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori käyttää kovaa kieltä kuten tavallisesti, ja lainaa Aroa omassa kommentissaan, jonka otsikko on raflaavasti: ”Uudistus” suoraan menneisyydestä. Vapaavuori kirjoittaa lisäksi, että suurten kaupunkien etujen sivuuttaminen ei ole pienempienkään kuntien etu. Konkretiaa siitä, mitä etuja ollaan sivuuttamassa, hän ei mainitse, enkä minä pysty niitä kuvittelemaan. Tosiasiahan on, että maakuntien toimielimiin tulee valikoitumaan eniten nimenomaan suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista tulevia edustajia, joten edunvalvonta varmasti toimii.
Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja Tytti Määttä toteaa, että urbanisaatio ei ole automaattinen vastaus siihen, miten talous saadaan kasvuun. Suomen kilpailukyky edellyttää maaseudun voimavarojen hyödyntämistä. Määttä katsoo, että maakunnallinen vahva itsehallinto voikin olla Suomen kilpailukyvyn näkökulmasta suuri mahdollisuus.
Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Kari Häkämies esittää varsin maltillisesti uudistuksen eri näkökohtia päätyen siihen, että hallinnon rakenne on vain kehikko. Asenne ratkaisee kaiken.
Raportin johtopäätöksissä väläytellään myös sitä, että maakuntien määrää voidaan myöhemmin vähentää. Näin tietysti on, samalla periaatteella kuin kuntaliitoksissakin. Olennaista nyt kuitenkin on, että mentäisiin eteenpäin tältä pohjalta, saataisiin uudistus käyntiin, ja kaikille 18 maakunnalle annettaisiin vakavasti otettava mahdollisuus hoitaa oman alueensa asukkaiden palvelut ja kehitys parhaalla mahdollisella tavalla.
Tarvitaanko maakuntia?
Tarvitaanko maakuntia johonkin? Alueita ainakin on kovasti tarvittu kehityksen käyttövoiman turvaamiseen.
Kaupungistuminen on tapahtunut pitkälti kaupunkeja ympäröivien alueiden henkilöresurssien varassa. Esimerkiksi Seinäjoki saa nettomuuttoa kaikista maakunnan kunnista paitsi Ilmajoelta. Seinäjoelta muutetaan enimmäkseen Tampereelle, Helsinkiin, Jyväskylään, Turkuun ja Vantaalle. Helsingin seudulle muutetaan koko maasta, ja lukumääräisesti eniten muista suurista kaupungeista.
Mitä sitten tapahtuu, kun alueilta loppuvat peruskoulutetut ja ammattikoulutetut nuoret, jotka nyt tulevat suuremmille paikkakunnille työhön ja jatko-opintoihin? Keskuskaupunginkaan etu pidemmällä tähtäimellä ei ole tyhjentää ympäröiviä alueita asukkaista, vaan edesauttaa alueen kehitystä ja kasvua kokonaisvaltaisesti. Siihen maakunta on läheisyydeltään juuri oikea toimija. Valtiotaso on liian etäällä.
Sote-uudistus tarvitsee maakuntia, koska laaja-alaisen, asukkaiden lakisääteisiä peruspalveluja järjestävän organisaation tulee olla kansanvaltaisesti hallittu ja perustua vaalien tulokseen. Perustuslakivaliokunta ja hallinnon läheisyysperiaate, demokratia ja muutoinkin terve järki edellyttävät tätä.
Maakuntakeskustelussa olisi syytä huomata, että maakunta ei ole nykymuodossaan eikä tulevassa pelkästään alueen elinkeinojen kehittämistä tai pelkästään palvelujen kehittämistä varten, vaan myös ihmisten kotiseutu, identiteetin pohja. Maakunta ei myöskään muodosta eikä saa tulevaisuudessakaan muodostaa hallinnollisia kehityksen esteitä laajemmille alueille, vaan se tulee toimimaan laaja-alaisen väylä- ja verkostoyhteistyön yhtenä lenkkinä valtakunnallisesti ja globaalisti.
