Blogit

Kaksoiskuntalaisuudesta monipaikkaisuuteen - missä konkreettiset toimenpiteet?

Perjantai 2.2.2018 - Silja Hiironniemi

Kaksoiskuntalaisuudesta monipaikkaisuuteen – missä konkreettiset toimenpiteet?

 

Tammikuun puolivälissä julkaistiin valtiovarainministeriön Tulevaisuuden kunta-hankkeen työryhmän laatima kaksoiskuntalaisuutta koskeva selvitys ”Millaista monipaikkaisuutta Suomeen”, joka löytyy osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-251-927-6 .

Kaksoiskuntalaisuus on monimuotoinen ilmiö

Toive kaksoiskuntalaisuuden jonkinasteisesta järjestämisestä on viime vuosina pulpahdellut esiin useissa yhteyksissä. Ihmisten lisääntynyt liikkuvuus, pendelöinti, etätyö, kesäasunnot, perhesuhteet, opiskelu ja digitalisaatio luovat tarpeita ja mahdollisuuksia kahdella tai useammallakin paikkakunnalla asumiseen, työskentelyyn ja vapaa-ajan viettoon.

Työryhmän selvitysten mukaan Suomessa oli vuonna 2014 noin 600 000 mökkiä. Noin 60 000 mökillä tehtiin viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana ansiotöitä. Yli 100 000 mökiltä käytiin töissä viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana. Vuonna 2015 yhteensä 752 000 henkilöä eli hieman yli kolmasosa Manner-Suomen työllisistä kävi töissä oman asuinkuntansa ulkopuolella.  Luvut ovat suuria, mutta eivät varmaankaan sellaisenaan kuvaa kaksoiskuntalaisuutta. Työryhmä ei ole esittänyt mitään arviota potentiaalisten todellisten kaksoiskuntalaisten määrästä.

Ei kaksoiskuntalaisuuden lakisääteistämiselle

Kaksoiskuntalaisuuden tunnustamiseen on liitetty toiveita kahden kunnan jäsenyydestä, äänioikeudesta ja verotulojen jaosta kuntien välillä. Työryhmän selvityksessä on ilmeisesti nyt ensimmäisen kerran käyty läpi sitä, mitä virallisen kaksoiskuntalaisuuden lakisääteistäminen merkitsisi mm. kuntien verotusoikeuden, äänioikeuden ja valtionosuusjärjestelmän kannalta. Tuloksena esitetään, että kaksoiskuntalaisuuteen ei voi liittyä verotuksellisia ja äänioikeuteen tai vaalikelpoisuuteen liittyviä oikeuksia kunnallisen verotusoikeuden perustuslain suojan, verotuksen tarkkarajaisuusvaatimuksen sekä perustuslain turvaaman kansanvaltaisuusperiaatteen vuoksi.

Tämä johtopäätös on varsin uskottava muodollis-juridinen lopputulos, jolla ilmiö on pitkälti kuitattu tai haluttu kuitata. Tukea kansalaisen kaksoiskuntalaisuudelle on sitten haettu erilaisista ei-sitovista osallisuusjärjestelmistä, joita voidaan jo nykyisen lainsäädännön nojalla kehitellä kunnissa. Ei voi kuitenkaan välttyä vaikutelmalta, että uudenlaisten kaksoiskuntalaisuuden toteuttamiskeinojen etsintään ei ole kovin syvällisesti paneuduttu. Mietinnön toimenpide-ehdotukset jäävät vaisuiksi ja epäkonkreettisiksi. Sen ansiot ovatkin ehkä enemmän käsitteellisessä kehittämisessä.

 

Kaksoiskuntalaisuudesta monipaikkaisuuteen

Työryhmä on päätynyt siihen, että kaksoiskuntalaisuuden sijasta tulisi puhua monipaikkaisuudesta.  Monipaikkaisuus määritellään mietinnössä seuraavasti:

”Monipaikkainen on henkilö, joka eri syistä oleskelee useamman eri kunnan alueella pitempiä aikoja sekä haluaa vaikuttaa ja osallistua näiden kuntien toimintaan sekä käyttää paikallisten yritysten, järjestöjen ja kunnallisia palveluja.”

Määrittely on mielestäni osuva. Näin määritellen koen itsenikin monipaikkaiseksi henkilöksi. Virallinen kotipaikkani on Helsinki, mutta vietän nykyisin paljon aikaa kakkosasunnolla Alavudella ja jonkin verran myös Jyväskylässä.

