Blogit
Meneillään olevista kuntakokeiluista tietoa sote-palvelujen integrointiinSunnuntai 6.11.2016
Kuntien velvoitteiden vähentämiseen ja erityisesti eri sektoreiden palvelujen integroimiseen liittyen käynnistettiin kuntakokeiluhanke jo viime hallituskaudella 5.1.2015 lukien. Nyt hanke on edennyt loppusuoralle, ja vuoden 2016 kesäkuun tilannetta kuvaava väliraportti 1/2016 on saatavilla valtiovarainministeriön sivuilta seuraavasta linkistä: Kuntakokeilujen väliraportti vuoden alkutilanteesta valmistunut Kokeiluissa kehitellään muun muassa hyvinvointipalvelujen integroinnin toimintamallia sote-uudistuksen tapaan, vanhusten ja vammaisten asumispalvelujen uusia malleja ja nuorten monialaisten palvelujen integrointia nuorisotakuun puitteissa. Kokeiluissa tavoitteena on palvelutoiminnan uudistaminen organisaatiosta riippumatta. Sote-uudistuksella uudistetaan toimintaorganisaatiot. Palvelujärjestäjä vaihtuu kunnasta maakunnaksi, mutta palvelutoiminta jatkuu. Väliraportti on tuhti paketti tietoa kokeiluprosessin tähänastisesta etenemisestä, indikaattoreista sekä kokeilujen haasteista ja onnistumisista. Se antaa hyvän kuvan siitä, miten monivaiheista todellinen toiminnan muutos kunnissa on, ja miten paljon työtä muutos vaatii henkilöstöltä, johdolta ja myös asiakkailta. Kun kokeiluissa pyritään yhdistämään monenlaisia palveluja tarvitsevien asiakkaiden palveluja toimivaksi yhdeksi kokonaisuudeksi, joudutaan tekemisiin tarvittavien tietojen saatavuuden, mahdollisesti tarvittavien uusien tietojärjestelmien, suunnitelmarakenteen kehittämisen, yhteisten suunnitelmien vastuuhenkilöiden ynnä muiden byrokratiatyyppisten ongelmien ratkaisemisen kanssa. Kun kokeiluissa pyritään kuvaamaan toiminnan onnistumista vertailtavien indikaattoreiden ja mittareiden avulla, tullaan tekemisiin olennaisten muutosta kuvaavien elementtien, ”tunnuslukujen” löytämisen kanssa, tunnuslukutiedon saatavuuden, keräämisen, tilastoinnin ja tulkinnan kanssa. Kokemuksia erityyppisistä indikaattoreista on kokeiluissa saatu. Jo nyt on pääteltävissä, että valtakunnallista vertailutietoa kaivataan kipeästi. Nyt olisi jo kiire saada valtakunnalliset indikaattorit, jotta tiedoista olisi hyötyä, kun sote-uudistusta pannaan toimeen. Silloin kun kokeiluissa pyritään hyödyntämään hyvinvointiteknologiaa, tullaan järjestelmien valintaan, niiden hankintaan, oikeiden käyttäjien löytämiseen, käyttäjien opettamiseen ja tulosten seuraamiseen. Ja silloin kun kokeiluissa pyritään muuttamaan toimintatapaa, henkilöstön tehtäviä ja henkilöstörakennetta, tullaan tekemisiin uuden oppimisen ja hallinnan, asiakaskontaktien pysyvyyden ja laadun kanssa. Raportissa on jo tässä vaiheessa myös alustavaa tietoa onnistumisista ja epäonnistumisista. Oulun hyvinvointimallikokeilussa oli mukana vuoden 2015 lopussa 12 pilottiasiakasta, joilla oli asiakaskäyntejä yhteensä 237 kappaletta 6 kk ennen kokeilun mukaisen yhteisen palvelusuunnitelman tekemistä ja 6 kk sen jälkeen käyntejä oli 180. Pilottiasiakkaiden käynnit ovat merkittävästi vähentyneet, mikä oli tarkoituskin. Yhteisiä palvelusuunnitelmia oli 30.6.3016 mennessä tehty 71 kappaletta. Oululaisten tulkinta on, että yhteisten palvelusuunnitelmien tekeminen ei ole vielä toivottavalla tasolla. Kuopiossa asumispalvelujen kustannukset ovat edelleen nousseet, mutta palveluasumisessa nousu on taittunut ja asiakaskohtainen hinta on selvästi edellistä mittausta pienempi. Ylöjärvellä henkilöstömitoitusten jousto asiakasmäärän ja asiakkaiden toimintakuvun mukaan on mahdollistanut muun muassa pariskunnan yhdessä asumisen Keihäsniemen dementiakodissa. Henkilöstömitoitus on kokeilun aikana toisessa kokeiluyksikössä noussut 0,56:sta 0,64:ään, ja toisessa kokeiluyksikössä laskenut 0,74:sta 0,63:een. Sote- uudistuksen tavoitteet toteuttamiseksi tarvitaan samoja työkaluja kuin mitä kuntakokeiluihin osallistuvat kunnat nyt ovat kehitelleet. Kuntakokeiluista saatavaa tietoa todella kannattaa hyödyntää.
|
|
Avainsanat: Kuntakokeilut, sote-uudistus, palvelujen integrointi |

