Blogit

Vuosikymmen vaihtuu - hallinnon kehittämiseen uutta vauhtia

Sunnuntai 12.1.2020 - Silja Hiironniemi

Vuosikymmen vaihtuu – hallinnon kehittämiseen uutta vauhtia

 

Kaksi vuotta sitten kirjoitin tälle palstalle kirjoituksen otsikolla ”Vuosi vaihtuu, hallinto kehittyy”. Nyt ei tee mieli kirjoittaa ihan samalla tavoin. Vuosikymmenen aikana hallinnossa on tapahtunut kyllä yhtä ja toista, alkaen vuonna 2010 toteutetusta läänien lakkauttamisesta ja aluehallintovirastojen perustamisesta, mutta viimeinen kulunut vuosi on ollut enemmän pysähdyksen kuin kehityksen vuosi.

Siihen on toki syynsä, joista jotkut ovat päteviäkin. Vaalit ja hallituksen vaihtuminen katkaisevat kehittämisen jatkumon useissa kehittämishankkeissa. Tilanteen arviointi on sinänsä terveellistä ja demokratia tuo vaaleissa toivottuja suunnanmuutoksia. Hallituksen vaihtuessa moniin asioihin etsitään uusia alkuja.

Hallinnon kehittäminen ei kuitenkaan ole poliittisesti erityisen vetävä aihe. Siksi se tahtoo jäädä hallitusohjelmissa sivulauseisiin. Ja aikansa ottaa, ennen kuin uudestaan käynnistyvä valmistelu ehtii tuottaa konkreettisia säädösehdotuksia. Viime syksy onkin mennyt esityksiä odotellessa. Nyt on joitakin työryhmien ehdotuksia kuitenkin alkanut tippua valmistelusta lausuntopyynnöille ja julkiseen keskusteluun.

Lue lisää

Sote-uudistus muhii

Alueellistaminen ja monipaikkaisuus pyörivät valmistelussa

Kuntien tehtävät jälleen valinkauhassa

Digitalisaatiolle on vielä paljon tilausta

Tylsältä kuulostavaa, mutta tarpeellista

Koko Suomen kansa tarvitsee hyvin saatavilla olevia joustavia, moderneja julkisia palveluita. Julkisen hallinnon organisoinnissa, kehittämisessä, johtamisessa ja arvioinnissa tarvitaan napakkaa ja strategista ja käytännöllistä otetta. Toivotan kaikille hallinnon kehittäjille menestyksellistä 2020-lukua!

 

 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallinnon kehittäminen, sote-uudistus, alueelllistaminen, digitalisaatio

Helsinki - hienoja tapahtumia ja välinpitämätöntä byrokratiaa

Tiistai 13.6.2017 klo 11.16 - Silja Hiironniemi

Helsinki-päivänä kaupunki esittäytyy hienojen ja hauskojen kansalaisille
suunnattujen tapahtumien järjestäjänä. Tämä on ollut monien vuosien pitkä linja. Helsinki haluaa olla vetovoimainen, kansainvälinen, moderni kaupunki.

Arjessa kaupungin viihtyisyys ja toimivuus kuitenkin
punnitaan. En nyt puhu terveyspalveluista, asuntojen hinnoista tai muista
suurista ja hintavista asioista, vaan pienistä asioista, siitä, miten
kaupunkilaisia kohdellaan, ja miten tehokkaasti toimitaan.

Esimerkkini on omakohtainen. Kahden hengen taloutemme oli
maaliskuussa kolmisen viikkoa Espanjassa. Auto jäi kotikadun varteen
asukaspysäköintipaikalle. Tullessamme mies rupesi aprikoimaan, ettei vain autoa
ole siirretty sinä aikana jonnekin katusiivouksen vuoksi. Ja niin oli käynyt.
Auto ei ollut siinä, mihin sen jätimme.

Kotiin tulleessa postissa oli ilmoitus siirrosta, ja lasku
siirtokustannuksista, 118 €. Autoa ei kuitenkaan löytynyt siirtopäätöksessä
ilmoitetusta osoitteesta, vaan toisesta paikasta lähikadun varrelta,
asukaspysäköintipaikalta. Ja yllätys yllätys, auton ikkunassa oli sakkolappu,
80 €, maksamattomasta pysäköinnistä osoitteessa, joka ei ollut siirtopäätöksessä
mainittu eikä se osoite, josta auton löysimme. Kuulimme naapurilta, että hän
oli nähnyt kun autoa hinattiin maksulliselle pysäköintialueelle, ja oli
sanonut, ettei kannata siihen laittaa, koska auton omistajat ovat matkoilla,
eivätkä nyt ole autoa siirtämässä. Hän oli saanut vastaukseksi, että ”voivathan
he sitten valittaa siirrosta”. Jossakin vaiheessa sitten oli ilmeisesti tultu
toisiin ajatuksiin, ja autoni oli siirretty toisen kerran uuteen paikkaan.

