Blogit

Kuntien tulevaisuus voi olla monenlainen

Keskiviikko 24.8.2016 klo 21.24 - Silja Hiironniemi

Viime viikolla pidettiin Tampereella kymmenennet Alue- ja paikallishallinnon kehittämispäivät. Päivien ohjelma sisälsi laajan tarjottimen suurimpiin meneillään oleviin hallinnon kehittämistoimenpiteisiin. Linkki alustuksiin: http://www.uta.fi/jkk/aluejapaikallishallintopaivat2016/esitykset.html .  

Tulevaisuuden kunnan asema ja rooli

Sote-uudistus, maakuntien perustaminen ja tehtävät ja kuntien tulevaisuus kietoutuvat toisiinsa hyvin tiiviisti. Soten ja maakuntien osalta peruslinjat tuntuvat julkistettujen lakiehdotusten valossa jo aika selkeiltä.

Kuntien tuleva asema ja rooli on epäselvempi. Sitä on pohdittu työryhmissä, mutta selkeitä linjauksia tai päätelmiä ei ole vielä tehty. Alue- ja paikallishallintopäivien alustajista ministeri Juha Rehulan mielestä kunnasta tulee edunvalvoja. Yliopistonlehtori Jenni Airaksinen näki kaksi tulkintavaihtoehtoa. Ensimmäisessä tulkintavaihtoehdossa sote-uudistus ja maakuntauudistus merkitsevät kunnan näivettymistä ja siirtymistä vahvasta peruskunnasta puuhasteluun. Toisessa vaihtoehdossa ne merkitsevät vapauden lisääntymistä ja siirtymistä kohti paikallishallinnon ideaalia.

Kunnilla tulee olemaan muutoksen jälkeenkin useita rooleja: Palvelurooli, hyvinvointirooli, elinkeinorooli, yhteisöjen alusta-rooli ja perinnerooli. Roolien suhteet kuitenkin muuttuvat ja kuntien toiminnan painopisteet muuttuvat. Palvelurooli keskittyy varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja sivistykseen. Hyvinvointirooli voi antaa kunnalle uuden roolin kuntalaisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edellytysten kehittäjänä. Elinkeinorooli ja yhteisöjen alusta-rooli mahdollistavat tulevaisuuden elinvoimaa.

Airaksisen mukaan muutos ei pienissä kunnissa olisi nykyiseen verrattuna kovinkaan suuri, koska nykyisinkin suuri osa sote-palveluista tuotettu kuntaorganisaation ulkopuolella. Sen sijaan kasvavien kaupunkiseutujen tuleva asema on epäselvä, ja kysyä voi, mitä lisäarvoa uudistus tuo niille.

Onkin helppo kuvitella, että suurten kaupunkien johto ja luottamushenkilöt kokevat kaupunkien vaikutusvallan vähenevän, kun suuri osa toiminnoista siirtyy maakunnille. Kuitenkin tärkein asia, kaupunkilaisten palvelut ja niitä tuottava henkilöstö eivät katoa minnekään. Toiminnot siirtyvät kunnilta maakunnille, mutta pysyvät paikkakunnalla, koska maakuntakeskukset sijoittuvat juuri suurimpiin kaupunkeihin.  

Pienissä kunnissa palvelujen järjestämisvastuun siirtyessä kunnilta maakunnille on tunnettu huolta kuntalaisten palvelujen häviämisestä kunnasta ja keskittymisestä maakuntakeskukseen. Keskittymistä voi osin tapahtua, mutta soten tarkoitus on kuitenkin päinvastainen: ihmisten palvelujen järjestäminen niin, että palvelujen yhdenvertaisen saatavuuden ja laadun ylläpitäminen kaikille kansalaisille pitkälläkin tähtäimellä on taloudellisesti mahdollista.  Tässä vaiheessa on lupa odottaa, että tässä myös onnistutaan.

Kuntien tulee entistä suuremmalla syyllä ”löytää itsensä”

Uudistuksen jälkeen kunnat siis ovat palvelutuotannon suhteen keskenään enemmän samassa asemassa kuin ennen. Kuntien yhdistyminen ei olisi enää niin tärkeää ainakaan palvelujen turvaamisen näkökulmasta. Kuitenkin kuntien elinvoimasta edelleen tulee riippumaan kuntalaisten työpaikat, asuminen ja viihtyminen, koulutus ja kulttuuri sekä osallisuus ja yhteisöllisyys. Näiden suhteen kunnat ovat kovin erilaisia, ja kuntien täytyy omilla toimenpiteillään luoda tulevaisuuden edellytykset. Kuntien täytyy entistä suuremmalla syyllä ”löytää itsensä” ja se, minkä varaan tulevaisuus rakennetaan.

Alue- ja paikallishallintopäivillä oli Tyrnävän kunnanjohtaja Marjukka Manninen esittelemässä kuntansa toimintaa. Hän painotti ennakkoluulotonta päätöksentekokulttuuria, strategian laatimista myös kuntalaiset osallistaen ja hallitun riskinoton sallimista. Kuulostaa aika lailla samalta kuin mitä monissa muissa kunnissa tehdään. Mutta kun kunnan tulevaisuutta rakennetaan perunaan perustuvan korkean teknologian varaan ja kun kunnan slogan on ”Laatumukuloita pelloilta ja pirteistä”, on löydetty kunnalle jo ihan omat tulevaisuuden avaimet.