Materiaalia keskustelulle riittää
Aluekehittämisestä valtionhallinnossa vastaava työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut ainakin kaksi suhteellisen tuoretta aluetietoa sisältävää materiaalia. TEMin julkaisussa (25/2016) Perttu Vartiainen on analysoinut aluejärjestelmää kolmen tyypin avulla paikkojen hierarkiana, mosaiikkina ja verkostona, mikä avaa kolme eri näkökulmaa alueiden kehittämiseen. TEM on julkaissut toukokuussa 2017 julkaisun Alueiden vahvuuksien analyysi, jossa on analysoitu kaikkien nykymaakuntien kehityspohjaa. Alueuudistus.fi VM:n verkkosivuilla tuottaa ajankohtaista tietoa maakuntauudistukseen liittyen. Kaikkiin en ole pystynyt perehtymään enkä varsinkaan tässä kommentoimaan.
On hyvä, että erilaisia materiaaleja julkaistaan. Kun sote-maku-lainsäädäntö eduskunnassa todennäköisesti hyväksytään ja maakuntavaalit rupeavat ensi vuonna lähestymään, keskustelu toivon mukaan vielä konkretisoituu koskemaan toimeenpanon parhaita mahdollisia muotoja.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaupungistuminen, alueuudistus, maakunnat, maakuntavaalit |
Kaupungistumisesta - osa 2Keskiviikko 4.10.2017 - Silja Hiironniemi Suomi kaupungistuu ja keskustelu lainehtii Keskustelu kaupungistumisesta on ryöpsähdellyt eteenpäin viimeisimmän blogikirjoitukseni jälkeen. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on kutsunut koolle 21 suurimman kaupungin kokouksen, tähtäimessä kaupunkien edunvalvonnan tehostaminen. Kuntaliiton edunvalvonta ei Vapaavuorelle nyt riitä, eikä edes kuuden suurimman kaupungin yhteistyö, joka on vuosien kuluessa jo vakiintunut. Saattaa olla Vapaavuoren kannalta taktisesti viisasta, että koolle kutsuttu kaupunkijoukko on aika suuri ja kattaa alueellisesti laajasti Suomen. Näin kaupunkien viesti saa tarvittavaa kaikupohjaa. Joukko on toisaalta jo melko heterogeeninen, kun asukaslukuhaitari on 50.000 – 640.000 henkeä. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina on myötäillyt, että kaupunkien verkostoituminen tottakai on tarpeellista ja suotavaa. Kuntaliitto joutuu silti pohtimaan, miten se asemoi omat kannanottonsa tämän koolle kutsutun ryhmittymän suhteen. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on useissa yhteyksissä vedonnut siihen, että maata tulisi kehittää tasapainoisesti. Kaikkonen katsoo, että maakuntauudistus luo edellytyksiä myös elinvoimaisille kaupungeille. Vapaavuori ja Tampereen pormestari Lauri Lyly julkaisivat Helsingin Sanomissa 30.9. kirjoituksen, jossa he katsovat, että sote-uudistusta tarvitaan, maakuntauudistusta ei. Heidän mukaansa sote-uudistus olisi luontevaa tehdä ”pienten kuntien ehdoilla” ja maakuntamallilla. Samalla tulisi luopua maakuntauudistuksesta. Heidän mielestään keskuskaupunkien alistaminen maakunnallisen keskivertoajattelun liekaan olisi hyvin vahingollista. Maakuntauudistuksen myönteisin puoli on Vapaavuoren ja Lylyn mukaan valtion elinkeino- ja työllisyyspoliittisten tehtävien osittainen siirtäminen alemmalle tasolle. Se voidaan heidän mielestään toteuttaa kuntavetoisesti ilman maakuntauudistustakin. Alueellistamisepisodi Yksi episodi tässä keskustelussa liittyy alueellistamiseen. Keskisuomalainen julkaisi lauantaina 30.9. sarkastisen pääkirjoituksen Euroopan lääkeviraston sijoittamisesta Keski-Eurooppaan. Lehden ja sen päätoimittajan Pekka