Monipaikkaisuus ei nykyisin rajoita kovinkaan paljon päivittäisten palvelujen käyttöä. Se on selvityksen mukaan laajasti mahdollista jo nykylainsäädännön nojalla. Voin hoitaa paljon asioita digitaalisesti riippumatta siitä, missä milloinkin oleskelen. Voin käydä uimahallissa Alavudella ja kirjastossa Jyväskylässä. Jos haluan hiihtää, voin käyttää Alavuden loistavia latuja, ja osallistua ainakin osaan kansalaisopiston kursseista. Terveyskeskuksessa käynti akuutissa sairaustapauksessa on silti aina vähän jännittävää, joskus on otettu hyvin vastaan, joskus ei. Sote-uudistuksen myötä tuleva valinnanvapaus mahdollistaa palvelujen käytön entistä paremmin myös kakkosasumiskunnassa, vaikka sellainen valintapäätös edellyttää tietysti aika pysyvää sidettä kakkoskuntaan, jotta sen uskaltaa tehdä. Koulutuspalveluihin on kautta linjan pääsy asuinpaikasta riippumatta.

 

Halutaanko monipaikkaisuutta edistää ja miten?

Peruskysymys luonnollisesti on, halutaanko monipaikkaisuutta tukea ja edistää ja miksi niin tehtäisiin. Se olisi tarpeen kansalaisten elämän  helpottamiseksi, mutta sitä näkökulmaa mietinnöstä ei juuri löydy. Myös elinkeinoelämän ja talouden kehityksen edistämisen kannalta olisi tarvetta tukea uudenlaisen työn ja digitalisaation mahdollistamaa joustavaa elämäntapaa.

Monipaikkaisuuden vaikutukset kohdistuvat erilaisiin kuntiin eri tavoin, jotkut ehkä voittavat, jotkut häviävät. Sitä ei ole mietinnössä tarkemmin analysoitu. Olisivatko pelkästään muuttotappiosuomen mökkikunnat hyötyjiä vai myös keskuskaupungit? Entä työvoimapulaa potevat yritykset? Kansantalous? Olisiko luotavissa järjestelmä, jossa win-win periaatteella kaikki voittaisivat? Jos kunnasta voisi tunnustetusti pendelöidä kauemmaksikin työpaikan tarjoavassa toisessa kunnassa, se helpottaisi työttömyyttä ja työvoimapulaa, perheiden asemaa ja erilaisten kuntien asemaa.

Työryhmä näyttää olevan monipaikkaisuutta yleisellä tasolla edistämässä, mutta ehdotukset ovat vaisuja. Konkreettisin ehdotus, e-kuntalaisuus, jää sisällöltään kuntien kehitettäväksi. Ehdotukset ovat lähinnä sanamuotoa ”kannustetaan kuntia” samalla kun kunnat kehittävät omien kuntalaistensa osallisuutta.  Jonkinlainen yhteinen pohja olisi kuitenkin kuntien työlle tarpeen.

Kyselin eräältä kuntajohtajalta, olisiko kunnassa kiinnostusta e-kuntalaisuuden kehittämiseen tai kokeilemiseen. Vastakysymys oli: "Mitä me siitä saisimme." Kyllähän asia varmaan on niin, että rahallinen kannustin herättäisi mielenkiintoa asiaan. Mutta sote-uudistuksen jälkeisten uusien kuntien kannattaa kyllä miettiä uusia avauksia muutoinkin.

 

Mitä pitäisi tehdä?

Jos esittää kritiikkiä, pitäisi olla esittää omia vaihtoehtoja. Tässä tulee yksi.

Jatketaan siitä, mihin tämä mietintö jäi. Asetetaan uusi työryhmä, jonka tehtäväksi tulee konkretisoida monipaikkaisuuden huomioon ottavia mekanismeja, kuten e-kuntalaisuutta, sen rekisteröintiä ja riittävän väljiä edellytyksiä. Selvitettäisiin myös uusia keinoja verotulojen jakamiseen kuntien kesken vähän kevyemmin menetelmin. Kehittämisessä täytyisi hiukan irrotella, tehdä systeemistä riittävän väljä, ja kuntien aktiivisuuteen ja ihmisten itsemääräämisoikeuteen perustuva.

