Blogit

Sote tulee sittenkin

Maanantai 2.8.2021 - Silja Hiironniemi

Historiasta nykypäivään

Historiallinen päätös on tehty. Eduskunta on 23.6.2021 hyväksynyt sote-uudistusta koskevan lakipaketin, toisin sanoen hyvinvointialueiden perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistusta koskevan lainsäädännön. Hyväksyminen tapahtui sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaisesti äänin 105 – 77. StVM 16/2021 vp (eduskunta.fi).

Ratkaisumallia kuntien vastuulla oleviin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisen, tuottamisen ja rahoittamisen ongelmiin on etsitty, toivottu, valmisteltu ja pelätty jo ainakin vuodesta 2005 lähtien.

Lue lisää.

Lue lisää »

Mitä tapahtuu vuonna 2021?

Tiistai 5.1.2021 klo 12.09 - Silja Hiironniemi

 

 

Uuden vuoden (tai vuosikymmenen) alkaessa tulee tarve jälleen kerran pohtia mennyttä ja tulevaa, ja asettaa tavoitteita tai ainakin toiveita tulevasta kehityksestä. Olen miettinyt, pitäisikö tehdä alkavalle vuodelle toivomuslista vai ennuste. Taisin päätyä enemmän toivomuslistaan, toki nykytodellisuuteen perustuen ja varauksin. Kaikki toiveet eivät koskaan toteudu, ja mitä ihan uutta ilmenee, sitähän kukaan ei tiedä.

 

Hus menemään, korona!

 

Lue lisää »

Tarvitaanko kevytkuntia, entä superkuntia?

Lauantai 21.9.2019 - Silja Hiironniemi

 

Julkisuuteen on putkahtanut yllättäen uusi hallinnon kehittämisen kohde: kevytkunta. Kuntaministeri Sirpa Paatero on esittänyt, että osa kunnista olisi niin sanottuja kevytkuntia, joilla ei olisi samoja oikeuksia ja velvollisuuksia kuin muilla. Lisäksi Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen on nostanut esiin kysymyksen, voiko kaikilla kunnilla olla edelleen samat tehtävät vai pitäisikö niitä eriyttää.

On vaikea ymmärtää, miksi tällainen asia nyt on nostettu näinkin voimakkaasti esiin. Tiedossa toki on, että alueellinen eriytyminen ja samalla kuntien erilaistuminen on kasvussa. Sote-uudistuksella voitaisiin puuttua siitä aiheutuviin ongelmiin. Se on suuri ja kiireellinen uudistus, ja se olisi todellakin korkea aika saada maaliin tämän hallituskauden aikana. Paukut kannattaisi keskittää siihen. Sitäkin oudommalta ehdotus kevytkunnista tuntuu, kun monet ovat vastustaneet soteen sisältyvää perustuslain valossa tarpeelliseksi todettua maakuntien perustamista hallinnon uutena tasona, ja nyt yhtäkkiä haluttaisiinkin lisätä hallintoon vielä uusi kuntamuoto: kevytkunta.

Mitä kevytkunnalla tarkoitetaan?

Lue lisää »

Päivä soten kaatumisen jälkeen

Lauantai 9.3.2019 - Silja Hiironniemi

 

Olen kirjoittanut näille sivuille useita blogikirjoituksia soten valmistelusta ja sen eri ulottuvuuksista parin kolmen vuoden aikana. Valmistelun venyessä päätin, että kirjoitan siitä seuraavaksi vasta sitten, kun asiasta on päätetty. No nyt asia on ratkennut, ja koko komeus on rauennut.

 

Arvostelua moniäänisessä kuorossa

Sotea arvosteltiin kiihtyvään tahtiin valmistelun ja eduskuntakäsittelyn kuluessa. Arvostellessa asian monimutkaisuus kuitenkin on tahtonut unohtua.

Hallituksessa tehty ”lehmänkauppa” tuomittiin, siinä oli kuulemma irtauduttu alkuperäisistä tavoitteista. Arvostelijat unohtivat mielellään sen, että maakuntamalli oli ainoa edellisten hallitusten valmistelukierroksilta käteen jäänyt järjestäjille leveämpiä hartioita tuova rakenteellinen malli, joka nimenomaan oli alkuperäinen uudistuksen tavoite.

Yksityisten palvelujen hyödyntäminen ”markkinamallilla” vasta olikin paha juttu, kun sen avulla pörssiyhtiöt olisivat rahastaneet palveluista. Unohdettiin mielellään, että mallilla olisi ollut ainakin se hyvä puoli, että ihmisten pääsy palveluihin olisi verraten nopeasti ja selvästi parantunut. 

Perustuslainvastaisuus oli eduskuntakäsittelyvaiheen kantava teema. 

Lue lisää »

Suomella sata mahdollisuutta kehitykseen, onko näkemystä toteutukseen?

Keskiviikko 25.4.2018 - Silja Hiironniemi

Mikään ei ole niin kiinnostavaa kuin kurkistus tulevaisuuteen. Kun meillä ei ole suoraa näkymää tulevaan, olemme toisaalta valmiita uskomaan siitä melkein mitä tahansa, ja toisaalta tulevaisuuden ennakointeihin liittyy samalla epäusko ja vastustus. Yksi vakavista ja erittäin tosissaan tehdyistä tulevaisuusselvityksistä on juuri ilmestynyt eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan selvitys ”Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018 -2037”, jonka ovat kirjoittaneet Risto Linturi ja Osmo Kuusi.  

Monimutkainen ennakointimenetelmä

Henkilöliikenne robotisoituu ja palveluvaltaistuu

Ihmisten toimintakykyä voidaan avustaa ja säilyttää uusin keinoin

Satsauksia tarvitaan paljon, mutta mihin kaikkeen?

Lue lisää »

Sote-maakuntauudistusta Helsingin ja Etelä-Pohjanmaan tyylillä

Keskiviikko 21.3.2018 klo 13.44 - Silja Hiironniemi

Suomessa on edessä historiallisen suuri ja kaikkien tärkeäksi tunnustama sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän uudistaminen. Kaikkien on osallistuttava, muutettava toimintatapoja, taitettava kustannusnousua. Uudistuksen taloudellinen tavoite on kustannusten kasvun taittaminen tulevan vuosikymmenen aikana 3 miljardilla vuoteen 2030 mennessä.  

Olen helsinkiläis-alavutelaisena kansalaisena seurannut sote-maakuntauudistuksen valmistelua Helsinki-Uusimaan ja Alavus-Etelä-Pohjanmaan horisontista. Kunnat ovat kovin erilaisia eikä vertailu ole ihan helppoa, mutta kun elämäntilanteessani monipaikkaisena asukkaana käytän nykyisin näiden kahden kaupungin palveluja, tilannetta tulee seuratuksi molemmissa paikoissa.  

Helsingin ja Alavuden tarvevakioidut sote-kustannukset ovat sattumalta samalla tasolla, Helsingissä 3327 €/asukas ja Alavudella 3253 €/asukas. Tämä on samalla suomalaista keskitasoa. Alavuden ikärakenne on huomattavasti vanhempi kuin Helsingin, joten vakioimattomat kustannukset ovat Alavudella korkeammat. Palvelujen laatua en pysty nykytiedoilla vertailemaan.

Helsinki valittaa suunnilleen kaikesta

Sote-maakuntauudistuksen valmistelu on pitkällä. On ollut hämmentävää seurata, miten alueistamme edistyksellisimpänä itseään pitävät Helsinki ja Uusimaa tempoilevat ja uhittelevat muutoksen edessä.