Helsingin kaupunki on järjestänyt katujen kevätsiivoukset ja
muut tarvittavat kadunvarsien tyhjennykset siten, että kadun päähän tulee
muutama päivä ennen tyhjäämisvelvoitetta lappu, jossa kerrotaan aika, jona
kadun vierustan pitää olla tyhjänä. Kun kyltti asennetaan, merkitään ylös ne
autot, jotka silloin ovat pysäköityinä ao. kadun varteen. Tarkoitus on, ja tämä
lukee myös kaupungin verkkosivuilla, ettei sellaisilta autoilta veloiteta
siirtomaksua, jotka ovat olleet kadun varressa jo kylttiä asetettaessa. Tämä on
luonnollista ja oikein, koska pysäköijä ei voi tietää siirtokehotuksesta, jos
hän ei ole sitä nähnyt pysäköintiä tehdessään, ja jos hän ei tällä välillä käytä
autoa. Prosessi vaikuttaa ihan hyvin suunnitellulta.

Matkalle lähtiessämme ei siirtokehotuskylttiä kadullamme
vielä ollut. Vastoin kaupungin omaa ohjetta tässä meidän tapauksessamme
siirtomaksupäätös oli kuitenkin tehty, ja lisäksi olin saanut parkkisakon siitä
pysäköinnistä, jonka kaupungin työntekijä oli tietämättämme tehnyt. Ei muuta
kuin valittamaan. Tein siis kaksi valitusta, yhden siirtomaksusta ja yhden
parkkisakosta. Aikaa meni puoli päivää, kun piti hakea matkapäivämääriä ja
opetella käyttämään kaupungin sähköistä asiointipalvelua parkkisakkovalitusta
tehdessä.

Aikanaan tulivat myös päätökset. Ensin tuli päätös
siirtomaksusta. Oikaisuvaatimus hyväksyttiin. Siirtokustannusten korvauspäätös
kumottiin. Perustelut: Ajoneuvojen siirtokehotuksesta kertovan
informaatiotaulun pystytyspöytäkirjan mukaan kyseessä oleva ajoneuvo on
sijainnut siirtopaikalla jo ennen informaatiotaulun pystyttämistä. Näin ollen
ajoneuvon omistajaa tai haltijaa ei voida pitää velvollisena korvaamaan siirrosta
aiheutuneita kustannuksia.

Sitten tuli sähköpostissa Helsingin kaupungilta ilmoitus,
että asiointikansioni on päivittynyt. Samalla pyydettiin huomioimaan, että asian
käsittely saattaa vaatia minulta toimenpiteitä. Kirjauduin siis
asiointikansiooni, ja sain tietää, että valitukseni parkkisakosta on otettu
käsiteltäväksi. Ei muuta.

Muutaman päivän kuluttua tuli jälleen sähköpostissa
ilmoitus, että asiointikansioni on päivittynyt. Kirjauduin palveluun, ja
kansiossa luki asiani käsittelyn tila 31.5.2017: Ratkaistu. Ei mitään muuta.
Kansiosta ei löytynyt ratkaisua. Siellä oli vain yksilöity valitukseni
perusteluineen, jonka olin tehnyt suoraan asiointipalvelun sivulle sähköisesti.
Etsin sivulta eri paikoista, mutta kun en ratkaisua löytänyt, soitin
asiakaspalvelunumeroon. Sain sieltä kuulla, että ratkaisu tulisi minulle
postitse lähipäivinä.

Päätös tuli sitten noin viikon kuluttua. Oikaisuvaatimus
hyväksyttiin. Pysäköintivirhemaksupäätös kumottiin. Pysäköintivirhemaksu
poistettiin. Perustelut: Pysäköintivirhe on jäänyt ajoneuvon omistajan osalta
näyttämättä.

Kaikki tämä toiminta tapahtui aivan tyhjän vuoksi.

Minä etsin autoani ensin ilmoitetusta paikasta, sitten löydän
sen muualta, teen kaksi valitusta, yhden sähköpostitse, yhden suoraan
sähköisenä asiointina, käyn kaksi kertaa turhaan asiointipalvelussa, soitan
turhan puhelun asiakaspalveluun, ja lopputulemana olen samassa tilanteessa kuin
jos näitä turhia päätöksiä ei olisi tehty. Hyvä edes niin, olisipa ollut
todella kummallista, jos olisin joutunut ao. maksut maksamaan.

Kaupungin työntekijät ja viranhaltijat ovat tehneet ainakin yhden
turhan ajoneuvosiirron ja ohjeiden vastaisen siirtomaksupäätöksen sekä käsitelleet
siitä johtuvan valituksen. Toiset viranhaltijat ovat tehneet
pysäköintivirhemaksupäätöksen kaupungin työntekijän parkkeerattua autoni
maksulliselle paikalle, käsitelleet valituksen, ja lähettäneet päätöksen
paperipostina kotiini, vaikka sen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt voida
kirjata asiointipalveluun sähköisesti.

