Blogit
Palvelupaketit tuovat konkreettisuudessaan uskottavuutta sote-uudistuksen käytännön toteutusmahdollisuuksiinTorstai 23.6.2016 klo 10.43 - Silja Hiironniemi Sote-myllystä on viime aikoina tullut päivittäin tietoa erilaisista valtakunnallisista ja maakunnallisista seminaareista ja työryhmien ehdotuksista. Ne tuntuvat kuitenkin usein jäävän yleiselle tasolle, josta on vielä matkaa uudistuksen toteutukseen. Sitrakin on julkaissut raportin palvelupakettien pilottihankkeista, joita on toteutettu useassa kunnassa vuosina 2015-2016. Linkki raporttiin: http://www.sitra.fi/julkaisu/2016/sote-tiedosta-tekoihin. Palvelupaketit ovat tapa jäsentää sosiaali- ja terveyspalvelut ohjattaviin kokonaisuuksiin. Niiden tavoitteena on parantaa sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannus-, laatu-, ja vaikuttavuustietojen saatavuutta, raportointia ja vertailtavuutta. Paketteja on tehty eri perustein, mm. ikäpainotteisesti ja asiakkaiden erityistarpeiden perusteella sekä kaikille asiakkaille suunnattuja tarpeesta riippumattomia paketteja. Ikäpainotteiset paketit ovat lasten, nuorten ja perheiden palvelupaketti, työterveyshuollon palvelupaketti, aikuisten sosiaalipalvelujen palvelupaketti ja hoito- ja hoivapalvelujen palvelupaketti. Kohdennettuja palvelupaketteja ovat esimerkiksi mielenterveys- ja päihdepalvelujen palvelupaketti ja vammaisten palvelujen sekä lääkinnällisen kuntoutuksen palvelupaketti. Järjestelmä menee valtakunnan ja maakunnan tasolle, ja sisältänee periaatteessa kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Se vaikuttaa raportin perusteella varsin systemaattiselta ja kattavalta, jolloin se väistämättä myös muodostuu aika monimutkaiseksi. On kuitenkin hienoa, että tällainen perustyö on tehty, ja sitä on kokeiltu, ja ilmeisesti suhteellisen toimivaksi havaittu. Tärkeää on muun muassa se, että palvelupaketit ovat mahdollisimman asiakaslähtöisiä ja organisaatioriippumattomia, kuten raportissa todetaan. Ajatus on, että maakunnat tulisivat olemaan vastuussa niiden järjestämisestä ja toteutumisesta, riippumatta siitä, miten paljon eri tahoja on palveluja tuottamassa. Vaikeutena tässä vaiheessa on vielä laatu- ja vaikuttavuusindikaattorien puuttuminen. Raportin mukaan THL on niitä tekemässä erillisen hankkeen puitteissa. Näitä indikaattoreita on yritetty kehittää vuosikausia eri yhteyksissä, ja indikaattorilistoista on nykyään lähinnä kai runsaudenpulaa, mistä aiheutuu sekavuutta. Tässäkin tarvittaisiin rautaista systemaattista otetta ja selkeitä periaatteita, sovitellen asiakkaiden tuntemuksia ja palvelujen pitkän linjan vaikuttavuutta samaan systeemiin. Ja toivon mukaan kehittelyssä hyödynnettäisiin myös muita kokeiluja – muun muassa VM:n vetovastuulla vuoden 2015 alusta käynnistettyjä kuntakokeiluja, joissa kokeillaan mm. hyvinvoinnin integroitua palvelumallia ja siihen liittyviä kuntien valmistelemia tulosindikaattoreita. Linkki kokeilujen väliraporttiin: http://vm.fi/documents/10623/1230344/Kuntakokeilujen+v%C3%A4liraportti+2_2015%2C+10.3.2016.pdf/f1b8ad13-9ae4-4d7e-8b39-d81c3c6bfd1a . Sitran raportissa on myös arvioitu palvelupakettien yhteensopivuutta sote-uudistuksen tavoitteisiin. Monessa kohdin palvelupakettien on todettu vaikuttavan myönteisesti tavoitteiden toteuttamiseen. Palvelupaketit tuovat vertailutietoa muun muassa kustannuksista suhteessa väestöön, ikäryhmään tai asiakasryhmään. Tärkeältä tuntuisi myös, että palvelupakettisysteemi tukisi palvelujen integroimisen tavoitetta. Raportissa on arvioitu tätä osin yllättävänkin kriittisesti. Palvelupakettimallin ei katsota tuottavan järjestäjälle riittävää tietoa integroiduista hoitoketjuista, eikä tietoa kokonaisnäkymästä asiakkaidensa palveluiden käytöstä läpi palvelujärjestelmän. Eikö systeemiä kuitenkin vielä voitaisi kehittää tähän suuntaan? Ikäpainotteiset ja asiakaslähtöiset palvelupaketit kuitenkin jo olemassaolollaan tukevat ja ohjaavat toimintaa entistä kokonaisvaltaisemmaksi. Palvelupaketti-idea ja pilotit antavat lupausta palvelutiedon saatavuuden ja hallinnan ongelman mahdolliseen ratkaisuun, ja konkreettisuudessaan tuovat uskottavuutta sote-uudistuksen käytännön toteuttamismahdollisuuksiin. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote-uudistus, palvelupaketit, palvelujen integrointi |