Uudenmaan maakunta on Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren ja Uudenmaan päävalmistelija Markus Sovalan mielestä liian iso. Toisaalta heidän mielestään uudistuksessa on mukana aivan liian pieniä maakuntia, jotka eivät tule pärjäämään.

Lue lisää »

Kaksoiskuntalaisuudesta monipaikkaisuuteen - missä konkreettiset toimenpiteet?

Perjantai 2.2.2018 - Silja Hiironniemi

Kaksoiskuntalaisuudesta monipaikkaisuuteen – missä konkreettiset toimenpiteet?

 

Tammikuun puolivälissä julkaistiin valtiovarainministeriön Tulevaisuuden kunta-hankkeen työryhmän laatima kaksoiskuntalaisuutta koskeva selvitys ”Millaista monipaikkaisuutta Suomeen”, joka löytyy osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-251-927-6 .

Kaksoiskuntalaisuus on monimuotoinen ilmiö

Toive kaksoiskuntalaisuuden jonkinasteisesta järjestämisestä on viime vuosina pulpahdellut esiin useissa yhteyksissä. Ihmisten lisääntynyt liikkuvuus, pendelöinti, etätyö, kesäasunnot, perhesuhteet, opiskelu ja digitalisaatio luovat tarpeita ja mahdollisuuksia kahdella tai useammallakin paikkakunnalla asumiseen, työskentelyyn ja vapaa-ajan viettoon.

Työryhmän selvitysten mukaan Suomessa oli vuonna 2014 noin 600 000 mökkiä. Noin 60 000 mökillä tehtiin viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana ansiotöitä. Yli 100 000 mökiltä käytiin töissä viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana. Vuonna 2015 yhteensä 752 000 henkilöä eli hieman yli kolmasosa Manner-Suomen työllisistä kävi töissä oman asuinkuntansa ulkopuolella.  Luvut ovat suuria, mutta eivät varmaankaan sellaisenaan kuvaa kaksoiskuntalaisuutta. Työryhmä ei ole esittänyt mitään arviota potentiaalisten todellisten kaksoiskuntalaisten määrästä.

Ei kaksoiskuntalaisuuden lakisääteistämiselle

Kaksoiskuntalaisuuden tunnustamiseen on liitetty toiveita kahden kunnan jäsenyydestä, äänioikeudesta ja verotulojen jaosta kuntien välillä. Työryhmän selvityksessä on ilmeisesti nyt ensimmäisen kerran käyty läpi sitä, mitä virallisen kaksoiskuntalaisuuden lakisääteistäminen merkitsisi mm. kuntien verotusoikeuden, äänioikeuden ja valtionosuusjärjestelmän kannalta. Tuloksena esitetään, että kaksoiskuntalaisuuteen ei voi liittyä verotuksellisia ja äänioikeuteen tai vaalikelpoisuuteen liittyviä oikeuksia kunnallisen verotusoikeuden perustuslain suojan, verotuksen tarkkarajaisuusvaatimuksen sekä perustuslain turvaaman kansanvaltaisuusperiaatteen vuoksi.

Tämä johtopäätös on varsin uskottava muodollis-juridinen lopputulos, jolla ilmiö on pitkälti kuitattu tai haluttu kuitata. Tukea kansalaisen kaksoiskuntalaisuudelle on sitten haettu erilaisista ei-sitovista osallisuusjärjestelmistä, joita voidaan jo nykyisen lainsäädännön nojalla kehitellä kunnissa. Ei voi kuitenkaan välttyä vaikutelmalta, että uudenlaisten kaksoiskuntalaisuuden toteuttamiskeinojen etsintään ei ole kovin syvällisesti paneuduttu. Mietinnön toimenpide-ehdotukset jäävät vaisuiksi ja epäkonkreettisiksi. Sen ansiot ovatkin ehkä enemmän käsitteellisessä kehittämisessä.

 

Kaksoiskuntalaisuudesta monipaikkaisuuteen

Työryhmä on päätynyt siihen, että kaksoiskuntalaisuuden sijasta tulisi puhua monipaikkaisuudesta.  Monipaikkaisuus määritellään mietinnössä seuraavasti:

”Monipaikkainen on henkilö, joka eri syistä oleskelee useamman eri kunnan alueella pitempiä aikoja sekä haluaa vaikuttaa ja osallistua näiden kuntien toimintaan sekä käyttää paikallisten yritysten, järjestöjen ja kunnallisia palveluja.”

Määrittely on mielestäni osuva. Näin määritellen koen itsenikin monipaikkaiseksi henkilöksi. Virallinen kotipaikkani on Helsinki, mutta vietän nykyisin paljon aikaa kakkosasunnolla Alavudella ja jonkin verran myös Jyväskylässä.

Monipaikkaisuus ei nykyisin rajoita kovinkaan paljon päivittäisten palvelujen käyttöä. Se on selvityksen mukaan laajasti mahdollista jo nykylainsäädännön nojalla. Voin hoitaa paljon asioita digitaalisesti riippumatta siitä, missä milloinkin oleskelen. Voin käydä uimahallissa Alavudella ja kirjastossa Jyväskylässä. Jos haluan hiihtää, voin käyttää Alavuden loistavia latuja, ja osallistua ainakin osaan kansalaisopiston kursseista. Terveyskeskuksessa käynti akuutissa sairaustapauksessa on silti aina vähän jännittävää, joskus on otettu hyvin vastaan, joskus ei. Sote-uudistuksen myötä tuleva valinnanvapaus mahdollistaa palvelujen käytön entistä paremmin myös kakkosasumiskunnassa, vaikka sellainen valintapäätös edellyttää tietysti aika pysyvää sidettä kakkoskuntaan, jotta sen uskaltaa tehdä. Koulutuspalveluihin on kautta linjan pääsy asuinpaikasta riippumatta.

 

Halutaanko monipaikkaisuutta edistää ja miten?

Peruskysymys luonnollisesti on, halutaanko monipaikkaisuutta tukea ja edistää ja miksi niin tehtäisiin. Se olisi tarpeen kansalaisten elämän  helpottamiseksi, mutta sitä näkökulmaa mietinnöstä ei juuri löydy. Myös elinkeinoelämän ja talouden kehityksen edistämisen kannalta olisi tarvetta tukea uudenlaisen työn ja digitalisaation mahdollistamaa joustavaa elämäntapaa.

Monipaikkaisuuden vaikutukset kohdistuvat erilaisiin kuntiin eri tavoin, jotkut ehkä voittavat, jotkut häviävät. Sitä ei ole mietinnössä tarkemmin analysoitu. Olisivatko pelkästään muuttotappiosuomen mökkikunnat hyötyjiä vai myös keskuskaupungit? Entä työvoimapulaa potevat yritykset? Kansantalous? Olisiko luotavissa järjestelmä, jossa win-win periaatteella kaikki voittaisivat? Jos kunnasta voisi tunnustetusti pendelöidä kauemmaksikin työpaikan tarjoavassa toisessa kunnassa, se helpottaisi työttömyyttä ja työvoimapulaa, perheiden asemaa ja erilaisten kuntien asemaa.

Työryhmä näyttää olevan monipaikkaisuutta yleisellä tasolla edistämässä, mutta ehdotukset ovat vaisuja. Konkreettisin ehdotus, e-kuntalaisuus, jää sisällöltään kuntien kehitettäväksi. Ehdotukset ovat lähinnä sanamuotoa ”kannustetaan kuntia” samalla kun kunnat kehittävät omien kuntalaistensa osallisuutta.  Jonkinlainen yhteinen pohja olisi kuitenkin kuntien työlle tarpeen.