Mervolan mukaan Helsinki olisi lääkevirastolle syrjäinen paikka samaan tapaan kuin Kuopion on väitetty olevan syrjäinen Suomen Fimean sijoituspaikkana. ”Ollaksemme kansallisesti linjakkaita, nyt on syytä olla sitä mieltä, että Euroopan lääkevirastolle paras paikka on Keski-Euroopassa eikä alueellistaminen ole perusteltua”, pääkirjoituksessa todetaan. Helsingin Sanomat lainasi Keskisuomalaisen pääkirjoitusta ja haastatteli Mervolaa heti 1.10. otsikoiden, että Keskisuomalainen vaatii Helsingin hakeman Euroopan lääkeviraston sijoittamista muualla kuin Suomeen. Haastattelussa Mervola sanoo alueellistamisesta: ”Samaa ajatteluahan on myös alueiden Euroopassa, että sijoitetaan virastoja eri maihin ja kaupunkeihin. Sama ydinajatus siinä on, ettei keskitetä virastoja yhteen paikkaan.” Tietopaketteja Timo Arolta Timo Aro on jatkanut valaisevien tietopakettien julkaisemista. Hänen Twitterissä 1.10 julkaisemassaan kuvassa näkyivät C21-kaupunkien osuudet maakuntiensa väestöstä ja työpaikoista. Aro kommentoi kuvaa Twitterissä yhdellä sanalla: ”Mykistävää”. Suuriahan ne osuudet olivatkin useissa maakunnissa, erityisesti Uudellamaalla, jossa Helsingin, Espoon ja Vantaan osuus työpaikoista oli 81,1 % ja Kymenlaaksossa, jossa Kouvolan ja Kotkan osuus oli 82 % työpaikoista. Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen osuudet oli kaikkein pienimpiä. Seinäjoen osuus maakunnan työpaikoista oli 38,5 % ja väestöstä 32,3 %. Jäin miettimään, minkälaista osuutta olisi pidettävä ihanteellisena. Kysyin Arolta twiitillä, mikä on hänen johtopäätöksensä, riittääkö tämä kaupungistuminen jo vai pitäisikö sitä vielä saada lisää. Hän vastasi: ”Se, että alueuudistus pitäisi tehdä kaupunkiseutulähtöisesti, toiminnallisuuden eikä hallinnollisuuden tai poliittisen sopivuuden ehdoilla.” Tämä ei siis ollut oikeastaan vastaus kysymykseeni, mutta mielenkiintoinen silti. Siitä voi lukea, mitä tässä kaupungistumisen korostamisessa tavoitellaan. Viimeisimmät vaiheet keskustelussa tätä kirjoittaessani oli, että Kuntalehti julkaisi 2.10. Vapaavuoren haastattelun, jossa hän sanoi, että puhe kaupunkien puolesta ei ole maakuntia vastaan. Vapaavuori puhui samasta asiasta myös Ylen aamutv:ssä jopa paheksuen vastakkainasettelua. Se kuulostaa hiukan oudolta, kun juuri hänen ja Lylyn allekirjoittamassa HS:n jutussa he kirjoittavat keskuskaupunkien alistamisesta maakuntauudistuksen liekaan. Timo Reina perää blogissaan 3.10. ei vastakkainasettelua, vaan vastuunasettelua. Hänen mielestään samassa hengessä on hyvä käydä myös laajempaa keskustelua pitkään puuttuneesta kaupunkipolitiikasta osana koko maan aluekehittämistä. Mikä on ongelman ydin Mistä tässä keskustelussa kaupungistumisesta ja sen yhdistämisessä sote- ja maakuntauudistukseen oikeastaan on kysymys? On esitetty huolta siitä, että kaupunkiseutujen kehittäminen maakuntauudistuksessa jotenkin kärsisi. Seudullista kehittämistä on tehty kuntien ja maakunnan liittojen toimesta seudullisesti jo nyt, ja lisänä on ollut vielä ELY-keskukset. Maakuntauudistuksella maakunnat saisivat nyt myös ELY-keskusten ja tehtäviä hoitaakseen. Kunnat voivat erittäin hyvin jatkaa elinvoimansa kehittämistä kaupunkiseutupohjalta ja saada siihen myös tukea maakunnilta uudistuksen jälkeen. On jotenkin outo ajatus, että suuret kaupungit ja keskuskaupungit tästä