Sähköisissä asiointipalveluissa usein vedotaan tietosuojaan,
jonka vuoksi jotakin tietoja ei voida sähköiseen asiointiprosessiin liittää, ja
ne toimitetaan perinteisesti postin kautta. Siitä ei tässä voi olla kyse, koska
minun yksilöity valitukseni perusteluineen suorastaan edellytettiin tehtäväksi
sähköisesti asiointipalveluun. Palautteeksi asiointisivulle kirjasin
vaatimattomasti, että edes ilmoittaisivat sivuilla sen, että ratkaisu tulee
postitse, ettei päätöstä turhaan tarvitse sivuilta etsiä.

Turhaa työtä tekivät siis tunteja kaikkia prosessiin osalliset,
johtuen huolimattomuudesta, välinpitämättömyydestä ja sähköisen
asiointiprosessin viimeistelemättömyydestä.

Haloo Helsinki ja sen uusi johto, en nyt ehtinyt kaupungin juhliin, mutta
voisitteko kiinnittää enemmän huomiota suunniteltujen palveluprosessien
noudattamiseen, asiakkaan huomioon ottamiseen ja sähköisen asioinnin
todelliseen hyödyntämiseen asiakkaan ja kaupungin henkilöstön ajankäytön kannalta.

Jos homma toimii, kaupunki antaa itsestään oikeasti edistyksellisen ja modernin
kuvan.

- See more at: https://kotisivukone.fi/app/www/haloohallinto.ajatukset.fi/hallinto-ja-kansalaiset#sthash.kddO8ynX.dpuf

1 kommentti . Avainsanat: Asiakkaat, digitalisaatio, Helsinki

Julkisen hallinnon digitalisaatio - leveällä rintamalla kohti liikkuvaa maalia

Perjantai 12.5.2017 - Silja Hiironniemi

Suomi on digitaalisuuden edelläkävijämaita Euroopassa. Viimeksi EU:n komission teettämän DESI 2017 indeksin mukaan Suomi on toisena Tanskan jälkeen EU-maissa. Suomi menestyy erityisesti digitaalisissa perustaidoissa ja osaamisessa sekä julkisten palvelujen digitalisaatiossa.

On toki hienoa olla kultapossukerhon jäsen tässäkin asiassa. Mutta kaikki ei suju kuin tanssi, vaikka Euroopan kärkeä ollaankin. Julkisten palvelujen digitalisaatio ei ole läheskään niin pitkällä kuin se voisi olla, eikä olemassa olevia palveluja hyödynnetä niin paljon kuin niitä voitaisiin hyödyntää. Digitalisaatioon on liitetty säästöodotuksia sekä edellisten että nykyisen hallituksen suunnitelmissa, mutta säästöt ovat vielä paljolti antaneet odottaa itseään.  

Olen tässä blogissa yrittänyt päivittää digitalisaation kehittämistilannetta itselleni ja muille, mutta puutteita ja virheitä tähän varmaan on jäänyt. Blogista tuli laaja ja monipolvinen, mutta niin on aihekin.

Digitalisaation kehittämisen vaikeaselkoinen kokonaisuus - perusinfran kehittämistä ja konkreettisia palveluja

Jotta yksinkertaisen näköinen sähköinen palvelu on tavallisen ihmisen saatavilla toimivana, tarvitaan monenlaista digi-infraa ja eri tasoilla ja tahoilla tehtyjä yleisempiä digiratkaisuja. Perusratkaisujen kehittämisessä on se ongelma, että joudutaan tähtäämään liikkuvaan maaliin. Kun ratkaisun kehittämiseen menee aina muutama vuosi, voi teknologia olla jo uudistunut niin, että ratkaisu ei olekaan riittävä täyttämään muuttuneen toimintaympäristön vaatimuksia.

Yksi sähköisen palvelun saamisen välttämätön edellytys on turvallinen palveluun tunnistautuminen. Sen kanssa Suomessa on edetty yrityksen ja erehdysten kautta 1990-luvulta lähtien, jolloin kehitettiin ns. Vetuma-tunnistautuminen julkisen sektorin toimintana, sitten nykyisin laajalti käytetty pankkitunnistus pankkien toimintana ja nyt uudehko mobiilitunnistautuminen matkapuhelinoperaattoreiden tarjoamana palveluna.  Meneillään on jälleen jo seuraavan vaiheen julkisen hallinnon sähköisen tunnistautumisen palvelujen kehitystyö väestörekisterikeskuksen johtamassa hankkeessa.

Ehkä parhaiten ovat sähköisessä asioinnissa edenneet suuret yhtenäiset virastot, kuten Kansaneläkelaitos ja verohallinto, jotka ovat saaneet kehittää sähköistä asiointia pitkäjänteisesti ja omilla ehdoillaan. Pienempien volyymien valtion palvelujen ja kuntien kehitystyötä on haitannut yhteistyön puute ja erimielisyydet kehittämisen painopisteistä ja yhteisestä infrasta.