Kyselin eräältä kuntajohtajalta, olisiko kunnassa kiinnostusta e-kuntalaisuuden kehittämiseen tai kokeilemiseen. Vastakysymys oli: "Mitä me siitä saisimme." Kyllähän asia varmaan on niin, että rahallinen kannustin herättäisi mielenkiintoa asiaan. Mutta sote-uudistuksen jälkeisten uusien kuntien kannattaa kyllä miettiä uusia avauksia muutoinkin.

 

Mitä pitäisi tehdä?

Jos esittää kritiikkiä, pitäisi olla esittää omia vaihtoehtoja. Tässä tulee yksi.

Jatketaan siitä, mihin tämä mietintö jäi. Asetetaan uusi työryhmä, jonka tehtäväksi tulee konkretisoida monipaikkaisuuden huomioon ottavia mekanismeja, kuten e-kuntalaisuutta, sen rekisteröintiä ja riittävän väljiä edellytyksiä. Selvitettäisiin myös uusia keinoja verotulojen jakamiseen kuntien kesken vähän kevyemmin menetelmin. Kehittämisessä täytyisi hiukan irrotella, tehdä systeemistä riittävän väljä, ja kuntien aktiivisuuteen ja ihmisten itsemääräämisoikeuteen perustuva.

Voisin esimerkiksi hyvin kuvitella, että veroilmoitusta antaessani laittaisin ruksin veroilmoitukseen kohtaan: veroistani saa siirtää kakkoskuntaosuuden kuntaan x, jossa olen rekisteröitynyt e-kuntalainen. Kakkoskuntaosuus voisi olla ainakin aluksi aika pieni osuus maksamastani kuntaverosta, esimerkiksi 5-10 %, joka siirrettäisiin kuntien kesken kaikkien raskaiden verotus- ja valtionosuusjärjestelmien ulkopuolella. Pieni raha, mutta motivoisi kakkoskuntaa kehittämään e-kuntalaisuutta, ja antaisi minulle legitimiteettiä olla mukana vaikuttamassa myös kakkoskunnan asioihin. Se olisi oikein.

Mitkä kunnat hyötyisivät? Ensi silmäyksellä hyötyisivät ainakin maaseutukunnat, joissa mökkiasutusta on paljon. Mutta myös keskuskaupungit hyötyisivät, jos ja kun järjestelmä olisi neutraali. Jos ne kehittäisivät pendelöijille ja etätyötä ympäristö- ja maaseutukunnista käsin tekeville houkuttelevan e-kuntalaisuuden, ne voisivat saada samalla keinolla lisärahoitusta palveluihinsa, niihin, joita ulkokuntalaiset käyttävät nykyään ilman eri korvausta. Sekin olisi oikein.

Monipaikkaisuudesta paikkariippumattomuuteen?

Voi olla, että monipaikkaisuuskin on vain välivaihe. Kotipaikkarekisterit ja tilastoinnit vaativat nyt edelleen kiinnittymistä paikkaan, mutta todellinen elämä edellyttää sitä yhä vähemmän. Ehkäpä nykyinen työn ja elämäntapojen monimuotoistuminen johtaa jossakin vaiheessa siihen, että voimme kytkeytyä eri asioiden suhteen erilaisiin julkisiin verkostoihin, joissa paikka ei enää ole ratkaiseva ominaisuus.

Mutta toistaiseksi voidaan tyytyä monipaikkaisuuden kehittämiseen.

 

 

 

 

 

 

Kaupungistuminen ja maakuntien tarpeellisuus - osa 3

Maanantai 27.11.2017 - Silja Hiironniemi

 

 

 

 

Kaupungistumisesta - osa 2

Keskiviikko 4.10.2017 - Silja Hiironniemi

Suomi kaupungistuu ja keskustelu lainehtii

Keskustelu kaupungistumisesta on ryöpsähdellyt eteenpäin viimeisimmän blogikirjoitukseni jälkeen.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on kutsunut koolle 21 suurimman kaupungin kokouksen, tähtäimessä kaupunkien edunvalvonnan tehostaminen. Kuntaliiton edunvalvonta ei Vapaavuorelle nyt riitä, eikä edes kuuden suurimman kaupungin yhteistyö, joka on vuosien kuluessa jo vakiintunut. Saattaa olla Vapaavuoren kannalta taktisesti viisasta, että koolle kutsuttu kaupunkijoukko on aika suuri ja kattaa alueellisesti laajasti Suomen. Näin kaupunkien viesti saa tarvittavaa kaikupohjaa. Joukko on toisaalta jo melko heterogeeninen, kun asukaslukuhaitari on 50.000 – 640.000 henkeä.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina on myötäillyt, että kaupunkien verkostoituminen tottakai on tarpeellista ja suotavaa. Kuntaliitto joutuu silti pohtimaan, miten se asemoi omat kannanottonsa tämän koolle kutsutun ryhmittymän suhteen.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on useissa yhteyksissä vedonnut siihen, että maata tulisi kehittää tasapainoisesti. Kaikkonen katsoo, että maakuntauudistus luo edellytyksiä myös elinvoimaisille kaupungeille.

Vapaavuori ja Tampereen pormestari Lauri Lyly julkaisivat Helsingin Sanomissa 30.9. kirjoituksen, jossa he katsovat, että sote-uudistusta tarvitaan, maakuntauudistusta ei. Heidän mukaansa sote-uudistus olisi luontevaa tehdä ”pienten kuntien ehdoilla” ja maakuntamallilla. Samalla tulisi luopua maakuntauudistuksesta. Heidän mielestään keskuskaupunkien alistaminen maakunnallisen keskivertoajattelun liekaan olisi hyvin vahingollista. Maakuntauudistuksen myönteisin puoli on Vapaavuoren ja Lylyn mukaan valtion elinkeino- ja työllisyyspoliittisten tehtävien osittainen siirtäminen alemmalle tasolle. Se voidaan heidän mielestään toteuttaa kuntavetoisesti ilman maakuntauudistustakin.

Alueellistamisepisodi

Yksi episodi tässä keskustelussa liittyy alueellistamiseen. Keskisuomalainen julkaisi lauantaina 30.9. sarkastisen pääkirjoituksen Euroopan lääkeviraston sijoittamisesta Keski-Eurooppaan. Lehden ja sen päätoimittajan Pekka Mervolan mukaan Helsinki olisi lääkevirastolle syrjäinen paikka samaan tapaan kuin Kuopion on väitetty olevan syrjäinen Suomen Fimean sijoituspaikkana. ”Ollaksemme kansallisesti linjakkaita, nyt on syytä olla sitä mieltä, että Euroopan lääkevirastolle paras paikka on Keski-Euroopassa eikä alueellistaminen ole perusteltua”, pääkirjoituksessa todetaan.

Helsingin Sanomat lainasi Keskisuomalaisen pääkirjoitusta ja haastatteli Mervolaa heti 1.10.  otsikoiden, että Keskisuomalainen vaatii Helsingin hakeman Euroopan lääkeviraston sijoittamista muualla kuin Suomeen.  Haastattelussa Mervola sanoo alueellistamisesta: ”Samaa ajatteluahan on myös alueiden Euroopassa, että sijoitetaan virastoja eri maihin ja kaupunkeihin. Sama ydinajatus siinä on, ettei keskitetä virastoja yhteen paikkaan.”