kärsisivät, kun heiltä on tulee maakuntiin valtaosa päätöksentekijöistä. Juuri kun luulin ymmärtäväni, että kyse on aika puhtaasti valtataistelusta kaupunkiseudut vastaan tulevat maakunnat ja/tai muut seudut, ryhdytään selittämään, ettei vastakkainasettelusta ole kyse. Vapaavuori suorastaan paheksui vastakkainasettelua 3.10. aamutv:ssä ja puhui korostetusti siitä, että on etu, että kaikki alueet pärjäävät ja eri puolilla on vireitä kaupunkeja. Tärkeä sisällöllinen kysymys Oli miten oli, mutta oikeasti tärkeä sisällöllinen asia, jota ei keskustelussa ole kovin selvästi näkynyt, on se, voidaanko esitetyillä ratkaisuilla kasvupalveluja ja erityisesti työllisyyttä hoitaa riittävän integroidusti kunnissa. Timo Reina blogissaan nostaa tämän esiin, mutta pyörittelee tätä asiaa varsin varovasti toisaalta – toisaalta – tyyppisellä argumentoinnilla. Työllisyyden hoidon integraatiota kunnan muuhun palvelutoimintaan ja kehittämistyöhön ovat erityisesti suuret kaupungit mutta myös pienemmät kunnat esittäneet jo ennen kuin maakuntauudistuksesta tiedettiin. Kyse on uudistuksesta, jota koskevat lakiesitykset ovat jo eduskunnan käsiteltävänä. En jaksa uskoa, etä koko sote-maakuntauudistusta voitaisiin vaarantaa luopumalla maakuntauudistuksesta tai ryhtymällä karsimaan siitä oleellisia asioita. Voisi olla hyvä edetä tässäkin kokeilujen kautta siten. että lakiesitykset saatettaisiin voimaan, mutta kunnille, lähinnä suurille kaupungeille, joilla halua on, annettaisiin mahdollisuus kokeilla integroitua mallia, jossa vastuuta siirtyy kuntatasolle, ja tuloksista tehtäisiin sitten tarvittavat johtopäätökset myöhemmin erillisin lainsäädäntömuutoksin. Itse asiassahan kokeilut ovat tältä osin jo meneillään. Kovin pirstaleiseksi ei hallintoa tälläkään tavalla kuitenkaan pitäisi tehdä. Jos kasvupalvelujen ja elinvoiman kehittäminen eriytyisi toisaalta kaupunkikeskusten tehtäväksi ja muilta osin maakuntien tehtäväksi, tällainen hallinnollinen rakenne väistämättä ruokkisi vastakkainasettelua ja nostaisi uuden esteen yhteistyölle ja maan kaikkien voimavarojen hyödyntämiselle. Nykyisessä maakuntauudistusta koskevassa esityksessä kunnille on jo ajateltu kunnan elinvoiman kehittäminen kaikkien kuntien tärkeäksi tehtäväksi. Seuraava oleellinen vaihe keskustelussa nähdään torstaina 5.10., jolloin C21-kaupungit vihdoin kokoontuvat. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaupungistuminen, maakuntauudistus, alueellistaminen |
Ovatko keskittyminen ja autioituminen kaupungistumisen väistämättömiä seurauksia?Keskiviikko 30.8.2017 klo 21.07 - Silja Hiironniemi
Kansanedustaja Mauri Pekkarinen otti Joutsassa pitämässään puheessa Suomen keskittymiskehityksen. Hän sanoi, että Suomen hallituksen on nyt huolehdittava tulevassa budjettiriihessä, että valtion omilla ja tukemilla investoinneilla tasapainotetaan markkinavoimien synnyttämää keskittymistä. Tähän Helsingin pormestari Vapaavuori tarttui välittömästi, ja twiittasi, että voittajia ovat harvoin ne, jotka taistelevat väistämättömiä megatrendejä, kuten kaupungistumista vastaan. Faktaakin asiasta on saatavissa. Porin kaupungin kehittämispäällikkö Timo Aro on syöttänyt Twitteriin useita vakuuttavia tilastoihin perustuvia kuvioita Suomen alueellisesta kehityksestä. Keskittyminen näkyy sekä työpaikkamuutosten että väestömäärän kehityksessä.
