Blogit
Suomi kansainvälisessä kärjessä digitalisaation, hyvinvoinnin ja turvallisuuden mittauksissa. Olemmeko todella niin hyviä?Perjantai 5.8.2016 klo 16.52 - Silja Hiironniemi
Erilaisilla kansainvälisillä selvityksillä on jo pitkään pyritty vertailemaan maita erilaisten yhteiskunnassa tärkeinä pidettyjen asioiden toteutuksessa. Suomi on vertailuissa menestynyt yleensä hyvin, ja on tänä kesänä kolmessa vertailussa taas aivan kärjessä. World Economic Forumin julkaiseman vuoden 2016 raportin mukaan Suomi on digitalisaatiovertailun kakkosena Singaporen jälkeen. World Economic Forum on tutkinut myös hyvinvointia ja sen edellytyksiä Social Progress Indexin avulla, jonka arvoissa Suomi on sijalla yksi Kanadan jälkeen. Institute for Economics and Peace (IEP) on julkaissut maailman sisäistä turvallisuutta ja poliisia koskevan indeksin, jossa Suomi sijoittuu jälleen kakkoseksi Singaporen jälkeen. Olemmeko tosiaan niin hyviä? Mihin tällaiset sijoitukset perustuvat? Asiaa valaisee se, mitkä tekijät näiden indeksien kokoamisessa on otettu huomioon. Jotakin voi päätellä myös siitä, miten Suomi sijoittuu muihin Pohjoismaihin ja muihin meille tärkeisiin maihin verrattuna.
Julkisella hallinnolla on vielä tehtävää digitalisaatiossa Digitalisaatioindeksissä (linkki:http://reports.weforum.org/global-information-technology-report-2016/economies/#economy) Suomen vahvuuksia 139 maan joukossa olivat erityisesti infrastruktuuri (sijalla 3) ja osaaminen (sijalla 2). Yritys- ja innovaatioympäristössä Suomella olisi parannettavaa (sija 9). Suome ssa on erityisen hyvä viimeisimpien teknologioiden saatavuus (sija 1), ja sen yritykset käyttävät laajasti verkkoa (sija 5). Sen sijaan Suomen hallinnon aktiivisuus on pudonnut vertailussa sijalle 21, kun se vuonna 2013 oli sijalla 10. Tähän vaikuttavia indikaattoreita ovat olleen hallinnon edistyneempien teknologioiden hankinta, ICT:n tärkeys hallituksen visioissa, hallinnon onnistuminen ICT:n edistämisessä ja ICT:n käyttö hallinnon tehokkuuden lisäämiseksi. Ruotsi on sijalla 3, Norja sijalla 4. Tanska on sijalla 11, ja Viro sijalla 22. Suomen julkisen hallinnon digitalisaation kehittämistyössä mallia on paljolti haettu Virosta, ja myös Tanskasta, mutta kokonaisuus näillä mailla ei kuitenkaan yllä Suomen tasolle. Virossa tosin on hallinnon käyttö sijalla 8, mutta yritysten käyttö ja yritys- ja innovaatioympäristö ovat selvästi heikompia kuin Suomessa. Tanskan suhteen yllätys on ehkä siinä, että hallinnon käyttö yllättäen on vasta sijalla 38, kun taas yksilöiden käyttö on puhtaasti sijalla 1. Juuri ilmestyneen EU:n digitaalisen talouden ja yhteiskunnan indeksin (DESI) (https://ec.europa.eu/digital-single-market/desi) mukaan Suomi on Euroopan maista sijalla 4, edellään Tanska, Alankomaat ja Ruotsi. Sen mukaan Suomi on kuitenkin parantanut asemiaan vain hitaasti viime aikoina, kun taas esimerkiksi Alankomaat ja Viro ovat hyvässä vedossa. Täsmälliset sijoitukset voivat vaihdella eri indekseissä. Suomella näyttää kuitenkin olevan tässä asiassa tarve parantaa vauhtia, ja edellytyksiä vielä nostaa suhteellista sijoitustaan, jos julkisen sektorin käyttöastetta saadaan trimmatuksi vielä parempaan kuntoon. Kun kaikki muut edellytykset ovat maailman kärjen tuntumassa, sen ei pitäisi olla mitenkään mahdotonta.
Talous ei merkitse kaikkea World Economic Forumin artikkeli SPI:stä (Social Progress Index, linkki: http://www.socialprogressimperative.org/global-index/) on otsikoitu varsin osuvasti: Tässä on todiste, että taloudellinen varallisuus ei takaa parasta elämänlaatua. Hyvinvointi kasvaa bruttokansantuotteen myötä, mutta talouskasvu ei ole koko tarina (lihavointi alkuperäistekstissä). SPI:ssä on kuvattu yhteiskunnan kapasiteettia kohdata kansalaisten inhimilliset perustarpeet, antaa kansalaisille välineet parantaa elämäänsä, ja luoda yksilöille ja yhteisöille olosuhteet, jossa täysin käyttää mahdollisuutensa. SPI sisältää 53 perustarpeiden, hyvinvoinnin perusteiden ja suvaitsevaisuuden toteutumista kuvaavaa indikaattoria. Suomi on tämän vuoden huippumaa tässä indeksissä, seuraavina ovat Kanada, Tanska, Australia ja Sveitsi, mutta bkt:n suhteen Suomi on (kuviosta pääteltynä) ehkä noin viidestoista maa. Otsikon toteamus tulee hyvin ymmärrettäväksi, kun huomaa että parhaan bkt-arvon on saanut Kuwait ja pari muuta öljyvaltiota. Talous ei siis merkitse kaikkea. Suomi pystyy heikonkin talouskasvun oloissa turvaamaan suomalaisille huippuolosuhteet hyvälle elämälle. Siihen tarvitaan viisautta ja taitoa, jota meillä näissä asioissa näyttää olevan. Mutta sittenkin voi kysyä: miten kauan tähän pystytään, jos kasvua ei ala syntyä.