Tietopaketteja Timo Arolta

Timo Aro on jatkanut valaisevien tietopakettien julkaisemista. Hänen Twitterissä 1.10 julkaisemassaan kuvassa näkyivät C21-kaupunkien osuudet maakuntiensa väestöstä ja työpaikoista. Aro kommentoi kuvaa Twitterissä yhdellä sanalla: ”Mykistävää”. Suuriahan ne osuudet olivatkin useissa maakunnissa, erityisesti Uudellamaalla, jossa Helsingin, Espoon ja Vantaan osuus työpaikoista oli 81,1 % ja Kymenlaaksossa, jossa Kouvolan ja Kotkan osuus oli 82 % työpaikoista. Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen osuudet oli kaikkein pienimpiä. Seinäjoen osuus maakunnan työpaikoista oli 38,5 % ja väestöstä 32,3 %. Jäin miettimään, minkälaista osuutta olisi pidettävä ihanteellisena.

Kysyin Arolta twiitillä, mikä on hänen johtopäätöksensä, riittääkö tämä kaupungistuminen jo vai pitäisikö sitä vielä saada lisää. Hän vastasi: ”Se, että alueuudistus pitäisi tehdä kaupunkiseutulähtöisesti, toiminnallisuuden eikä hallinnollisuuden tai poliittisen sopivuuden ehdoilla.” Tämä ei siis ollut oikeastaan vastaus kysymykseeni, mutta mielenkiintoinen silti. Siitä voi lukea, mitä tässä kaupungistumisen korostamisessa tavoitellaan. 

Viimeisimmät vaiheet keskustelussa tätä kirjoittaessani oli, että Kuntalehti julkaisi  2.10. Vapaavuoren haastattelun, jossa hän sanoi, että puhe kaupunkien puolesta ei ole maakuntia vastaan. Vapaavuori puhui samasta asiasta myös Ylen aamutv:ssä jopa paheksuen vastakkainasettelua. Se kuulostaa hiukan oudolta, kun juuri hänen ja Lylyn allekirjoittamassa HS:n jutussa he kirjoittavat keskuskaupunkien alistamisesta maakuntauudistuksen liekaan. 

Timo Reina perää blogissaan 3.10.  ei vastakkainasettelua, vaan vastuunasettelua. Hänen mielestään samassa hengessä on hyvä käydä myös laajempaa keskustelua pitkään puuttuneesta kaupunkipolitiikasta osana koko maan aluekehittämistä.

Mikä on ongelman ydin

Mistä tässä keskustelussa kaupungistumisesta ja sen yhdistämisessä sote- ja maakuntauudistukseen oikeastaan on kysymys?

On esitetty huolta siitä, että kaupunkiseutujen kehittäminen maakuntauudistuksessa jotenkin kärsisi. Seudullista kehittämistä on tehty kuntien ja maakunnan liittojen toimesta seudullisesti jo nyt, ja lisänä on ollut vielä ELY-keskukset. Maakuntauudistuksella maakunnat saisivat nyt myös ELY-keskusten ja tehtäviä hoitaakseen. Kunnat voivat erittäin hyvin jatkaa elinvoimansa kehittämistä kaupunkiseutupohjalta ja saada siihen myös tukea maakunnilta uudistuksen jälkeen. On jotenkin outo ajatus, että suuret kaupungit ja keskuskaupungit tästä kärsisivät, kun heiltä on tulee maakuntiin valtaosa päätöksentekijöistä.

Juuri kun luulin ymmärtäväni, että kyse on aika puhtaasti valtataistelusta kaupunkiseudut vastaan tulevat maakunnat ja/tai muut seudut, ryhdytään selittämään, ettei vastakkainasettelusta ole kyse. Vapaavuori suorastaan paheksui vastakkainasettelua 3.10. aamutv:ssä  ja puhui korostetusti siitä, että on etu, että kaikki alueet pärjäävät ja eri puolilla on vireitä kaupunkeja.

Tärkeä sisällöllinen kysymys

Oli miten oli, mutta oikeasti tärkeä sisällöllinen asia, jota ei keskustelussa ole kovin selvästi näkynyt, on se, voidaanko esitetyillä ratkaisuilla kasvupalveluja ja erityisesti työllisyyttä hoitaa riittävän integroidusti kunnissa. Timo Reina blogissaan nostaa tämän esiin, mutta pyörittelee tätä asiaa varsin varovasti toisaalta – toisaalta – tyyppisellä argumentoinnilla. Työllisyyden hoidon integraatiota kunnan muuhun palvelutoimintaan ja kehittämistyöhön ovat erityisesti suuret kaupungit mutta myös pienemmät kunnat esittäneet jo ennen kuin maakuntauudistuksesta tiedettiin. 

Kyse on uudistuksesta, jota koskevat lakiesitykset ovat jo eduskunnan käsiteltävänä. En jaksa uskoa, etä koko sote-maakuntauudistusta voitaisiin vaarantaa luopumalla maakuntauudistuksesta tai ryhtymällä  karsimaan siitä oleellisia asioita. Voisi olla hyvä edetä tässäkin kokeilujen kautta siten. että lakiesitykset saatettaisiin voimaan, mutta kunnille, lähinnä suurille kaupungeille, joilla halua on, annettaisiin mahdollisuus kokeilla integroitua mallia, jossa vastuuta siirtyy kuntatasolle,  ja tuloksista tehtäisiin sitten tarvittavat johtopäätökset myöhemmin erillisin lainsäädäntömuutoksin. Itse asiassahan kokeilut ovat tältä osin jo meneillään.

Kovin pirstaleiseksi ei hallintoa tälläkään tavalla kuitenkaan pitäisi tehdä. Jos kasvupalvelujen ja elinvoiman kehittäminen eriytyisi toisaalta kaupunkikeskusten tehtäväksi ja muilta osin maakuntien tehtäväksi, tällainen hallinnollinen rakenne väistämättä ruokkisi vastakkainasettelua ja nostaisi uuden esteen yhteistyölle ja maan kaikkien voimavarojen hyödyntämiselle. Nykyisessä maakuntauudistusta koskevassa esityksessä kunnille on jo ajateltu kunnan elinvoiman kehittäminen kaikkien kuntien tärkeäksi tehtäväksi.

Seuraava oleellinen vaihe keskustelussa nähdään torstaina 5.10., jolloin C21-kaupungit vihdoin kokoontuvat.

Ovatko keskittyminen ja autioituminen kaupungistumisen väistämättömiä seurauksia?

Keskiviikko 30.8.2017 klo 21.07 - Silja Hiironniemi

 

Kansanedustaja Mauri Pekkarinen otti Joutsassa pitämässään puheessa Suomen keskittymiskehityksen. Hän sanoi, että Suomen hallituksen on nyt huolehdittava tulevassa budjettiriihessä, että valtion omilla ja tukemilla investoinneilla tasapainotetaan markkinavoimien synnyttämää keskittymistä.

Tähän Helsingin pormestari Vapaavuori tarttui välittömästi, ja twiittasi, että voittajia ovat harvoin ne, jotka taistelevat väistämättömiä megatrendejä, kuten kaupungistumista vastaan.

Näin on jälleen vahvistettu perinteistä vastakkainasettelua kaupungit vastaan maaseutu.

Faktaakin asiasta on saatavissa. Porin kaupungin kehittämispäällikkö Timo Aro on syöttänyt Twitteriin useita vakuuttavia tilastoihin perustuvia kuvioita Suomen alueellisesta kehityksestä. Keskittyminen näkyy sekä työpaikkamuutosten että väestömäärän kehityksessä.

 

Työpaikat keskittyvät

Yksityisen sektorin työpaikkojen lisäys on keskittynyt pääosin kaupunkiseuduille (kuvio: Timo Aro). Kehitys ei ole kuitenkaan aivan yksiselitteinen. Ahvenanmaa ja Lappi kehittyvät työpaikkalukujen valossa voimakkaasti. Vakka-Suomi porskuttaa. Helsingin seutu on tällä mittarilla vasta kahdestoista Kuopion, Joensuun, Tampereen ja Joensuun seutujen jälkeen. Toisessa ääripäässä on laajoja alueita, joiden yksityiset työpaikat ovat samana ajanjaksona vähentyneet.