Ensimmäinen laaja-alaisempi valtion ja kuntien palveluja käsittävä sähköisten asiakaspalvelujen hankeohjelma käynnistettiin Vanhasen ja Kiviniemen hallituskaudella, alkaen vuodesta 2009, jolloin VM-vetoinen Sähköisen asioinnin ja demokratian kehittämisohjelma (SaDe-ohjelma) perustettiin. Se päättyi vuonna 2014, ja sen aikana on kehitetty monet niistä sähköisistä palveluista, joita nyt on otettu käyttöön. Ohjelmaan kuuluivat muun muassa rakennetun ympäristön sähköinen asiointi (mm. lupapiste.fi), oppijan palvelukokonaisuus ja otakantaa.fi.

Kunnallisten sähköisten palvelujen käyttöönoton pirstaleisuus ja hitaus

Kunnat ottavat uusia, keskitetysti kehitettyjä palvelukokonaisuuksia käyttöön varsin vaihtelevasti. Osa kunnista kehittää omia ratkaisujaan, osa ottaa tehdyistä kokonaisuuksista vain osia käyttöön.

Esimerkkinä voisi mainita SaDe-ohjelman puitteissa kehitetyn rakennetun ympäristön sähköisen asioinnin ratkaisut, jotka valmistuivat käyttöön otettaviksi vuonna 2014.  Vuonna 2017 varsinainen sähköinen hakemuspalvelu on käytettävissä 135 kunnassa ja 22 kuntaa on avaamassa palvelun.  Palveluun liittyen 300 kuntaa tarjoaa neuvontapalvelua sähköisesti. Miksi useat kunnat eivät ota käyttöön koko kokonaisuutta, jää minulle arvoitukseksi.

Valtiovarainministeriö on käynnistänyt digikuntakokeilun, jonka tavoitteena ovat nopeat ja pienimuotoiset case-kokeilut ilman raskasta hankehallinnointia. Kokeiluun osallistuu 34 kuntaa sekä yksi maakunta. Tarkoituksena on aikaansaada säästöä tai hillitä kuntien kustannusten kasvua samalla kun asiakaskokemus parantuu. Kokeilujen tuloksia levitetään aikanaan kuntiin.

Kokeilujen tueksi tehdyssä kuntien digitalisaation säästö- ja tuottavuusselvityksessä on jaettu kuntien digitalisaation keinot nopeisiin ja hitaisiin keinoihin. Lopputulemana oli, että jäljellä olisi lueteltujen keinojen osalta vielä 500-700 milj euron säästöpotentiaalit. En todellakaan tiedä asiasta enempää kuin selvittäjät, mutta mutu-tuntumalla arvio näyttää tehdyn varsin varovasti, ja esitetyt keinot ovat aika rajattuja. Jatkuvasti kehittyvät uudet keinot voivat jatkossa tuoda lisää säästöpotentiaalia.

Periaatteita ja ohjausta

Hallitusohjelmaan nojautuen on perustettu muiden kärkihankkeiden ohessa digitalisaation kehittäminen-kärkihanke. Se jakautuu useisiin toimenpiteisiin. Myös hallituksen puoliväliriihessä tehtiin päätöksiä digitalisaatioon liittyen.  Meneillään on runsaasti sekä pitkäjänteistä tulevaisuuteen suuntaavaa perustyötä että konkreettisia palveluhankkeita. Kokonaiskuvaa ei niistä hevin pysty kokoamaan. Sen tarve kuitenkin on ilmeisesti tiedostettu, kun sille on Suomidigi-sivulle on jo paikkakin tehtynä. Paikka on kuitenkin toistaiseksi tyhjä.

Meneillään oleva laaja perushanke on Kansallinen palveluarkkitehtuuri eli KaPa-hanke.  Sen tarkoituksena on luoda yhteentoimivien digitaalisten palvelujen infrastruktuuri, jonka avulla tiedon siirto organisaatioiden ja palvelujen välillä on helppoa. Ohjelmassa luodaan kansallinen palveluväylä (tiedon välityskerros), kansalaisten, yritysten ja viranomaisten tarvitsemat yhteiset palvelunäkymät, uusi kansallinen sähköinen tunnistusratkaisu sekä kansalliset ratkaisut organisaatioiden ja luonnollisten henkilöiden roolien ja valtuutusten hallintaan. Se on jo osittain käytössä ja käyttö laajenee. Muun muassa syksyn aikana KaPassa otetaan käyttöön uudistettu Suomi.fi-palvelu.

Hallituskauden aikana on kehitetty digitalisaation yhteiset periaatteet, joihin kuuluvat muun muassa asiakaslähtöinen digipalvelujen kehittäminen, turhan asioinnin poistaminen, helppokäyttöisten ja turvallisten palvelujen rakentaminen, asiakkaalla hyödyn tuottaminen, uuden tiedon pyytäminen vain kerran, jo olemassaolevien palvelujen hyödyntäminen ja palveluille omistajan nimeäminen. Hyviä periaatteita, mutta niillä ei vielä asiointi konkreettisesti etene.