Se kuulostaa helpolta kun se on tehty, vaikka on varmasti vaatinut Tyrnävälläkin monta vaikeaa valintaa. Mutta mihin vanhenevan ikärakenteen kunta, jossa ei ole mitään erityistoimialoja, sitten perustaa kuntalaistensa tulevaisuuden?  Siinäpä se. Pitää nähdä vaivaa, pitää olla luova ja pitää uskaltaa, ja löytää oman kunnan menestystekijät. Suurissa kunnissa tähän on monenlaisia voimavaroja, mutta mitä pienempi kunta, sitä enemmän juuri kunnalta odotetaan.

Osallisuutta kahdella tavalla: demokratiaa päätöksentekoon ja asiakaslähtöistä palvelutuotantoa

Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti piti alustuksessaan alue- ja paikallishallintopäivillä osallisuuden puutetta riskinä sote-uudistukselle. Pienessä kunnassa on se hyvä puoli suureen nähden, että kunnallinen päätöksenteko on lähempänä. Kuntalaiset tuntevat luottamushenkilöitä ja virkamiehiä henkilökohtaisestikin, eikä hallinto ole niin laaja ja vaikeasti hahmotettavissa kuin suuressa kunnassa.  Kaikilla kunnilla ja erityisesti tulevilla maakunnilla on kuitenkin vielä huomattavasti tekemistä, jotta kansalaisten osallisuus ja asiakkaiden vaikutusmahdollisuudet olisivat riittävät. Kansalaisten näkemykset ja ideat tulisi kanavoida nykyistä paremmin päätöksentekoon. Mahdollisimman vapaamuotoinen ja luonnollinen vuorovaikutus asiakkaiden ja palveluntuottajien välillä palvelutilanteissa hyödyttäisi kaikkia. Sote-uudistuksen ja palvelujen digitalisoinnin yhteydessä olisi tilausta käytännönläheisen asiakaslähtöisen palvelutuotannon toimintamallin rakentamiselle.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kunta, uusi kunta, tulevaisuuden kunta, osallisuus

Kätkänjoen kylätie: miten valtionhallinto suhtautuu omatoimisiin kansalaisiin?

Tiistai 10.5.2016 - Silja Hiironniemi

Alavuden kaupungin Kätkänjoen kyläläiset ovat oma-aloitteisesti kunnostaneet kylätietään.

Ilta-Sanomien uutisessa ELY-keskuksen edustajat ovat sitä mieltä, ettei niin olisi saanut tehdä, ja perustelevat kantaansa lähinnä turvallisuusnäkökohdilla, ja myös urakoitsijan kanssa tehdyillä sopimuksilla. Ks. Ilta-Sanomien uutinen tästä. Nyt myös Ilkka kirjoittaa, että tiestään Kätkänjoki tiedetään nyt kautta valtakunnan.

Hallinnon torjuntareaktio herättää ihmetystä. Jotakin täytyy olla hallinnon ja kansalaisten suhteessa pielessä, kun kyläläisten omatoimisuus saa aikaan hallinnossa tällaisen torjuntareaktion. Olisiko ollut mahdollista suhtautua asiaan toisin? Esimerkiksi siten, että mietittäisiin, miten kansalaisten ja vastuullisten virkamiesten vuorovaikutusta parannettaisiin, ja luotaisiin uusia sallittuja ja jopa toivottuja toimintatapoja myös kyläläisille hoitaa omia asioitaan, jos valtio ei joka paikkaan ehdi.

Turvallisuus, standardit ja laatu ovat hyviä asioita, joustamattomuus ei sitä ole. Vaatii jonkin verran luovuutta ja hyvää tahtoa ratkaista yhtälö niin, että hallinnon ja kansalaisten näkökulmat voidaan onnistuneesti yhdistää. Ainakaan lehtijutusta päätellen Ely-keskus ei kuitenkaan näe tarpeelliseksi yhteisymmärrystä etsiä.

Suomessa on vuonna 2013 valtiovarainministeriössä hyväksytty julkisen hallinnon asiakkuusstrategia. Sen tavoitteena on, että asiakkaalla on käytettävissään tarvitsemansa palvelut, joiden sisältöön ja toteuttamiseen hänellä on mahdollisuus vaikuttaa. Palvelujen tuotanto ja kehittäminen perustuu asiakkaiden toiminnan ja tarpeiden ymmärtämiseen ja kunnioittamiseen. Yhtenä viidestä keinosta tavoitteeseen pääsemiseksi on kirjattu se, että asiakas voi osallistua palveluiden suunnitteluun, kehittämiseen ja toteuttamiseen.

Myös ELY-keskuksilla on asiakkuusstrategia, hyväksytty vuonna 2015. Siitä oli huomattavan hankala löytää soveltuvaa kohtaa tähän kyläläisten omatoimisuuteen. Sellaiseen ei ole strategiassa kiinnitetty oikeastaan mitään huomiota. Tavoitteena on asiakkaiden ja ohjaavien tahojen tyytyväisyys. Strategian mukaan ELY-keskusten asiakkaat ovat tyytyväisiä, kun he saavat palveluita oikeaan tarpeeseensa, helposti, laadukkaasti ja sujuvasti. ELY-keskusten onkin tunnettava asiakkaittensa tarpeet ja osattava selvittää, millaiset asiointitavat ja millaiset palvelut asiakkaiden näkökulmasta ovat helppoja, laadukkaita ja sujuvia.

Siis mitä tehdä, kun asiakkaat ovat niin tyytymättömiä palveluihin, että ryhtyvät omin toimin niitä parantamaan?

2 kommenttia . Avainsanat: Asiakkuusstrategia, Osallisuus