Blogit
Käänne megatrendissä - väestökehitys ja monipaikkaisuus Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla ja Alavudella 2020Maanantai 22.2.2021 klo 11.19 - Silja Hiironniemi Vuoden 2020 koronaepidemia mullisti ihmisten elämän monin eri tavoin. Etätyö oli yksi iso muutos, samoin etäopiskelu peruskoulusta yliopistoihin saakka. Ihmiset yllättivät ehkä itsensäkin sillä, miten nopeasti työskentelytapoja muutettiin ja elämisen tarpeet muuttuivat. Tuli tärkeäksi saada tilaa, päästä välillä ulos luontoon rentoutumaan ilman virusuhkaa, ja tärkeysjärjestykset muuttuivat. Se rupesi näkymään vuoden kuluessa jo muutoksina tilastoissakin.
Väestökehitys muutoksen mittarina Väestömäärän kehitys on se mittari, jolla useimmiten ja helpoimmin kuvataan alueiden ja kuntien kehityksen suuntaa. Muita mittareita voisivat olla yritysten määrä ja työpaikkamäärä taikka asuntojen hintojen tai kunnan talouden kehitys, mutta silti ensiksi usein katsotaan väkiluvun kehitystä. Pitkän ajan muutostrendi on ollut väestön keskittyminen suuriin kaupunkeihin ja maakuntakeskuksiin, muuttovoitto niissä ja muuttotappio suurella määrällä pieniä ja keskikokoisia kuntia. Koronavuonna 2020 tämä vuosikymmeniä vallinnut megatrendi alkoi murtua, ja muuttovoitot ja -tappiot jakautua uudelleen. Kannattaa siis nyt kuntavaalivuoden alussa katsoa tätä kehitystä. Onko tapahtunut käänne ja kasvaako vai hiipuuko muutos, ja voiko siihen vaikuttaa? Kannattaa myös miettiä, minkälaisia lukuja tarkastellaan. Mahdollisuuksia on monia. Muuttovoitto ja -tappio näyttävät kehitystä yhdellä tavalla. Maan sisäinen muuttoliike ja ulkomaat huomioiva muuttoliike näyttävät erilaisia lukemia. Luonnollinen väestönkasvu eli syntyneiden ja kuolleiden määrän kehitys näyttää kehitystä taas eri tavalla.
Suomen väkiluvun kasvu oli ulkomailta muuttaneiden varassa
|
|
1 kommentti . Avainsanat: Väestökehitys, Nettomuuttovoitto, Monipaikkaisuus, Aluekehitys, Megatrendi |
Työllisyys ja muut elinvoimatekijät jakautuvat alueellisesti epätasaisestiMaanantai 14.1.2019 - Silja Hiironniemi Työllisyysastetavoite saavutettu Syksyn ja talven aikana on seurattu työllisyyden kehitystä kuin jännitysnäytelmää. Toteutuuko hallituksen 72 %:n työllisyystavoite ja milloin? Samalla luonnollisesti on väitelty siitä, onko työllisyyden nousu hallituksen vai suhdanteiden ansiota. Siinä helposti unohtuu, että noususuhdanne on jatkunut jo kymmenisen vuotta, mutta Suomen nousu on jatkunut vasta kolmisen vuotta eli Sipilän hallituskauden ajan. Joka tapauksessa tavoite toteutui marraskuussa 2018. Tällöin työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli 72,0 prosenttia. Työllisiä miehiä oli 18 000 ja naisia 20 000 enemmän kuin vuoden 2017 marraskuussa. Samalla nimenomaan pitkäaikaistyöttömien määrä väheni. Marraskuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 66 300, mikä on 25 500 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Se, että pitkäaikaistyöttömiä silti yhä on, on paha juttu. Myös työllisyyden alueellinen jakauma aiheuttaa huolta. Tohtori Timo Aro julkaisi Twitterissä viime viikolla kuvan työllisyyden alueellisesta jakaumasta kunnittain vuona 2017. Siitä näkee, että yli 70 %:n työllisyysaste on saavutettu Etelä- ja Länsi-Suomen rannikkoseuduilla ja siitä jonkin verran sisämaahan päin, ja Lapin matkailukunnissa. Keski- ja Itä-Suomi ja osa Pohjois-Suomea on kartalla pääasiassa valkoista aluetta. Etelä-Pohjanmaa jakautuu Seinäjoen kohdalta suurin piirtein kahtia, lännessä menee paremmin kuin idässä. Lisää ks kuvio |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aluekehitys, työllisyys, kasvukolmio, seutukaupungit, aluepolitiikka |
Mitä koko Suomen asuttuna pitäminen voisi tarkoittaa?Keskiviikko 15.8.2018 - Silja Hiironniemi Mitä koko Suomen asuttuna pitäminen tarkoittaa?
Loppukesän kuuma puheenaihe on ollut YLEn teettämä gallup, jonka mukaan neljä viidestä suomalaisesta kannattaa palvelujen turvaamista niin, että koko Suomi pysyy asuttuna. Tulos ryöpsäytti alkuun keskustelun, joka sisälsi pajon asenteisiin kietoutunutta faktasaivartelua ja johti sitä vikasuuntaan. Kritiikkiä kysymyksenasetteluun Kysymyksenasettelua kritisoitiin perusteella, ettei koko Suomi ole asuttu eikä ole koskaan ollutkaan (Timo Aro HS 23.7. ja Suomen Kuvalehti 10.8.). Koko Suomen kaikki 1X1 km ruudut eivät todellakaan ole asuttuja, kuten Aro on tilastoilla osoittanut. Mutta siitä ei kyselyssä ollut kysymys. Kysymyksenasettelua voidaan silti kritisoida. Lue lisää. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asuminen, aluekehitys, elinvoima |
Kumman asunnon ostaisit ja mitä ajattelet tästä?Maanantai 16.1.2017 Kumman asunnon ostaisit ja mitä ajattelet tästä? Ks välilehti Hallinto ja kansalaiset |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Asuntojen hinta, asuntopolitiikka, aluekehitys |