Puoliväliriihen päätöksellä käyttöön otetaan uusi toimintamalli, jolla vauhditetaan kansalaisten ja yritysten tarpeita palvelevien digiekosysteemien syntymistä ja kehittymistä. Yhteistyön tiivistämisen väliaikaiseksi rakenteeksi perustetaan ekosysteemifoorumi, joka raportoi hallituksen strategiaistunnolle. Kyseessä on kaksivuotinen ohjelma, joka tukee sekä julkisten että yksityisten palvelujen digitalisaatiota.

Ekosysteemi näyttää olevan jälleen uusi maaginen malli, johon ratkaisuja istutetaan. Määritelmän mukaan sillä tarkoitetaan toimijoiden verkostoa, jossa yhteistyöllä ja kyvykkyyksiä yhdistämällä luodaan asiakkaille lisäarvoa. Digitalisoituvassa yhteiskunnassa julkisten palveluiden asiakkuudet ja asiakkuuksiin liittyvät tiedot muodostavat kokonaisuuksia yli hallinnon rajojen. Tässä ei sinänsä ole mitään varsinaisesti uutta. Hallinnonalojen välisen yhteistyön puute asiakaslähtöisten palvelujen ja prosessien kehittämisessä on tiedostettu ongelmaksi jo vuosia sitten. Hyvä kuitenkin, että jälleen tehdään uusi yritys sen taklaamiseksi.

Lisäksi otetaan käyttöön valtion digihankkeiden koordinoimisen ja investointien ohjaamisen uusi malli.  Siinäkin on nähtävissä pyrkimys hallita valtion digitalisaation kokonaisuutta.

Sähköiset palvelukokonaisuudet

Digitalisaation etenemiseksi ruohonjuuritasolle tarvitaan konkreettisia sähköisiä palvelukokonaisuuksia. Muun muassa SaDe-ohjelman tuottamat palvelukokonaisuudet ovat jo käytettävissä.  Hallituksen digitalisaatiokärkihankkeelle varatulla 100 M€:n määrärahalla on rahoitettu 15 merkittävää digihanketta. Kehitteillä ovat mm. tulorekisteri, sähköinen asunto-osakerekisteri ja perusterveydenhuollon digitaaliset omahoitopalvelut.

Digitaalisuuden ensisijaisuus ja sen tiekartta

Mielenkiintoinen on myös kesäkuussa 2017 valmistuva digitaalisuuden ensisijaisuuden tiekartta: 100 palvelua, jotka ensisijaisesti tarjottaisiin sähköisessä muodossa, kuitenkin niin, että palvelut turvataan muilla keinoilla heille, jotka eivät voi käyttää sähköisiä palveluja. Tämä on suuri periaatteellinen linjaus, joka varmasti edistää sähköisten palvelujen käyttöä, mutta johon liittyy myös kansalaisten yhdenvertaisuuden näkökulman huomioon ottamisen tarve.

Mitä palveluja se tulee pitämään sisällään? Tiekartan yhtenä osana siirrytään käyttämään ensisijaisesti sähköistä postilaatikkoa vuoden 2018 aikana. Ennakkotietoa muista palveluista annettiin toukokuun alussa pidetyssä seminaarissa. Ehdokkaita tiekartalle ovat sen mukaan useat jo käytössä olevat palvelut, kuten verohallinnon palvelut veroilmoitus verkossa, verokortti verkossa, kiinteistöveroilmoitus ja palkka.fi. Opiskelijoita koskee opintopolku.fi, joka sisältää useita palveluja. Terveyteen liittyvät omakanta.fi, joka hoitaa sähköiset reseptimme, ja Kansaneläkelaitoksen lukuisat sähköiset palvelut. Kiinteistöihin liittyy kiinteistövaihdannan palvelu. Maa- ja metsätalouden harjoittamiseen liittyvät metsään.fi palvelu sekä kehitteillä oleva viljelijöiden verkkoasiointi. Yrityselämää palvelevat kaupparekisterin asiointipalvelu ja tilinpäätösten asiointipalvelu. Demokratiaan ja osallistumiseen on kehitetty kansalaisaloite.fi , lausuntopalvelu.fi ja nuortenideat.fi. TE-toimistojen palveluissa on sähköisiä osia, ja niitä ollaan kehittämässä.

Näitä palveluja tulisi siis tulevaisuudessa käyttää ensisijaisesti, ja jättää henkilökohtainen asiointi niille, jotka eivät sähköisiä palveluja pysty syystä tai toisesta käyttämään. Heidän tuekseen on meneillään AUTA-hanke. Hankkeen tarkoituksena on etsiä toimintamalleja ja kokeiluja siitä, miten autetaan niitä, jotka eivät itse pysty käyttämään digitaalisia palveluja.

Myös sote-uudistus on pitkälti digitalisaatiohanke

Sote-uudistuksessa tavoiteltu palvelujen integraatio vaatii tietojen saumatonta kulkua potilaan mukana organisaatiosta toiseen, ja myös palvelujen saatavuutta ja tasoa koskevien tietojen avointa nähtävillä oloa. Nämä vaatimukset asettavat uusia vaatimuksia tietojärjestelmille ja niiden yhteensopivuudelle. Sote-palveluihin liittyen on suuri tarve kehittää maakuntien ICT sellaiselle tasolle, että uudistus voidaan toimeenpanna. Tähän liittyy useita toimenpiteitä.