Työpaikat keskittyvät Yksityisen sektorin työpaikkojen lisäys on keskittynyt pääosin kaupunkiseuduille (kuvio: Timo Aro). Kehitys ei ole kuitenkaan aivan yksiselitteinen. Ahvenanmaa ja Lappi kehittyvät työpaikkalukujen valossa voimakkaasti. Vakka-Suomi porskuttaa. Helsingin seutu on tällä mittarilla vasta kahdestoista Kuopion, Joensuun, Tampereen ja Joensuun seutujen jälkeen. Toisessa ääripäässä on laajoja alueita, joiden yksityiset työpaikat ovat samana ajanjaksona vähentyneet.
Sitten ovat valtion ja kuntien työpaikat. Niiden keskittymistä pääkaupunkiseudulle on vuosien kuluessa jonkin verran pyritty tasapainottamaan alueellistamispäätöksillä. Niitä on kritisoitu syystä ja syyttä. Moni alueellistamistoimenpide on onnistunut, usein silloin, kun uusi virasto tai uusia yksiköitä on perustettu muualle kuin pääkaupunkiseudulle. Muutaman viraston siirtyminen on takkuillut pahasti. Fimea on siitä esimerkki. Helsingin on sanottu kilpailevan eri sarjassa kuin maakuntakeskukset, lähinnä kansainvälisesti ja muiden pääkaupunkien kanssa. Tarvitseeko Helsinki siihen valtion tukea? Vapaavuori on syytellyt valtiota ja/tai hallitusta siitä, ettei se ripeästi tehnyt päätöstä peruuttaa Fimean monta vuotta sitten tehtyä alueellistamista. Samaan aikaan hän on ollut laatimassa hakemusta EU:n lääkeviraston sijoittamiseksi Helsinkiin. Tarvitseeko ja haluaako siis Helsinki sellaista valtion tukea, jota se ei hyväksy annettavaksi muille kaupungeille? Kun Helsinki on Brysselistä ja muista EU:n keskuspaikoista kauempana kuin Kuopio Helsingistä, luulisi johdonmukaisuuden vaativan, että joko kannatetaan molempien alueellistamista tai vastustetaan niitä.
Väestökehitys eriytyy Kuntien väestökehityksen eriytyminen tapahtuu selvästi sekä kuntien välisen nettomuuton että luonnollisen väestönlisäyksen kautta (kuvio: Timo Aro). Maakuntakeskusten muuttovoitto on pitkälti oman maakunnan kunnista tulevan muuttoliikkeen varassa.
Mikäli väestömuutokset jatkuvat pitkään, osa maasta autioituu. Autioituminen on edennyt vuodesta 2005 lähtien kymmenenä vuotena erityisesti keskisessä ja itäisessä Suomessa, mutta myös etelässä maakuntien rajaseuduilla (kuvio: Timo Aro).