Sitten ovat valtion ja kuntien työpaikat. Niiden keskittymistä pääkaupunkiseudulle on vuosien kuluessa jonkin verran pyritty tasapainottamaan alueellistamispäätöksillä. Niitä on kritisoitu syystä ja syyttä. Moni alueellistamistoimenpide on onnistunut, usein silloin, kun uusi virasto tai uusia yksiköitä on perustettu muualle kuin pääkaupunkiseudulle. Muutaman viraston siirtyminen on takkuillut pahasti. Fimea on siitä esimerkki.

Helsingin on sanottu kilpailevan eri sarjassa kuin maakuntakeskukset, lähinnä kansainvälisesti ja muiden pääkaupunkien kanssa. Tarvitseeko Helsinki siihen valtion tukea? Vapaavuori on syytellyt valtiota ja/tai hallitusta siitä, ettei se ripeästi tehnyt päätöstä peruuttaa Fimean monta vuotta sitten tehtyä alueellistamista. Samaan aikaan hän on ollut laatimassa hakemusta EU:n lääkeviraston sijoittamiseksi Helsinkiin. Tarvitseeko ja haluaako siis Helsinki sellaista valtion tukea, jota se ei hyväksy annettavaksi muille kaupungeille? Kun Helsinki on Brysselistä ja muista EU:n keskuspaikoista kauempana kuin Kuopio Helsingistä, luulisi johdonmukaisuuden vaativan, että joko kannatetaan molempien alueellistamista tai vastustetaan niitä.

 

Väestökehitys eriytyy

Kuntien väestökehityksen eriytyminen tapahtuu selvästi sekä kuntien välisen nettomuuton että luonnollisen väestönlisäyksen kautta (kuvio: Timo Aro). Maakuntakeskusten muuttovoitto on pitkälti oman maakunnan kunnista tulevan muuttoliikkeen varassa.

 

Mikäli väestömuutokset jatkuvat pitkään, osa maasta autioituu. Autioituminen on edennyt vuodesta 2005 lähtien kymmenenä vuotena erityisesti keskisessä ja itäisessä Suomessa, mutta myös etelässä maakuntien rajaseuduilla (kuvio: Timo Aro).

Keskittymisellä on seurauksia

Asun itse nykyään käytännöllisesti katsoen kahdella paikkakunnalla. Olen kirjoilla Helsingissä ja vietän paljon aikaa Alavudella, Etelä-Pohjanmaalla. Helsinkiläisenä veronmaksajana pitäisi kai olla mielissään siitä, että Helsinki on saanut pormestari Vapaavuoresta voimallisen edunvalvojan kaupungistumisen ”väistämättömän” megatrendin pohjalta. En voi kuitenkaan sulkea silmiäni trendin nurjilta puolilta, jotka vaikuttavat molemmilla paikkakunnilla. 

Asuntojen hintaerot Suomen eri osissa ovat päätähuimaavat ja ne ovat edelleen kasvussa. Se aiheuttaa ihmisille taloudellisia tappioita taantuvilla alueilla ja nostaa vuokria ja velkaannuttaa omistusasunnon ostajia kasvavilla alueilla. Paria esimerkkiä asuntojen hintatasosta olen käsitellyt 16.1.2017 julkaisemassani blogissa.

Asuntoja täytyy rakentaa yhä enemmän kasvuseuduilla, erityisesti Helsingissä, samalla kun asuntoinvestoinnit menettävät arvoaan muualla maassa. Talouskasvu alkoi asuntorakentamisbuumilla. Onko ihan tervettä, että pitkään odottamamme kasvu pohjautuu pitkälti käyttämättä jäävien investointien korvausinvestointeihin? Eikä kyse ole pelkästään asunnoista, vaan koko infrastruktuurista, teistä, yksityisistä ja julkisista palveluista. Niiden verkosto on vielä maanlaajuisestikin olemassa ja kohtalaisen toimiva, mutta rapautuva.

Alueellisen eriytymisen kriittinen piste lähenee

Maakunnat ja niiden keskuskaupungit tulevat olemaan avainasemassa siinä, miten kehitystä voidaan tasapainottaa ja kasvua tukea jo olemassa olevaa infraa hyödyntäen. Kasvavilla maakuntakeskuskaupungeilla on tässä oma vastuunsa ja myös oma etunsa vaalittavana. Kun väki maaseudulta edelleen vähenee, ei niistä riitä kasvuvoimaa enää maakuntakeskuksiin.

Helsingin Sanomat on puolensa valinnut. Sen pääkirjoitussivun kolumnin (HS 30.8.2017) ymmärtämätön yliolkaisuus on ihan omaa luokkaansa: ”Suomen kahtiajako syvenee, mutta tyhjeneviä seutuja on turha yrittää elvyttää.”  Sen sijaan Uuden Suomen päätoimittaja näkee ongelman sisälle: asuntojen kalleuteen, ihmisten haluttomuuteen muuttaa työn perässä ja syntyneeseen työvoiman kohtaanto-ongelmaan. Tästä kärsii myös kaupunkien ja koko kansantalouden kehitys.  

Olisiko tosiaan niin, että kaupungistuminen, keskittyminen ja autioituminen ovat ainoa oikea trendi ja kansantalouden pelastus? Sellutehtaat ja kaivokset eri puolilla Suomea eivät alun perin ole sijainneet suurissa kaupungeissa, vaikka niiden varassa kaupunkeja on kasvanut.  Lapin kasvava matkailu ammentaa kansainvälisen kaupungistumisen vastavirrasta. Uudentyyppisessä palvelu- ja muussakin tuotannosa fyysisellä työn suorittamispaikalla on nykyisin entistä vähemmän merkitystä. Pirstaloituminenkin on megatrendi. Tarvitaan avaraa ja kokonaisvaltaista näkemystä, jonka varassa trendeistä voi löytää kullekin alueelle soveltuvia erilaisia kehityspolkuja. Yksisilmäinen edunvalvonta tai  ei edistä kehitystä.

YLEn A-studio on haastanut kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen ja pormestari Jan Vapaavuoren keskusteluun kaupungistumisesta. Odotan mielenkiinnolla. Olisi tärkeää päästä alueellisesta  vastakkainasettelusta ja löytää mieluummin Suomen kehityksen kokonaishallintaa edistäviä tekijöitä.

 

Sote-rysköissä tapahtuu

Torstai 6.7.2017 - Silja Hiironniemi

 

Viime viikolla perustuslakivaliokunta edellytti useita muutoksia sote-valinnanvapauslakiesitykseen, ja hallitus joutui sen vuoksi pohtimaan, miten edetään. Asiasta syntyi aika suuri haloo ja uusi vaihe sote-valmisteluprosessissa. Sisäministeri Paula Risikko kuvasi tilannetta viime lauantaina puhuessaan Alavuden Ryskööt kesätapahtumassa sanomalla, että hän oli tullut viikonvaihteessa Helsingistä sote-rysköiltä Alavuden Rysköille.

Tällä viikolla hallitus teki johtopäätökset. Valinnanvapauslaki valmistellaan uudelleen ja aikatauluja lykätään tuntuvasti. Merkittävää on, että uusi järjestelmä tulisi voimaan vasta 1.1.2020,  eli seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

 

Perustuslakivaliokunta on kukkulan kuningas

Perustuslakivaliokunnan mietintöä on laajasti kiitelty hyvin tehdyksi. Olen samaa mieltä. On hyvää tekevää lukea pitkästä aikaa tasapainoista, analyyttistä juridista tekstiä, jossa asiat on pantu paikalleen. Kaiken asiantuntija- ja mediahälinän keskellä luottamus suomalaisen perustuslakien tulkintajärjestelmän toimivuuteen kasvoi.