Hallitus päätti puoliväliriihessä 90 milj euron rahoituksesta perustettavaa ICT-yhtiötä varten, yhteisen tietojärjestelmäalustan luomiseksi maakunnille sote-käyttöön. Tämäntyyppistä kaikkia kuntia, ja nyt siis maakuntia palvelevaa yhteistä järjestelmäpohjaa mahdollistavaa yhtiötä on yritetty aiemminkin perustaa, mutta se on pysähtynyt rahan ja uskon puutteeseen. On hyvä, että se nyt sote-uudistuksen myötä vihdoin näyttää onnistuvan.  

Maakuntien omaan ICT-valmisteluun myönnetään ICT-valmistelun tukea ennalta hyväksyttyihin ja määriteltyihin kustannuksiin.

Varsinaisen tietosisällönkin tuottaminen maakunnissa on ongelmallista, koska uusi sote-palvelujärjestelmä vaatii tuekseen kattavasti tietoa sote-palveluita tuottavista organisaatioista, niiden tarjoamista palveluista sekä palveluiden laadusta ja kustannuksista. Sosiaali- ja terveysministeriön johdolla on käynnissä selvitys, jossa tarkennetaan uuden toiminta- ja organisaatiorakenteen mukainen tietojärjestelmien ja tietovarantojen tavoitetila. Palvelujen vaikuttavuus- ja laatuindikaattoreiden kehittäminen on vuosien kuluessa osoittautunut vaikeaksi rastiksi.

Kansalaiset palvelujen käyttäjinä

Sähköisten palvelujen tarjontaa on jo nyt paljon. Mutta onko näillä palveluilla käyttäjiä?

Tutkimusten mukaan kansalaiset ja erityisesti yritykset Suomessa käyttävät runsaasti digipalveluja. Jatkossakin on silti muistettava, että kaikki eivät siihen pysty iän, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi.

Monet tuntevat tervettä epäluuloa sähköisiin palveluihin. Ne saattavat mennä jumiin, tiedot voivat hävitä ja kaikki pitää aloittaa alusta. Monille ne sitä vastoin ovat jo osa jokapäiväistä elämää. Kotoa käsin voi helposti hoitaa veroilmoituksen, erilaiset hakemukset ja ilmoitukset. Verkkokauppa alkaa olla kaikille tuttu, VR:n liput ja erilaiset tapahtumaliput voi kätevästi ostaa verkosta. Pankkipalvelut ovat Suomessa erittäin laajasti kansalaisten käytössä. Yksityisten palvelujen käyttö tuntuu jo pitkälti vakiintuneen.

Itse kuulun niihin, jotka periaatteessa mielellään ottavat uusia palveluja käyttöön. Silti joudun aika usein kiroilemaan palvelun käsittämisen vaikeutta ja omaa kömpelyyttäni sen käyttämisessä, joskus myös itse palvelun turhia kommervenkkejä. Mutta on myös myönteisiä uusia kokemuksia.

Viime aikoina olen tutustunut mobiilivarmenteen käyttöön ja metsään.fi- palveluun.

Mobiilivarmenteen käyttöönotto ja käyttö osoittautui helpoksi. Pankin numerolistaa ei tarvita, mutta puhelimen pitää olla käsillä. Palvelun salasana pitää kuitenkin edelleenkin muistaa.

Metsäkeskuksen metsään.fi-palvelusta löysin tiedot ja kartat omistamastani metsäpalasta ja ehdotetut hakkuu- ja hoitotoimenpiteet. Asiointimahdollisuudet ovat moninaiset rahoitushakemusten tekemisestä toimenpiteiden ilmoittamiseen. Lisäksi on kehitetty  mobiilisovellus, jonka voi asentaa kännykkään. Kun olet metsässä, näet tasan tarkkaan, minkä kuvion reunalla seisot, ja mitä sille on suunniteltu tehtäväksi. Vau. Asiantuntematon kaupunkilaismetsänomistaja saa tällaisesta digipalvelusta aivan uutta potkua metsäasioidensa hoitamiseen. Lisää tällaista!

Digitalisaatio edellyttää myös lainsäädännön uudistamista.

Säädöstarpeisiin en tässä yhteydessä mene tarkemmin. Ensimmäinen tietohallintolaki tuli voimaan vuonna 2011. Uudistettu sähköisen asioinnin tukipalveluja koskeva lainsäädäntö on hyväksytty eduskunnassa. Hallituksen suunnitelmissa on valmistella uusi tiedonhallintalaki. HE annetaan keväällä 2018 ja laki on tarkoitus saada voimaan 1.1.2019. 