Voisin esimerkiksi hyvin kuvitella, että veroilmoitusta antaessani laittaisin ruksin veroilmoitukseen kohtaan: veroistani saa siirtää kakkoskuntaosuuden kuntaan x, jossa olen rekisteröitynyt e-kuntalainen. Kakkoskuntaosuus voisi olla ainakin aluksi aika pieni osuus maksamastani kuntaverosta, esimerkiksi 5-10 %, joka siirrettäisiin kuntien kesken kaikkien raskaiden verotus- ja valtionosuusjärjestelmien ulkopuolella. Pieni raha, mutta motivoisi kakkoskuntaa kehittämään e-kuntalaisuutta, ja antaisi minulle legitimiteettiä olla mukana vaikuttamassa myös kakkoskunnan asioihin. Se olisi oikein.

Mitkä kunnat hyötyisivät? Ensi silmäyksellä hyötyisivät ainakin maaseutukunnat, joissa mökkiasutusta on paljon. Mutta myös keskuskaupungit hyötyisivät, jos ja kun järjestelmä olisi neutraali. Jos ne kehittäisivät pendelöijille ja etätyötä ympäristö- ja maaseutukunnista käsin tekeville houkuttelevan e-kuntalaisuuden, ne voisivat saada samalla keinolla lisärahoitusta palveluihinsa, niihin, joita ulkokuntalaiset käyttävät nykyään ilman eri korvausta. Sekin olisi oikein.

Monipaikkaisuudesta paikkariippumattomuuteen?

Voi olla, että monipaikkaisuuskin on vain välivaihe. Kotipaikkarekisterit ja tilastoinnit vaativat nyt edelleen kiinnittymistä paikkaan, mutta todellinen elämä edellyttää sitä yhä vähemmän. Ehkäpä nykyinen työn ja elämäntapojen monimuotoistuminen johtaa jossakin vaiheessa siihen, että voimme kytkeytyä eri asioiden suhteen erilaisiin julkisiin verkostoihin, joissa paikka ei enää ole ratkaiseva ominaisuus.

Mutta toistaiseksi voidaan tyytyä monipaikkaisuuden kehittämiseen.

 

 

 

 

 

 

Kuntien tulevaisuus voi olla monenlainen

Keskiviikko 24.8.2016 klo 21.24 - Silja Hiironniemi

Viime viikolla pidettiin Tampereella kymmenennet Alue- ja paikallishallinnon kehittämispäivät. Päivien ohjelma sisälsi laajan tarjottimen suurimpiin meneillään oleviin hallinnon kehittämistoimenpiteisiin. Linkki alustuksiin: http://www.uta.fi/jkk/aluejapaikallishallintopaivat2016/esitykset.html .  

Tulevaisuuden kunnan asema ja rooli

Sote-uudistus, maakuntien perustaminen ja tehtävät ja kuntien tulevaisuus kietoutuvat toisiinsa hyvin tiiviisti. Soten ja maakuntien osalta peruslinjat tuntuvat julkistettujen lakiehdotusten valossa jo aika selkeiltä.

Kuntien tuleva asema ja rooli on epäselvempi. Sitä on pohdittu työryhmissä, mutta selkeitä linjauksia tai päätelmiä ei ole vielä tehty. Alue- ja paikallishallintopäivien alustajista ministeri Juha Rehulan mielestä kunnasta tulee edunvalvoja. Yliopistonlehtori Jenni Airaksinen näki kaksi tulkintavaihtoehtoa. Ensimmäisessä tulkintavaihtoehdossa sote-uudistus ja maakuntauudistus merkitsevät kunnan näivettymistä ja siirtymistä vahvasta peruskunnasta puuhasteluun. Toisessa vaihtoehdossa ne merkitsevät vapauden lisääntymistä ja siirtymistä kohti paikallishallinnon ideaalia.

Kunnilla tulee olemaan muutoksen jälkeenkin useita rooleja: Palvelurooli, hyvinvointirooli, elinkeinorooli, yhteisöjen alusta-rooli ja perinnerooli. Roolien suhteet kuitenkin muuttuvat ja kuntien toiminnan painopisteet muuttuvat. Palvelurooli keskittyy varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja sivistykseen. Hyvinvointirooli voi antaa kunnalle uuden roolin kuntalaisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edellytysten kehittäjänä. Elinkeinorooli ja yhteisöjen alusta-rooli mahdollistavat tulevaisuuden elinvoimaa.

Airaksisen mukaan muutos ei pienissä kunnissa olisi nykyiseen verrattuna kovinkaan suuri, koska nykyisinkin suuri osa sote-palveluista tuotettu kuntaorganisaation ulkopuolella. Sen sijaan kasvavien kaupunkiseutujen tuleva asema on epäselvä, ja kysyä voi, mitä lisäarvoa uudistus tuo niille.