On myös oikein, että hallitus ottaa perustuslakivaliokunnan kannanotot vakavasti, ja valmistelee uuden esityksen perusteellisesti.

Median hellittelemä kysymys on, että jos tiedettiin, mitkä kysymykset ovat ongelmallisia perustuslain kannalta, miksi asiantuntijoita ei uskottu ja kirjoitettu lakiesitystä toisin jo alun perin.

Valinnanvapaus on suuri ja radikaali uudistus, eivätkä perustuslakikysymykset ole yksinkertaisia ratkaista. Asiantuntijoidenkin näkemykset eroavat toisistaan, ja heillä voi myös olla aika suppea näkökulma, josta he katsovat esityksiä. Hallituksen tehtävänä on tiivistää poliittinen uudistamistahto lakiesitykseen, ja luonnollisesti tehtävä esityksestä perustuslain mukainen siltä osin kuin asia on selvä. Siltä osin kuin on kyse tulkinnanvaraisista asioista, on nimenomaan oikein, että ongelmakohtiin saadaan perustuslakivaliokunnan kannanotto, jossa yhdistyvät korkein mahdollinen perustuslakiasiantuntemus että poliittinen tahto uudistusten tekemiseen. Perustuslakivaliokunnassa asia myös käsitellään parlamentaarisesti, eli oppositionkin näkökulmat ovat mukana vaikuttamassa lopputulokseen.

Jos hallitus tai hallitukset yleensä pidättäytyisivät tekemästä sellaisia ehdotuksia, joiden vain epäillään olevan joltakin osin perustuslain vastaisia, se jäykistäisi hallinnon uudistamistyötä ja asettaisi sille ehkä turhiakin oletettuja esteitä. Perustuslakivaliokunnalla ja vain sillä on muuttuvassa maailmassa toimivalta tehdä uusia tilanteita vastaavia tulkintoja, jotta yhteiskunta voi kehittyä eteenpäin.

 

On myös muita näkökulmia

Asiantuntijoiden roolista on oltu montaa mieltä. On puhuttu perusoikeusfundamentalisteista ja DDR-koulukunnasta. Kolumnin asiasta on kirjoittanut muun muassa Lasse Laatunen (http://www.iltalehti.fi//politiikka/201707032200243702_pi.shtml). Hän on sitä mieltä, että asiantuntijat tulkitsevat perustuslain mukaisuutta tiedetaustansa pohjalta. Perustuslain tulkinnoissa vaikuttavat varmaan muutkin tekijät kuin puhdas juridiikka. Tahalliseen hallituksen esitysten kaatamiseen Laatunen ei kuitenkaan usko, eikä hänen mukaansa perusoikeusfundamentalisteista pidä valittaa eikä DDR-koulukuntaa Suomessa ole.

 

STM:n kansliapäällikkö Sillanaukee avasi blogissaan (http://stm.fi/ajankohtaista) valmistelun näkökulmaa. Hän viittaa professori Martti Koskenniemeen, joka on todennut perustuslakikeskustelussa olevan vaarana, että asiantuntijat oikeudellistavat poliittisia asioita. Sote-lakivalmistelun lähtökohdaksi on otettu perusoikeustulkinnan malli, joka kannattaa väljempää sääntelyä. Se pitää tärkeänä säännellä nimenomaan palvelun tarvitsijan turvallisuuden ja hoidon onnistumisen kannalta merkityksellisiä asioita. Se antaa tuottajille vapaammat kädet kehittää palvelujaan ja velvoittaa löytämään ratkaisut sujuvasti ja vaikuttavasti. 

Oma kokemukseni muun muassa kuntien tehtävien vähentämisen valmistelun pohjalta on ollut se, että perustuslain yhdenvertaisuusvaatimuksen mahdollinen loukkaaminen tulee virkamiestasolta vastaan jo lainsäädännön valmistelun alkuvaiheessa korostuneesti. Sillä on helppo torjua epämieluisat lainsäädännön muutosesitykset, asiaan kovin syvällisesti paneutumatta. Entisenä virkamiehenä toivon nykyisiltä valmistelijoilta kaikesta hälinästä huolimatta rohkeutta tehdä sellaisiakin esityksiä, joissa kolkutellaan perustuslainmukaisuuden nykytulkintojen rajoja. Vain siten saadaan hallintoon uutta ajattelua. Suomalaista hyvinvointimallia on voitava uudistaa, tähdäten sen kestävyyteen tulevinakin aikoina.

 

Juridiikan ylikorostuminen toiminnan kehittämisen kustannuksella

Martti Kekomäki yritti parhaansa mukaan tuoda esiin keskiviikon A-studiossa , ettei perustuslakijuridiikka loppujen lopuksi ole kovin kiinnostavaa, ja että nyt pitäisi huolehtia sote-palvelujen integraatiosta, joka on uudistuksen tärkein asia.

Tästä olen samaa mieltä. Uskon, että perustuslakivaliokunnan viitoittamalla tiellä päästään iso askel eteenpäin, kun maakuntien palvelujen järjestämisvastuun toteuttamisen työkalut esityksestä vielä paranevat.

 

Parlamentaarinen raportti: Innostava kunta vai laiska kunta? Tulevaisuuden kunnan rooli yhteiskunnassa ja merkitys kuntalaisille ei vielä auennut.

Maanantai 13.2.2017 klo 11.22 - Silja Hiironniemi

 

Sote-uudistuksen eri valmisteluvaiheiden aikana on ihmetelty ja mietitty sitä, mitä tehtäviä kunnille jää, ja mikä tulee olemaan kuntien rooli ja tehtävät sote-uudistuksen jälkeen. On todettu tulevaisuuden kuntien tehtäväalueiksi elinkeinot, koulutus, kasvatus ja sivistys, kaavoitus sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, mutta kuntien olemuksen syvällisempi hahmottaminen on puuttunut.

Meneillään olevista kuntakokeiluista tietoa sote-palvelujen integrointiin

Sunnuntai 6.11.2016

 

Kuntien velvoitteiden vähentämiseen ja erityisesti eri sektoreiden palvelujen integroimiseen liittyen käynnistettiin kuntakokeiluhanke jo viime hallituskaudella 5.1.2015 lukien. Nyt hanke on edennyt loppusuoralle, ja vuoden 2016 kesäkuun tilannetta kuvaava väliraportti 1/2016 on saatavilla valtiovarainministeriön sivuilta seuraavasta linkistä:

Kuntakokeilujen väliraportti vuoden alkutilanteesta valmistunut

Kokeiluissa kehitellään muun muassa hyvinvointipalvelujen integroinnin toimintamallia sote-uudistuksen tapaan, vanhusten ja vammaisten asumispalvelujen uusia malleja ja nuorten monialaisten palvelujen integrointia nuorisotakuun puitteissa. Kokeiluissa tavoitteena on palvelutoiminnan uudistaminen organisaatiosta riippumatta. Sote-uudistuksella uudistetaan toimintaorganisaatiot. Palvelujärjestäjä vaihtuu kunnasta maakunnaksi, mutta palvelutoiminta jatkuu.

Väliraportti on tuhti paketti tietoa kokeiluprosessin tähänastisesta etenemisestä, indikaattoreista sekä kokeilujen haasteista ja onnistumisista. Se antaa hyvän kuvan siitä, miten monivaiheista todellinen toiminnan muutos kunnissa on, ja miten paljon työtä muutos vaatii henkilöstöltä, johdolta ja myös asiakkailta.