Digitalisaatio etenee, maali juoksee karkuun

Digitalisaation kehitys tuntuu kiihtyvän, tai ainakin ponnistelut sen etenemiseksi tuntuvat kiihtyvän ja laventuvan. Todellinen syvällisempi muutos meidän kaikkien toiminnassa ottaa silti aikaa. Digiyhteiskunta ei tule valmiiksi. Nurkan takana odottaa uusi muutos: robotisaatio.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Digitalisaatio, sähköiset palvelut

Suomi kansainvälisessä kärjessä digitalisaation, hyvinvoinnin ja turvallisuuden mittauksissa. Olemmeko todella niin hyviä?

Perjantai 5.8.2016 klo 16.52 - Silja Hiironniemi

 

Erilaisilla kansainvälisillä selvityksillä on jo pitkään pyritty vertailemaan maita erilaisten yhteiskunnassa tärkeinä pidettyjen asioiden toteutuksessa. Suomi on vertailuissa menestynyt yleensä hyvin, ja on tänä kesänä kolmessa vertailussa taas aivan kärjessä.

World Economic Forumin julkaiseman vuoden 2016 raportin mukaan Suomi on digitalisaatiovertailun kakkosena Singaporen jälkeen. World Economic Forum on tutkinut myös hyvinvointia ja sen edellytyksiä Social Progress Indexin avulla, jonka arvoissa Suomi on sijalla yksi Kanadan jälkeen. Institute for Economics and Peace (IEP) on julkaissut maailman sisäistä turvallisuutta ja poliisia koskevan indeksin, jossa Suomi sijoittuu jälleen kakkoseksi Singaporen jälkeen.

Olemmeko tosiaan niin hyviä? Mihin tällaiset sijoitukset perustuvat? Asiaa valaisee se, mitkä tekijät näiden indeksien kokoamisessa on otettu huomioon. Jotakin voi päätellä myös siitä, miten Suomi sijoittuu muihin Pohjoismaihin ja muihin meille tärkeisiin maihin verrattuna.

 

Julkisella hallinnolla on vielä tehtävää digitalisaatiossa

Digitalisaatioindeksissä (linkki:http://reports.weforum.org/global-information-technology-report-2016/economies/#economy) Suomen vahvuuksia 139 maan joukossa olivat erityisesti infrastruktuuri (sijalla 3) ja osaaminen (sijalla 2). Yritys- ja innovaatioympäristössä Suomella olisi parannettavaa (sija 9). Suome ssa on erityisen hyvä viimeisimpien teknologioiden saatavuus (sija 1), ja sen yritykset käyttävät laajasti verkkoa (sija 5). Sen sijaan Suomen hallinnon aktiivisuus on pudonnut vertailussa sijalle 21, kun se vuonna 2013 oli sijalla 10. Tähän vaikuttavia indikaattoreita ovat olleen hallinnon edistyneempien teknologioiden hankinta, ICT:n tärkeys hallituksen visioissa, hallinnon onnistuminen ICT:n edistämisessä ja ICT:n käyttö hallinnon tehokkuuden lisäämiseksi.

Ruotsi on sijalla 3, Norja sijalla 4. Tanska on sijalla 11, ja Viro sijalla 22. Suomen julkisen hallinnon digitalisaation kehittämistyössä mallia on paljolti haettu Virosta, ja myös Tanskasta, mutta kokonaisuus näillä mailla ei kuitenkaan yllä Suomen tasolle. Virossa tosin on hallinnon käyttö sijalla 8, mutta yritysten käyttö ja yritys- ja innovaatioympäristö ovat selvästi heikompia kuin Suomessa. Tanskan suhteen yllätys on ehkä siinä, että hallinnon käyttö yllättäen on vasta sijalla 38, kun taas yksilöiden käyttö on puhtaasti sijalla 1.

Juuri ilmestyneen EU:n digitaalisen talouden ja yhteiskunnan indeksin (DESI) (https://ec.europa.eu/digital-single-market/desi) mukaan Suomi on Euroopan maista sijalla 4, edellään Tanska, Alankomaat ja Ruotsi. Sen mukaan Suomi on kuitenkin parantanut asemiaan vain hitaasti viime aikoina, kun taas esimerkiksi Alankomaat ja Viro ovat hyvässä vedossa.

Täsmälliset sijoitukset voivat vaihdella eri indekseissä. Suomella näyttää kuitenkin olevan tässä asiassa tarve parantaa vauhtia, ja edellytyksiä vielä nostaa suhteellista sijoitustaan, jos julkisen sektorin käyttöastetta saadaan trimmatuksi vielä parempaan kuntoon. Kun kaikki muut edellytykset ovat maailman kärjen tuntumassa, sen ei pitäisi olla mitenkään mahdotonta.

