Alueellistamisen tarkoituksena tasapainottaminen

Valtion säästötarpeiden kasvaessa 1990-luvulta lähtien virastorakenteen muutokset, säästöt ja tuottavuusohjelmat ovat vähentäneet rajusti valtion toimipisteitä ja henkilöstöä. Vuonna 1988 valtion budjettitalouden henkilöstömäärä oli 215 300 henkeä ja vuonna 2018 74 300 henkeä. Vähennykset ovat tuntuneet erityisesti Kehä III:n pohjoispuolella ja Uudenmaan ulkopuolella. Tämä on koskenut muun muassa käräjäoikeuksien istuntopaikkoja, poliisiasemia ja verotoimistoja. Vähennyksiä on toki tehty kautta linjan, mutta edelleen vuonna 2018 valtion budjettitalouden henkilöstö on keskittynyt Uudellemaalle, jonne sijoittui noin 42 prosenttia henkilöstöstä..

Tätä kehitystä on pyritty 2000-luvulla paikkaamaan alueellistamislainsäädännön nojalla. Alueellistaminen on merkinnyt valtion virastojen tai niiden osien siirtämistä Helsingistä maan eri osiin tai uusia virastoja perustettaessa niiden sijoittamista muualle Suomeen. Olin itsekin SM:ssä ja VM:ssä työtehtävieni vuoksi käsittelemässä siirtoselvityksiä, niistä annettavia lausuntoja, arviointia ja tavoitteiden toteutumisen seurantaa. Työ oli aika takkuista paljolti varmaan siksi, että kyse oli tavallaan nollasummapelistä; työpaikka sijoitettiin joko sinne tai tänne, sulle tai mulle, ja usein samasta toiminnasta kilpailtiin asetelmassa pääkaupunkiseutu vastaan muutama muu keskenään kilpaileva alue.

Olemassa olevien virastojen siirrot ovat usein kohdanneet vastustusta henkilöstön taholta, ja huonommin menneet hankkeet (Fimea) ovat saaneet hyvin menneet hankkeet (maaseutuvirasto, Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Palkeet) unohtumaan. Mutta ”helpoimmat” siirrot on jo tehty, ja alueellistamistoiminta on viime vuosina ollut hiljaista.

Onkin ollut hyvin paikallaan, että on ryhdytty selvittämään alueellistamisen uudistamista. Alueellistamisen selvityshenkilöt Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina ja valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikonen luovuttivat raporttinsa ministeri Anu Vehviläiselle 12.2.2019. 

Selvityshenkilöt ovat kauaskantoisesti siirtäneet katseen perinteisestä virastojen siirtelystä työn organisointiin ja valtion läsnäoloon koko Suomessa. Uudet näkökulmat tuovat mukanaan uusia mahdollisuuksia. Reina ja Ikonen tekivät 30 alueellistamista koskevaa konkreettista ehdotusta, joista osa liittyy uusimuotoiseen valtion toimintaan, osa prosesseihin ja byrokratiaan.

Virastojen siirtämisestä työn organisointiin

Selvityshenkilöt ovat siirtäneet katseen perinteisestä alueellistamisesta – virastojen siirtämisestä – enemmän työn organisointiin uudelleen digitalisaation mahdollistamaa monipaikkaisuutta ja paikkariippumattomuutta hyödyntäen. Tavoitteena on siten luoda joustavia työnteon käytäntöjä, vahvistaa alueellisia osaamiskeskittymiä ja varmistaa asiakaspalvelun saatavuus.

Työn tekeminen paikkariippumattomasti, valinnanvaraa henkilöstölle

Ehdotuksiin kuuluu muun muassa se, että rekrytointiprosessissa työpaikkaa hakeva henkilö voisi tehdä oman ehdotuksensa siitä, missä hän suorittaa työnsä. Tämä edellyttää etä- ja joustotyön mahdollistamista käytännössä nykyistä selvästi laajemmin. Myös virkapaikka tai toissijainen virkapaikka tulisi määrittää vapaammin myös muualle kuin viraston toimipaikkaan. Myös valtion keskushallinnon nyt pääkaupunkiseudulla tehtäviä virka- ja työtehtäviä tulee voida tehtävien luonne huomioiden tehdä myös muualla maassa.  Yhteiskäyttötilojen osuutta sekä virastotilojen monikäyttöisyyttä alueilla tulisi lisätä.

Ehdotuksen numero 14 mukaan matka-aika tulisi voida lukea työajaksi kokonaan tai osittain, mikäli työn luonne sen sallii, matka-aika on pitkä ja matkustusmuoto mahdollistavat työnteon.

Ministeri Anu Vehviläinen on hallitusneuvottelujen tietopohjan varmistamiseksi jo lähettänyt kaikille ministeriöille kyselyn niistä työtehtävistä, joita voidaan tehdä paikkariippumattomasti eri puolilla Suomea työskennellen.

Valtion läsnäolo alueilla

Selvityshenkilöiden mukaan valtion läsnäoloa alueilla tarvitaan jatkossakin. Valtiolla ja hallituksella tulee olla strateginen näkemys ja tahtotila valtion läsnäolosta, alueellisesta toiminnasta ja alueellistamisesta. Alueellisen toiminnan ja läsnäolon näkökulma on otettava osaksi normaalia hallinnon ja henkilöstön kehittämistä.

Raportissa esitetään, että uuden hallituksen ohjelmaan keväällä 2019 kirjataan selkeä strateginen tahtotila paikkariippumattomuuteen ja työn siirtoon perustuvalle uudelle alueellistamiselle ja valtion läsnäololle sekä toiminnalle eri osissa maata vuoteen 2030 saakka. Tälle strategialle tulisi asettaa myös mitattavissa olevat tavoitteet. Voisikohan tämä merkitä esimerkiksi poliisin läsnäolon uudelleen arvioimista eräillä alueilla?

Perinteistä alueellistamista koskee aika tiukka ehdotus numero 27. Ehdotuksen mukaan alueellistamislainsäädäntöä muutettaisiin niin, että uutta valtion yksikköä perustettaessa tai sitä laajennettaessa lähtökohtana on, että sijoittamispäätökset tehdään aina pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Pääkaupunkiseudulle sijoittaminen voitaisiin tehdä valtioneuvoston päätöksellä. Näinhän on jo tähän mennessä pyritty menettelemään, mutta käytännössä periaatteen toteuttamisessa on ollut vaikeuksia. Asia oli esillä esimerkiksi Euroopan kemikaalivirastoa perustettaessa, ja virasto perustettiin Helsinkiin.

Alueellistamisen päätöksentekoa kehitetään

Ehdotuksen nro 24 mukaan Alueellistamisen koordinaatioryhmä lakkautetaan ja sen tilalle perustetaan tehtäviltään, kokoonpanoltaan ja rooliltaan uusi ”Valtion alueellisen toiminnan arviointineuvosto”.  Näyttää siltä, että arviointineuvostolle olisi kaavailtu entistä laaja-alaisempi valtion alueellisen toiminnan ja läsnäolon seurantatehtävä. Tämä ehdotus on linjassa entistä avaramman alueellistamiskäsityksen kanssa. Toivon mukaan uusi neuvosto tukisi uusien toimintamallien sisäistämistä kautta valtionhallinnon, eikä juuttuisi turhiin vastakkainasetteluihin. Työn jakaminen, etätyö ja monipaikkaisuus antaa siihen uusia mahdollisuuksia.