Kun kokeiluissa pyritään yhdistämään monenlaisia palveluja tarvitsevien asiakkaiden palveluja toimivaksi yhdeksi kokonaisuudeksi, joudutaan tekemisiin tarvittavien tietojen saatavuuden, mahdollisesti tarvittavien uusien tietojärjestelmien, suunnitelmarakenteen kehittämisen, yhteisten suunnitelmien vastuuhenkilöiden ynnä muiden byrokratiatyyppisten ongelmien ratkaisemisen kanssa.

Kun kokeiluissa pyritään kuvaamaan toiminnan onnistumista vertailtavien indikaattoreiden ja mittareiden avulla, tullaan tekemisiin olennaisten muutosta kuvaavien elementtien, ”tunnuslukujen” löytämisen kanssa, tunnuslukutiedon saatavuuden, keräämisen, tilastoinnin ja tulkinnan kanssa. Kokemuksia erityyppisistä indikaattoreista on kokeiluissa saatu. Jo nyt on pääteltävissä, että valtakunnallista vertailutietoa kaivataan kipeästi. Nyt olisi jo kiire saada valtakunnalliset indikaattorit, jotta tiedoista olisi hyötyä, kun sote-uudistusta pannaan toimeen.

Silloin kun kokeiluissa pyritään hyödyntämään hyvinvointiteknologiaa, tullaan järjestelmien valintaan, niiden hankintaan, oikeiden käyttäjien löytämiseen, käyttäjien opettamiseen ja tulosten seuraamiseen.

Ja silloin kun kokeiluissa pyritään muuttamaan toimintatapaa, henkilöstön tehtäviä ja henkilöstörakennetta, tullaan tekemisiin uuden oppimisen ja hallinnan, asiakaskontaktien pysyvyyden ja laadun kanssa.

Raportissa on jo tässä vaiheessa myös alustavaa tietoa onnistumisista ja epäonnistumisista.

Oulun hyvinvointimallikokeilussa oli mukana vuoden 2015 lopussa 12 pilottiasiakasta, joilla oli asiakaskäyntejä yhteensä 237 kappaletta 6 kk ennen kokeilun mukaisen yhteisen palvelusuunnitelman tekemistä ja 6 kk sen jälkeen käyntejä oli 180. Pilottiasiakkaiden käynnit ovat merkittävästi vähentyneet, mikä oli tarkoituskin. Yhteisiä palvelusuunnitelmia oli 30.6.3016 mennessä tehty 71 kappaletta. Oululaisten tulkinta on, että yhteisten palvelusuunnitelmien tekeminen ei ole vielä toivottavalla tasolla.

Kuopiossa asumispalvelujen kustannukset ovat edelleen nousseet, mutta palveluasumisessa nousu on taittunut ja asiakaskohtainen hinta on selvästi edellistä mittausta pienempi. Ylöjärvellä henkilöstömitoitusten jousto asiakasmäärän ja asiakkaiden toimintakuvun mukaan on mahdollistanut muun muassa pariskunnan yhdessä asumisen Keihäsniemen dementiakodissa. Henkilöstömitoitus on kokeilun aikana toisessa kokeiluyksikössä noussut 0,56:sta 0,64:ään, ja toisessa kokeiluyksikössä laskenut 0,74:sta 0,63:een.

Sote- uudistuksen tavoitteet toteuttamiseksi tarvitaan samoja työkaluja kuin mitä kuntakokeiluihin osallistuvat kunnat nyt ovat kehitelleet. Kuntakokeiluista saatavaa tietoa todella kannattaa hyödyntää.

 

Kuntien tulevaisuus voi olla monenlainen

Keskiviikko 24.8.2016 klo 21.24 - Silja Hiironniemi

Viime viikolla pidettiin Tampereella kymmenennet Alue- ja paikallishallinnon kehittämispäivät. Päivien ohjelma sisälsi laajan tarjottimen suurimpiin meneillään oleviin hallinnon kehittämistoimenpiteisiin. Linkki alustuksiin: http://www.uta.fi/jkk/aluejapaikallishallintopaivat2016/esitykset.html .  

Tulevaisuuden kunnan asema ja rooli

Sote-uudistus, maakuntien perustaminen ja tehtävät ja kuntien tulevaisuus kietoutuvat toisiinsa hyvin tiiviisti. Soten ja maakuntien osalta peruslinjat tuntuvat julkistettujen lakiehdotusten valossa jo aika selkeiltä.

Kuntien tuleva asema ja rooli on epäselvempi. Sitä on pohdittu työryhmissä, mutta selkeitä linjauksia tai päätelmiä ei ole vielä tehty. Alue- ja paikallishallintopäivien alustajista ministeri Juha Rehulan mielestä kunnasta tulee edunvalvoja. Yliopistonlehtori Jenni Airaksinen näki kaksi tulkintavaihtoehtoa. Ensimmäisessä tulkintavaihtoehdossa sote-uudistus ja maakuntauudistus merkitsevät kunnan näivettymistä ja siirtymistä vahvasta peruskunnasta puuhasteluun. Toisessa vaihtoehdossa ne merkitsevät vapauden lisääntymistä ja siirtymistä kohti paikallishallinnon ideaalia.

Kunnilla tulee olemaan muutoksen jälkeenkin useita rooleja: Palvelurooli, hyvinvointirooli, elinkeinorooli, yhteisöjen alusta-rooli ja perinnerooli. Roolien suhteet kuitenkin muuttuvat ja kuntien toiminnan painopisteet muuttuvat. Palvelurooli keskittyy varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja sivistykseen. Hyvinvointirooli voi antaa kunnalle uuden roolin kuntalaisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edellytysten kehittäjänä. Elinkeinorooli ja yhteisöjen alusta-rooli mahdollistavat tulevaisuuden elinvoimaa.

Airaksisen mukaan muutos ei pienissä kunnissa olisi nykyiseen verrattuna kovinkaan suuri, koska nykyisinkin suuri osa sote-palveluista tuotettu kuntaorganisaation ulkopuolella. Sen sijaan kasvavien kaupunkiseutujen tuleva asema on epäselvä, ja kysyä voi, mitä lisäarvoa uudistus tuo niille.

Onkin helppo kuvitella, että suurten kaupunkien johto ja luottamushenkilöt kokevat kaupunkien vaikutusvallan vähenevän, kun suuri osa toiminnoista siirtyy maakunnille. Kuitenkin tärkein asia, kaupunkilaisten palvelut ja niitä tuottava henkilöstö eivät katoa minnekään. Toiminnot siirtyvät kunnilta maakunnille, mutta pysyvät paikkakunnalla, koska maakuntakeskukset sijoittuvat juuri suurimpiin kaupunkeihin.  

Pienissä kunnissa palvelujen järjestämisvastuun siirtyessä kunnilta maakunnille on tunnettu huolta kuntalaisten palvelujen häviämisestä kunnasta ja keskittymisestä maakuntakeskukseen. Keskittymistä voi osin tapahtua, mutta soten tarkoitus on kuitenkin päinvastainen: ihmisten palvelujen järjestäminen niin, että palvelujen yhdenvertaisen saatavuuden ja laadun ylläpitäminen kaikille kansalaisille pitkälläkin tähtäimellä on taloudellisesti mahdollista.  Tässä vaiheessa on lupa odottaa, että tässä myös onnistutaan.