 

Talous ei merkitse kaikkea

World Economic Forumin artikkeli SPI:stä (Social Progress Index, linkki: http://www.socialprogressimperative.org/global-index/) on otsikoitu varsin osuvasti: Tässä on todiste, että taloudellinen varallisuus ei takaa parasta elämänlaatua. Hyvinvointi kasvaa bruttokansantuotteen myötä, mutta talouskasvu ei ole koko tarina (lihavointi alkuperäistekstissä). SPI:ssä on kuvattu yhteiskunnan kapasiteettia kohdata kansalaisten inhimilliset perustarpeet, antaa kansalaisille välineet parantaa elämäänsä, ja luoda yksilöille ja yhteisöille olosuhteet, jossa täysin käyttää mahdollisuutensa.  SPI sisältää 53 perustarpeiden, hyvinvoinnin perusteiden ja suvaitsevaisuuden toteutumista kuvaavaa indikaattoria. Suomi on tämän vuoden huippumaa tässä indeksissä, seuraavina ovat Kanada, Tanska, Australia ja Sveitsi, mutta bkt:n suhteen Suomi on (kuviosta pääteltynä) ehkä noin viidestoista maa. Otsikon toteamus tulee hyvin ymmärrettäväksi, kun huomaa että parhaan bkt-arvon on saanut Kuwait ja pari muuta öljyvaltiota.

Talous ei siis merkitse kaikkea. Suomi pystyy heikonkin talouskasvun oloissa turvaamaan suomalaisille huippuolosuhteet hyvälle elämälle. Siihen tarvitaan viisautta ja taitoa, jota meillä näissä asioissa näyttää olevan. Mutta sittenkin voi kysyä: miten kauan tähän pystytään, jos kasvua ei ala syntyä.

 

Suomi on turvallinen – lintukotoefekti tuntuu vieläkin

Institute for Economics and Peace (IEP) on julkaissut maailman sisäistä turvallisuutta ja poliisia koskevan indeksin (Linkki: http://wispindex.org/sites/default/files/downloadables/WISPI%20Report_EN_WEB_0.pdf), jossa Suomi sijoittuu kakkoseksi Singaporen jälkeen.  Indeksillä pyritään mittaamaan maan turvallisuusjärjestelmän kykyä vastata sisäisen turvallisuuden haasteisiin nyt ja tulevaisuudessa. Indeksissä on selvitetty turvallisuuskapasiteettia (poliisi, puolustusvoimat, yksityinen turvallisuussektori, vankilat), prosessia (korruptio, tehokkuus, poliisin lahjottavuus, aliraportointi) ja legitimiteettiä (oikeusprosessit ja syytetyn oikeudet, luottamus poliisiin, virka-aseman väärinkäyttö, poliittinen terrori) sekä tuloksia (itsemurhat, väkivaltarikollisuus, terrorismi, yleinen turvallisuudentunne).

Suomi on pärjännyt vertailussa erityisesti hallinnon legitimiteetin ja prosessien ulottuvuuksissa sekä tuloksellisuudessa. Ihmiset luottavat poliisiin, eivätkä poliisi ja sotilasviranomaiset käytä asemaansa omaksi hyödykseen. Turvallisuusviranomaisten kapasiteetti oli Suomessa alle keskimääräisen, johtuen siitä, että poliisien lukumäärä oli yksi pienimmistä. Yksityinenkin turvallisuussektori oli Suomessa suhteellisen pieni, mutta puolustusvoimilla oli henkilöstöä enemmän kuin keskimäärin. Terrorismia ei Suomessa ole raportoitu yhtä kouluampumistapausta  lukuunottamatta, ja väkivaltarikollisuus oli hyvin alhainen. Turvallisuudentunne oli hyvin korkealla Suomessa: suomalaisista 81 prosenttia tunsi olonsa turvalliseksi kävellessään yöllä lähiympäristössään.

Suomi tuntuu indeksin valossa edelleen jonkinlaiselta lintukodolta. Muut Pohjoismaat sijoittuivat 15 parhaan joukkoon, Tanska hyvin lähellä Suomen profiilia.

 

Tällaisen aika pintapuolisen tarkastelun perusteella indeksit vaikuttavat hyvinkin perusteellisilta ja luotettavilta. On aivan uskottavaa, että Suomi on näissä tutkituissa asioissa yksi maailman kärkimaista. Se tekee hyvää suomalaiselle herkälle itsetunnolle. Sekin antaa säväyksen, että näissä mittauksissa muut Pohjoismaatkin ovat jääneet niukasti Suomen jälkeen. Sellaisinaan lukuja ei silti voi ottaa, olosuhteet ovat kuitenkin niin erilaiset eri maissa.

Luvuissa voi myös kompastua. Business Insider kirjoitti lyhennelmän WFP:n SPI-raportista. Siinä Suomen erinomaisuutta suitsuttavassa raporttilyhennelmässä viimeisenä niittinä on klassinen mielikuva: ”Kaikki sanovat, että Pohjoismailla on korkein elintaso, ja nyt Suomi on tehnyt siitä virallista. Sen sijoittuu korkealle melkein raportin jokaisessa kohdassa, perustarpeissa, hyvinvoinnin edellytyksissä ja henkilökohtaisissa vapauksissa. Jos muutatte sinne, ottakaa vain mukaan lämmin takki – lämpötila voi saavuttaa miinus 50 celsiusastetta talvella!”

 

2 kommenttia . Avainsanat: Digitalisaatio, hyvinvointi, elämänlaatu, sisäinen turvallisuus, indeksit