Onkin helppo kuvitella, että suurten kaupunkien johto ja luottamushenkilöt kokevat kaupunkien vaikutusvallan vähenevän, kun suuri osa toiminnoista siirtyy maakunnille. Kuitenkin tärkein asia, kaupunkilaisten palvelut ja niitä tuottava henkilöstö eivät katoa minnekään. Toiminnot siirtyvät kunnilta maakunnille, mutta pysyvät paikkakunnalla, koska maakuntakeskukset sijoittuvat juuri suurimpiin kaupunkeihin.  

Pienissä kunnissa palvelujen järjestämisvastuun siirtyessä kunnilta maakunnille on tunnettu huolta kuntalaisten palvelujen häviämisestä kunnasta ja keskittymisestä maakuntakeskukseen. Keskittymistä voi osin tapahtua, mutta soten tarkoitus on kuitenkin päinvastainen: ihmisten palvelujen järjestäminen niin, että palvelujen yhdenvertaisen saatavuuden ja laadun ylläpitäminen kaikille kansalaisille pitkälläkin tähtäimellä on taloudellisesti mahdollista.  Tässä vaiheessa on lupa odottaa, että tässä myös onnistutaan.

Kuntien tulee entistä suuremmalla syyllä ”löytää itsensä”

Uudistuksen jälkeen kunnat siis ovat palvelutuotannon suhteen keskenään enemmän samassa asemassa kuin ennen. Kuntien yhdistyminen ei olisi enää niin tärkeää ainakaan palvelujen turvaamisen näkökulmasta. Kuitenkin kuntien elinvoimasta edelleen tulee riippumaan kuntalaisten työpaikat, asuminen ja viihtyminen, koulutus ja kulttuuri sekä osallisuus ja yhteisöllisyys. Näiden suhteen kunnat ovat kovin erilaisia, ja kuntien täytyy omilla toimenpiteillään luoda tulevaisuuden edellytykset. Kuntien täytyy entistä suuremmalla syyllä ”löytää itsensä” ja se, minkä varaan tulevaisuus rakennetaan.

Alue- ja paikallishallintopäivillä oli Tyrnävän kunnanjohtaja Marjukka Manninen esittelemässä kuntansa toimintaa. Hän painotti ennakkoluulotonta päätöksentekokulttuuria, strategian laatimista myös kuntalaiset osallistaen ja hallitun riskinoton sallimista. Kuulostaa aika lailla samalta kuin mitä monissa muissa kunnissa tehdään. Mutta kun kunnan tulevaisuutta rakennetaan perunaan perustuvan korkean teknologian varaan ja kun kunnan slogan on ”Laatumukuloita pelloilta ja pirteistä”, on löydetty kunnalle jo ihan omat tulevaisuuden avaimet.

Se kuulostaa helpolta kun se on tehty, vaikka on varmasti vaatinut Tyrnävälläkin monta vaikeaa valintaa. Mutta mihin vanhenevan ikärakenteen kunta, jossa ei ole mitään erityistoimialoja, sitten perustaa kuntalaistensa tulevaisuuden?  Siinäpä se. Pitää nähdä vaivaa, pitää olla luova ja pitää uskaltaa, ja löytää oman kunnan menestystekijät. Suurissa kunnissa tähän on monenlaisia voimavaroja, mutta mitä pienempi kunta, sitä enemmän juuri kunnalta odotetaan.

Osallisuutta kahdella tavalla: demokratiaa päätöksentekoon ja asiakaslähtöistä palvelutuotantoa

Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti piti alustuksessaan alue- ja paikallishallintopäivillä osallisuuden puutetta riskinä sote-uudistukselle. Pienessä kunnassa on se hyvä puoli suureen nähden, että kunnallinen päätöksenteko on lähempänä. Kuntalaiset tuntevat luottamushenkilöitä ja virkamiehiä henkilökohtaisestikin, eikä hallinto ole niin laaja ja vaikeasti hahmotettavissa kuin suuressa kunnassa.  Kaikilla kunnilla ja erityisesti tulevilla maakunnilla on kuitenkin vielä huomattavasti tekemistä, jotta kansalaisten osallisuus ja asiakkaiden vaikutusmahdollisuudet olisivat riittävät. Kansalaisten näkemykset ja ideat tulisi kanavoida nykyistä paremmin päätöksentekoon. Mahdollisimman vapaamuotoinen ja luonnollinen vuorovaikutus asiakkaiden ja palveluntuottajien välillä palvelutilanteissa hyödyttäisi kaikkia. Sote-uudistuksen ja palvelujen digitalisoinnin yhteydessä olisi tilausta käytännönläheisen asiakaslähtöisen palvelutuotannon toimintamallin rakentamiselle.