Suomi on turvallinen – lintukotoefekti tuntuu vieläkin Institute for Economics and Peace (IEP) on julkaissut maailman sisäistä turvallisuutta ja poliisia koskevan indeksin (Linkki: http://wispindex.org/sites/default/files/downloadables/WISPI%20Report_EN_WEB_0.pdf), jossa Suomi sijoittuu kakkoseksi Singaporen jälkeen. Indeksillä pyritään mittaamaan maan turvallisuusjärjestelmän kykyä vastata sisäisen turvallisuuden haasteisiin nyt ja tulevaisuudessa. Indeksissä on selvitetty turvallisuuskapasiteettia (poliisi, puolustusvoimat, yksityinen turvallisuussektori, vankilat), prosessia (korruptio, tehokkuus, poliisin lahjottavuus, aliraportointi) ja legitimiteettiä (oikeusprosessit ja syytetyn oikeudet, luottamus poliisiin, virka-aseman väärinkäyttö, poliittinen terrori) sekä tuloksia (itsemurhat, väkivaltarikollisuus, terrorismi, yleinen turvallisuudentunne). Suomi on pärjännyt vertailussa erityisesti hallinnon legitimiteetin ja prosessien ulottuvuuksissa sekä tuloksellisuudessa. Ihmiset luottavat poliisiin, eivätkä poliisi ja sotilasviranomaiset käytä asemaansa omaksi hyödykseen. Turvallisuusviranomaisten kapasiteetti oli Suomessa alle keskimääräisen, johtuen siitä, että poliisien lukumäärä oli yksi pienimmistä. Yksityinenkin turvallisuussektori oli Suomessa suhteellisen pieni, mutta puolustusvoimilla oli henkilöstöä enemmän kuin keskimäärin. Terrorismia ei Suomessa ole raportoitu yhtä kouluampumistapausta lukuunottamatta, ja väkivaltarikollisuus oli hyvin alhainen. Turvallisuudentunne oli hyvin korkealla Suomessa: suomalaisista 81 prosenttia tunsi olonsa turvalliseksi kävellessään yöllä lähiympäristössään. Suomi tuntuu indeksin valossa edelleen jonkinlaiselta lintukodolta. Muut Pohjoismaat sijoittuivat 15 parhaan joukkoon, Tanska hyvin lähellä Suomen profiilia.
Tällaisen aika pintapuolisen tarkastelun perusteella indeksit vaikuttavat hyvinkin perusteellisilta ja luotettavilta. On aivan uskottavaa, että Suomi on näissä tutkituissa asioissa yksi maailman kärkimaista. Se tekee hyvää suomalaiselle herkälle itsetunnolle. Sekin antaa säväyksen, että näissä mittauksissa muut Pohjoismaatkin ovat jääneet niukasti Suomen jälkeen. Sellaisinaan lukuja ei silti voi ottaa, olosuhteet ovat kuitenkin niin erilaiset eri maissa. Luvuissa voi myös kompastua. Business Insider kirjoitti lyhennelmän WFP:n SPI-raportista. Siinä Suomen erinomaisuutta suitsuttavassa raporttilyhennelmässä viimeisenä niittinä on klassinen mielikuva: ”Kaikki sanovat, että Pohjoismailla on korkein elintaso, ja nyt Suomi on tehnyt siitä virallista. Sen sijoittuu korkealle melkein raportin jokaisessa kohdassa, perustarpeissa, hyvinvoinnin edellytyksissä ja henkilökohtaisissa vapauksissa. Jos muutatte sinne, ottakaa vain mukaan lämmin takki – lämpötila voi saavuttaa miinus 50 celsiusastetta talvella!”
|
|
Avainsanat: Digitalisaatio, hyvinvointi, elämänlaatu, sisäinen turvallisuus, indeksit |
|
|
8.8.2016 8.27
Silja Hiironniemi
Kiitos Matti kommentista. Nostit esille tärkeän asian, heikommassa asemassa olevien mahdollisuudet ja keinot elämänhallintaan. Suomi siis pärjäsi indeksitasolla siinä hyvin, mutta asiaan kannattaa silti kiinnittää erityistä huomiota, ei Suomikaan ole tässä asiassa läheskään valmis. Ja jo olemassa olevien mahdollisuuksien tiedostaminen auttaisi eteenpäin. |


Hieno Blogi jälleen.
Meidän pitäisi kaiken kritiikin ja negatiivisuuden keskellä kiinnittää enemmän huomiota onnistumisiin.
Tutkimuksiin tulee suhtautua hieman varauksella, mutta ainakin suuntaa ne näyttävät.
Talouskasvu ei todellakaan ole koko tarina.
Omasta mielestäni tärkeää on tarjota heille, jotka ovat heikommassa asemassa mahdollisuus. Siis tunne siitä että heillä on elämä hallinnassa vaikeasta tilanteesta huolimatta. Samaten olisi hyvä muistuttaa (ilman sormenheilutusta) että kansanopistojen ja yhdistysten suomesta löytyy kaikille tehtävää jossa tuntea itsensä osaksi yhteiskuntaa. Se toimii vermasti myös pakolaisille.
Pyritään myös terveydenhuollon maksuttomuuteen - tai ainakin siihen etteivät maksut nouse. Se on tärkeä osa suomalaista hyvinvointia.