Kuntien tulee entistä suuremmalla syyllä ”löytää itsensä”

Uudistuksen jälkeen kunnat siis ovat palvelutuotannon suhteen keskenään enemmän samassa asemassa kuin ennen. Kuntien yhdistyminen ei olisi enää niin tärkeää ainakaan palvelujen turvaamisen näkökulmasta. Kuitenkin kuntien elinvoimasta edelleen tulee riippumaan kuntalaisten työpaikat, asuminen ja viihtyminen, koulutus ja kulttuuri sekä osallisuus ja yhteisöllisyys. Näiden suhteen kunnat ovat kovin erilaisia, ja kuntien täytyy omilla toimenpiteillään luoda tulevaisuuden edellytykset. Kuntien täytyy entistä suuremmalla syyllä ”löytää itsensä” ja se, minkä varaan tulevaisuus rakennetaan.

Alue- ja paikallishallintopäivillä oli Tyrnävän kunnanjohtaja Marjukka Manninen esittelemässä kuntansa toimintaa. Hän painotti ennakkoluulotonta päätöksentekokulttuuria, strategian laatimista myös kuntalaiset osallistaen ja hallitun riskinoton sallimista. Kuulostaa aika lailla samalta kuin mitä monissa muissa kunnissa tehdään. Mutta kun kunnan tulevaisuutta rakennetaan perunaan perustuvan korkean teknologian varaan ja kun kunnan slogan on ”Laatumukuloita pelloilta ja pirteistä”, on löydetty kunnalle jo ihan omat tulevaisuuden avaimet.

Se kuulostaa helpolta kun se on tehty, vaikka on varmasti vaatinut Tyrnävälläkin monta vaikeaa valintaa. Mutta mihin vanhenevan ikärakenteen kunta, jossa ei ole mitään erityistoimialoja, sitten perustaa kuntalaistensa tulevaisuuden?  Siinäpä se. Pitää nähdä vaivaa, pitää olla luova ja pitää uskaltaa, ja löytää oman kunnan menestystekijät. Suurissa kunnissa tähän on monenlaisia voimavaroja, mutta mitä pienempi kunta, sitä enemmän juuri kunnalta odotetaan.

Osallisuutta kahdella tavalla: demokratiaa päätöksentekoon ja asiakaslähtöistä palvelutuotantoa

Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti piti alustuksessaan alue- ja paikallishallintopäivillä osallisuuden puutetta riskinä sote-uudistukselle. Pienessä kunnassa on se hyvä puoli suureen nähden, että kunnallinen päätöksenteko on lähempänä. Kuntalaiset tuntevat luottamushenkilöitä ja virkamiehiä henkilökohtaisestikin, eikä hallinto ole niin laaja ja vaikeasti hahmotettavissa kuin suuressa kunnassa.  Kaikilla kunnilla ja erityisesti tulevilla maakunnilla on kuitenkin vielä huomattavasti tekemistä, jotta kansalaisten osallisuus ja asiakkaiden vaikutusmahdollisuudet olisivat riittävät. Kansalaisten näkemykset ja ideat tulisi kanavoida nykyistä paremmin päätöksentekoon. Mahdollisimman vapaamuotoinen ja luonnollinen vuorovaikutus asiakkaiden ja palveluntuottajien välillä palvelutilanteissa hyödyttäisi kaikkia. Sote-uudistuksen ja palvelujen digitalisoinnin yhteydessä olisi tilausta käytännönläheisen asiakaslähtöisen palvelutuotannon toimintamallin rakentamiselle.

 

Yhteispalvelu voisi olla osa uutta kuntakonseptia

Maanantai 9.5.2016 - Silja Hiironniemi

Yhteispalvelulain muuttamista koskeva hallituksen esitys on lähetetty lausunnoille. Esityksen tavoitteena on edistää julkisen hallinnon viranomaisten asiakaspalvelun saatavuutta yhdenvertaisesti koko maassa sekä parantaa viranomaisten toiminnan tehokkuutta. Esitys perustuu edelleen nykyisen kaltaiselle viranomaisten sopimusperusteiselle yhteistyölle. Lisäksi täsmennetään kunkin palveluun osallistuvan viranomaisen omakustannusperiaatteen toteutumista yhteispalvelusta aiheutuvien kustannusten jaossa.

Esitetynlaista tavoitetta on pyritty toteuttamaan jo vuodesta 1993 lähtien, kun ensimmäinen yhteispalvelulaki säädettiin. Yhteispalvelupisteitä on toki perustettu ja niistä on saatu hyviä kokemuksia esimerkiksi kuntaliitostilanteissa ja silloin, kun niitä on haluttu paikallisesti aktiivisesti hyödyntää. Kattavan verkoston luominen on kuitenkin jatkuvasti törmännyt toisaalta valtion viranomaisten haluun keskittyä vain omien palvelujensa kehittämiseen ja lisäkustannusten pelkoon, toisaalta kuntien epäilyksiin siitä, että yhteispalvelupisteen perustaminen veisi loputkin valtion palvelut kunnasta.

Yhteispalvelu on yksi niistä julkisen hallinnon innovaatioista, jossa on hieno idea, mutta jonka riittävään toteutukseen julkisen hallinnon yhteistyökyky ja muutosmotivaatio ei ole kuluneiden 22 vuoden aikana riittänyt. Nyt viimeistään tarvittaisiin läpimurto, jossa tämä lähipalvelu yhdistettynä julkisen hallinnon digitalisaatioon toisi ihmisten ulottuville käytännössä kaikki julkiset asiointipalvelut ihmisten asuinpaikasta ja hallinnonalasta riippumatta.

Kuntien rooli on nyt joka tapauksessa ratkaisevasti muuttumassa. Kun sosiaali-ja terveyspalvelut siirtyvät pois kuntien vastuulta, kunnille jää aika hajanainen kokoelma palveluja järjestettäväksi: mm. perusopetus ja lasten päivähoito, kaavoitus ja lähiympäristöä koskevat palvelut. Sote-suunnitelmissa kuitenkin ollaan antamassa kuntien tehtäväksi huolehtia myös kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä.

Elinvoiman ylläpitäminen ja kehittäminen on jo selvästi mielletty osaksi kuntien uuttakin roolia. Ministeri Vehviläinen on lisäksi todennut, että uusi kunta on ihmisten yhteisö. Konkretiaa siitä, miten se toteutetaan, ollaan varmaankin hakemassa. Uudessa tilanteessa on vaarana, että kuntien toimintamallit hajautuvat kovin eri suuntiin. Kunnille tarvitaan yhteistä tekijää, jonka puitteissa kuntalainen ja kansalainen voisi saada lähipalvelunsa kokonaisuutena ja suunnilleen samalla systeemillä koko maassa.

Voisiko yhteispalvelu olla osa uusien kuntien uutta roolia, tai suorastaan sen ydin? Yhteispalvelu voisi muodostaa kansalaisille yhden ikkunan julkiseen hallintoon, valtion ja kuntien asiakaspalveluihin. Sen ei pitäisi olla nykyiseen tapaan vastentahtoisesti tehtyä kuntien ja valtion eri hallinnonalojen sopimusyhteistyötä. Se voisi olla se yhteinen foorum, jonka kautta uudet kunnat lähestyisivät kuntalaisia ja huolehtisivat kuntalaisten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnin edistämisestä, niin kuin sote-suunnitelmatkin edellyttävät.

Näin korkeat tavoitteet omaavan uuden toimintamallin tehokas läpivienti edellyttäisi todennäköisesti ikävältä tuntuvaa velvoittavaa sääntelyä, jossa kunnille ja valtion viranomaisille säädettäisiin velvoitteet yhteispalvelun toteuttamiseen. Olisiko se kuitenkin sen arvoista? Vai jatketaanko mieluummin entisillä urilla?

Lue lisää »