 

Yhteispalvelu voisi olla osa uutta kuntakonseptia

Maanantai 9.5.2016 - Silja Hiironniemi

Yhteispalvelulain muuttamista koskeva hallituksen esitys on lähetetty lausunnoille. Esityksen tavoitteena on edistää julkisen hallinnon viranomaisten asiakaspalvelun saatavuutta yhdenvertaisesti koko maassa sekä parantaa viranomaisten toiminnan tehokkuutta. Esitys perustuu edelleen nykyisen kaltaiselle viranomaisten sopimusperusteiselle yhteistyölle. Lisäksi täsmennetään kunkin palveluun osallistuvan viranomaisen omakustannusperiaatteen toteutumista yhteispalvelusta aiheutuvien kustannusten jaossa.

Esitetynlaista tavoitetta on pyritty toteuttamaan jo vuodesta 1993 lähtien, kun ensimmäinen yhteispalvelulaki säädettiin. Yhteispalvelupisteitä on toki perustettu ja niistä on saatu hyviä kokemuksia esimerkiksi kuntaliitostilanteissa ja silloin, kun niitä on haluttu paikallisesti aktiivisesti hyödyntää. Kattavan verkoston luominen on kuitenkin jatkuvasti törmännyt toisaalta valtion viranomaisten haluun keskittyä vain omien palvelujensa kehittämiseen ja lisäkustannusten pelkoon, toisaalta kuntien epäilyksiin siitä, että yhteispalvelupisteen perustaminen veisi loputkin valtion palvelut kunnasta.

Yhteispalvelu on yksi niistä julkisen hallinnon innovaatioista, jossa on hieno idea, mutta jonka riittävään toteutukseen julkisen hallinnon yhteistyökyky ja muutosmotivaatio ei ole kuluneiden 22 vuoden aikana riittänyt. Nyt viimeistään tarvittaisiin läpimurto, jossa tämä lähipalvelu yhdistettynä julkisen hallinnon digitalisaatioon toisi ihmisten ulottuville käytännössä kaikki julkiset asiointipalvelut ihmisten asuinpaikasta ja hallinnonalasta riippumatta.

Kuntien rooli on nyt joka tapauksessa ratkaisevasti muuttumassa. Kun sosiaali-ja terveyspalvelut siirtyvät pois kuntien vastuulta, kunnille jää aika hajanainen kokoelma palveluja järjestettäväksi: mm. perusopetus ja lasten päivähoito, kaavoitus ja lähiympäristöä koskevat palvelut. Sote-suunnitelmissa kuitenkin ollaan antamassa kuntien tehtäväksi huolehtia myös kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä.

Elinvoiman ylläpitäminen ja kehittäminen on jo selvästi mielletty osaksi kuntien uuttakin roolia. Ministeri Vehviläinen on lisäksi todennut, että uusi kunta on ihmisten yhteisö. Konkretiaa siitä, miten se toteutetaan, ollaan varmaankin hakemassa. Uudessa tilanteessa on vaarana, että kuntien toimintamallit hajautuvat kovin eri suuntiin. Kunnille tarvitaan yhteistä tekijää, jonka puitteissa kuntalainen ja kansalainen voisi saada lähipalvelunsa kokonaisuutena ja suunnilleen samalla systeemillä koko maassa.

Voisiko yhteispalvelu olla osa uusien kuntien uutta roolia, tai suorastaan sen ydin? Yhteispalvelu voisi muodostaa kansalaisille yhden ikkunan julkiseen hallintoon, valtion ja kuntien asiakaspalveluihin. Sen ei pitäisi olla nykyiseen tapaan vastentahtoisesti tehtyä kuntien ja valtion eri hallinnonalojen sopimusyhteistyötä. Se voisi olla se yhteinen foorum, jonka kautta uudet kunnat lähestyisivät kuntalaisia ja huolehtisivat kuntalaisten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnin edistämisestä, niin kuin sote-suunnitelmatkin edellyttävät.

Näin korkeat tavoitteet omaavan uuden toimintamallin tehokas läpivienti edellyttäisi todennäköisesti ikävältä tuntuvaa velvoittavaa sääntelyä, jossa kunnille ja valtion viranomaisille säädettäisiin velvoitteet yhteispalvelun toteuttamiseen. Olisiko se kuitenkin sen arvoista? Vai jatketaanko mieluummin entisillä urilla?

Lue lisää »