Keskittymisellä on seurauksia Asun itse nykyään käytännöllisesti katsoen kahdella paikkakunnalla. Olen kirjoilla Helsingissä ja vietän paljon aikaa Alavudella, Etelä-Pohjanmaalla. Helsinkiläisenä veronmaksajana pitäisi kai olla mielissään siitä, että Helsinki on saanut pormestari Vapaavuoresta voimallisen edunvalvojan kaupungistumisen ”väistämättömän” megatrendin pohjalta. En voi kuitenkaan sulkea silmiäni trendin nurjilta puolilta, jotka vaikuttavat molemmilla paikkakunnilla. Asuntojen hintaerot Suomen eri osissa ovat päätähuimaavat ja ne ovat edelleen kasvussa. Se aiheuttaa ihmisille taloudellisia tappioita taantuvilla alueilla ja nostaa vuokria ja velkaannuttaa omistusasunnon ostajia kasvavilla alueilla. Paria esimerkkiä asuntojen hintatasosta olen käsitellyt 16.1.2017 julkaisemassani blogissa. Asuntoja täytyy rakentaa yhä enemmän kasvuseuduilla, erityisesti Helsingissä, samalla kun asuntoinvestoinnit menettävät arvoaan muualla maassa. Talouskasvu alkoi asuntorakentamisbuumilla. Onko ihan tervettä, että pitkään odottamamme kasvu pohjautuu pitkälti käyttämättä jäävien investointien korvausinvestointeihin? Eikä kyse ole pelkästään asunnoista, vaan koko infrastruktuurista, teistä, yksityisistä ja julkisista palveluista. Niiden verkosto on vielä maanlaajuisestikin olemassa ja kohtalaisen toimiva, mutta rapautuva. Alueellisen eriytymisen kriittinen piste lähenee Maakunnat ja niiden keskuskaupungit tulevat olemaan avainasemassa siinä, miten kehitystä voidaan tasapainottaa ja kasvua tukea jo olemassa olevaa infraa hyödyntäen. Kasvavilla maakuntakeskuskaupungeilla on tässä oma vastuunsa ja myös oma etunsa vaalittavana. Kun väki maaseudulta edelleen vähenee, ei niistä riitä kasvuvoimaa enää maakuntakeskuksiin. Helsingin Sanomat on puolensa valinnut. Sen pääkirjoitussivun kolumnin (HS 30.8.2017) ymmärtämätön yliolkaisuus on ihan omaa luokkaansa: ”Suomen kahtiajako syvenee, mutta tyhjeneviä seutuja on turha yrittää elvyttää.” Sen sijaan Uuden Suomen päätoimittaja näkee ongelman sisälle: asuntojen kalleuteen, ihmisten haluttomuuteen muuttaa työn perässä ja syntyneeseen työvoiman kohtaanto-ongelmaan. Tästä kärsii myös kaupunkien ja koko kansantalouden kehitys. Olisiko tosiaan niin, että kaupungistuminen, keskittyminen ja autioituminen ovat ainoa oikea trendi ja kansantalouden pelastus? Sellutehtaat ja kaivokset eri puolilla Suomea eivät alun perin ole sijainneet suurissa kaupungeissa, vaikka niiden varassa kaupunkeja on kasvanut. Lapin kasvava matkailu ammentaa kansainvälisen kaupungistumisen vastavirrasta. Uudentyyppisessä palvelu- ja muussakin tuotannosa fyysisellä työn suorittamispaikalla on nykyisin entistä vähemmän merkitystä. Pirstaloituminenkin on megatrendi. Tarvitaan avaraa ja kokonaisvaltaista näkemystä, jonka varassa trendeistä voi löytää kullekin alueelle soveltuvia erilaisia kehityspolkuja. Yksisilmäinen edunvalvonta tai ei edistä kehitystä. YLEn A-studio on haastanut kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen ja pormestari Jan Vapaavuoren keskusteluun kaupungistumisesta. Odotan mielenkiinnolla. Olisi tärkeää päästä alueellisesta vastakkainasettelusta ja löytää mieluummin Suomen kehityksen kokonaishallintaa edistäviä tekijöitä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaupungistuminen, keskittyminen, autioituminen, alueellinen kehittäminen, maakuntauudistus |
